Pohja
2 keskikokoista perunaa
125 g voita tai leivontamargariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Täyte
1 keskikokoinen purjo
1 rkl rypsiöljyä
1 prk tonnikalaa italialaisessa maustekastikkeessa
1 dl tomaattikastiketta, esim. Barilla olive ricetta classica
1 tl perunajauhoa
1 tl mustapippuria
2 tomaattia
1 dl mustia oliiveja
3 dl juustoraastetta

---


1. Survo tai purista perunalumipusertimella keitetyt ja kuoritut perunat.

2. Nypi leivontamargariini sekä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola. Lisää perunan joukkoon.

3. Painele taikinasta pallo ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

4. Kauli taikina ohueksi levyksi. Voitele 27 senttiä halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka ja painele taikina pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa kymmenen minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla.

5, Valmista täyte.  Halkaise ja huuhtele purjo ja viipaloi ohuiksi renkaiksi. Kuullota öljyssä paistinpannulla viisi minuuttia. Lisää paloiteltu tonnikala ja purkin mausteliemi purjon sekaan.

6. Sekoita tomaattikastikkeeseen perunajauho. Lisää kastike tonnikalaseokseen. Hauduta viisi minuuttia.

7. Pese ja kuutioi tomaatit ja lisää täytteeseen.

8. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Lisää oliivit ja juustoraaste.

9. Paista 25 minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla.

Ohje Christina Aaltio, kuva Pia Inberg

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.