6-10 pientä tai 1 iso

Pohja

125 g voita tai margariinia
1 prk (200 g) kermaviiliä
½ tl suolaa
4½ dl hiivaleipäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ dl kylmää vettä

Täyte
300 g jauhelihaa
300 g keitettyjä punajuuria
1 dl persiljasilppua
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
150-200 g sinihomejuustomuruja

Muna-kerma
2½ dl ruokakermaa
3 munaa
1 tl rouhittua musta- tai rosépippuria
1 tl sokeria

Koristeeksi
tuoretta persiljasilppua

---


1. Sekoita pohja-aineet nopeasti taikinaksi. Anna levätä jääkaapissa peitettynä täytteen valmistuksen ajan.

2. Ruskista jauheliha. Raasta punajuuret. Sekoita kaikki täyteaineet yhteen ja mausta. Sekoita myös muna-kerman ainekset ja yhdistä täytteen kanssa.

3. Voitele pienet annosvuoat tai 26-senttinen piirakkavuoka. Painele taikina pohjalle ja reunoille.

4. Levitä täyte piirakkapohjille. Paista 200 asteessa ensin uunin alatasolla 10 minuuttia, sitten keskitasolla 15-20 minuuttia.

5. Anna vetäytyä 15 minuuttia enne tarjoilua. Koristele vielä tuoreella persiljasilpulla.

Vinkki! Voit käyttää molempiin suolaisiin piirakoihin valmiita pakaste-piirakkataikinoita.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.