Sienimetsälle mars! Ainakin kantarelleja on jo löydetty. Tämän sienipiirakan aateloi vuohenjuusto.

Sienipiirakka

6–8 palaa

Pohja
125 g voita tai margariinia
1 dl rahkaa
1 dl ruishiutaleita
4–4½ dl puolikarkeita spelttijauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ dl kylmää vettä
½ tl suolaa

Täyte
1 dl pinjansiemeniä
2 l sieniä, esim. kantarelleja, tatteja, suppilovahveroita, herkkusieniä tai portobelloja
1 sipuli
½ dl tuoretta timjamisilppua
1 tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl currya
3 dl kermaa
3 munaa

Pinnalle
2 dl juustoraastetta
150 g vuohenjuustoa

 

Nypi pohja-aineet pehmeäksi taikinaksi. Painele taikina 26-senttisen voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

Paina pohjaan muutama reikä haarukalla ja esipaista pohjaa 180 asteessa uunin alatasolla 10 minuuttia.

Paahda täytettä varten pinjansiemenet kuumalla, kuivalla pannulla. Rouhi karkeaksi rouheeksi.

Pilko sienet pienemmiksi. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sieniä ja sipulia pannulla öljyssä tai voissa 10 minuuttia, kunnes sienten neste on haihtunut.

Lisää pannulle mausteet ja paista täytettä vielä viisi minuuttia.

Nosta pannu liedeltä ja lisää täytteeseen yhteensekoitetut kerma ja munat sekä pinjansiemenet. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita.

Levitä täyte esipaistetulle pohjalle ja ripottele juustoraaste päälle. Leikkaa vuohenjuusto viipaleiksi ja halkaise viipaleet. Asettele piirakan päälle.

Paista piirakkaa vielä 20 minuuttia uunin keskitasolla.

Anna piirakan vetäytyä 15 minuuttia ja tarjoa sellaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.