4 hlölle

Kastike
2-3 kypsää tomaattia
1 dl kivettömiä oliiveja
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl sokeria
kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa
rouhittua mustapippuria

Kuorrutus
2 dl vaaleita leipämuruja
1 dl parmesaaniraastetta
½ dl yrttisilppua, basilikaa, rucolaa tai persiljaa
suolaa
rouhittua mustapippuria

Lisäksi
4 kalafileetä
oliiviöljyä

---


Valmista ensin kastike. Kalttaa tomaatit eli tee tomaatteihin ristiviillot. Kasta ne hetkeksi kiehuvaan veteen. Nosta pois vedestä ja kuori. Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Paloittele.

Pilko oliivit pieneksi. Sekoita kastikeaineet ja mausta makusi mukaan.

Sekoita kuorrutusaineet. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Sivele kalafileiden päälle oliiviöljyä ja levitä reilusti muruseosta päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla kymmenisen minuuttia tai kunnes kala on kypsää.

Tarjoa kala saman tien kastikkeen, salaatin ja hyvän leivän kanssa.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.