4-6 annosta

9 lasagnelevyä
voita, margariinia tai öljyä vuoan voiteluun

Jauhelihakastike
1 rkl ruokaöljyä
1 sipuli
1 porkkana
2 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa (nauta tai nauta-sika)
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl sokeria
½ -1 tl suolaa
500 g tomaattimurskaa
1 dl vettä

Valkokastike
50 g voita tai margariinia
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
150 g juustoraastetta
¼ tl muskottipähkinää
(suolaa, riippuen juuston suolaisuudesta)
pinnalle parmesaania tai muuta juustoa raasteena

---


1. Kuori ja kuutioi sipuli ja porkkanan pieniksi. Hienonna myös valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy paistokasarissa ja ruskista jauheliha. Lisää sipuli, porkkana ja valkosipuli. Paista sekoitellen vielä 1-2 minuuttia. Lisää mausteet ja tomaattimurska. Huuhdo tomaattipurkki desilitralla vettä ja lisää kastikkeeseen. Anna kastikkeen kiehua hiljakseen 2-3 minuuttia.

2. Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot. Sekoita tasaiseksi, mutta älä anna ruskistua. Lisää maito muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Kuumenna pohjaa myöten sekoitellen ja anna kiehua 1-2 minuuttia. Lisää juusto ja mausteet.

3. Voitele lasagnevuoka. Levitä vuoan pohjalle noin ¼ jauhelihakastiketta.

4. Kauho jauhelihakastikkeen päälle juustokastiketta ja lado sen päälle kolme lasagnelevyä. Toista jauheliha-, juustokastike-, lasagnekerrokset vielä pari kertaa.
Lusikoi viimeisen lasagnelevykerroksen päälle loppu jauhelihakastike ja päällimmäiseksi reilusti juustokastiketta.

5. Viimeistele pinta juustoraasteella. Kypsennä lasagnea 200 asteisen uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia ennen tarjoilua.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.