6–8 annosta alkupalana

500 g nahattomia särkifileitä

Liemi
2 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl sokeria
1 rkl suolaa
1 porkkana
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 pieni punasipuli
2 tl sinapinsiemeniä
3–4 laakerinlehteä
1 tl maustepippureita

---


1. Huuhtele ja paloittele särkifileet. Mittaa kattilaan vesi, etikka, sokeri ja suola. Kiehauta ja keitä muutama minuutti, kunnes sokeri on sulanut liemen joukkoon. Jäähdytä liemi.

2. Kuori ja paloittele porkkana ja inkivääri. Kuori ja viipaloi sipuli. Lado puhtaaseen lasipurkkiin särkifileitä, mausteita ja kasviksia kerroksittain. Kaada päälle jäähtynyt mausteliemi.

3. Anna maustua jääkaapissa vähintään 3–4 päivää. Särjen ruodot pehmenevät etikkaliemessä.

4. Nauti keitettyjen varhaisperunoiden tai tumman leivän kanssa.

Teksti: Suvi Rüster

Makea bataattilaatikko on joulun uusi hitti.

1–1,2 kg bataatteja
2–3 dl  maitoa
½ dl vehnäjauhoja
2–3 rkl siirappia
½ tl  kardemummaa
½ tl  kanelia
1 tl suolaa
2 rkl sitruunamehua

Pinnalle
3 rkl korppujauhoja
2 rkl voita

---
 

1. Kuori ja lohko bataatit. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä bataattisose haaleaksi. Lisää loput aineet ja sekoita hyvin.

2. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Laita päälle muutama voinokare. Paista 150 asteessa uunin alatasolla noin 1½ tuntia.

 

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.