Kun sinusta tulee vanha ja muistamaton, kuka osaa kertoa sairaanhoitajalle, mitä ruokaa inhoat ja mitä telkkariohjelmaa rakastat?

Kun Alzheimerin tauti vei mammaltani muistin ja puhekyvyn, me läheiset aloimme muistaa ja puhua hänen puolestaan. Selitimme tietäväisinä sairaanhoitajille, millainen ihminen mamma sisimmiltään on: karjalainen, nauravainen, päättäväinen, mutkaton. Tykkää vanhoista Suomi-filmeistä, Kauniista ja rohkeista sekä luonto-ohjelmista.

Television viereen hoitajat liimasivat muistutuslapun mamman lempiohjelmista. Osaisivat sitten kääntää oikealle kanavalle.

Jäin miettimään. En ole selkeä ihminen kuten mammani, pidän mistä sattuu! Mitä ihmettä minun muistilappuuni aikanaan kirjoitettaisiin?

"Anna pitää esim. Alaston ase 2½ -elokuvasta", mieheni vastasi empimättä.

Tuli rauhallinen olo.

Ehkä siinä vaiheessa, kun en enää muista kuka yritän olla, olen vain itseni. Toivottavasti lappuni saa silloin täyttää mieheni. Tai joku muu, joka tietää, että nauran Leslie Nielsenille.

Mitkä kolme tv-ohjelmaa tai elokuvaa ovat sinulle erityisen tärkeitä? Mitä muuta toivoisit, että muistilappuusi kirjattaisiin? Kerro Kommentoi-kentässä! 

Lue myös:

Kirje mammalle

Pullamössö

Sitten kun en enää itse muista

Minä pidän Ameliesta, Pienestä suklaapuodista, taide-elokuvista ja The Voice of Finlandista. Saunomisesta, Joogasta, Capoeirasta ja taistelulajeista(joskus nuorena olen harrastellut) sambasta, salsasta, modernista tanssista, baletista, vauhdista, jos en ole väsynyt, luonnosta, eläimistä (kissoista erityisesti ja hevosista), kasveista,kun möllötän aina bussin ikkunasta ja mietin mitä lajeja sekä lattareita ne olikaan, Stephen Kingin kirjoista, Rumpumusiikista, Akrobatiasta, pähkinöistä (paitsi...
Lue kommentti
Anna S. - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt17.4.2014

Sitten kun en enää itse muista

Kiitos kommentista, onpa kiinnostavaa! Itse haluaisin vielä lisätä muistilappuuni sen, että inhoan piimää. Sitä tunnutaan tarjoiltavan sairaalassa ja vanhainkodissa paljon, ja vaikka se niin terveellistä onkin, haluaisin vaalia lapsuuskammoani ja juoda mieluummin maitoa. :) Nuo väritoiveesi ovat myös tosi kiinnostavia! Yst. terv. Anna, toimittaja
Lue kommentti

Kun lapsista varttuu teinejä, tunnelmalliset joulukuvat ovat muisto vain, kirjoittaa Minna McGill.

Taisi olla vuosi 2003.

Puin lapsilleni Marimekon pallopuserot ja punavalkoiset tonttulakit. Sitten istutin heidän rintamamiestalon puisille portaille. Siinä he istuivat ja nököttivät vieri vieressä. Nelivuotias isoveli halasi pientä punaposkista pikkusiskoaan, vauvaa vielä.

Minä näpsäsin kuvan.

Voi noita ihania jouluja, kun vielä sai suunnitella, kuvata ja lähettää sukulaisille ja ystäville joulupotretin lapsistaan. Lapsetkin olivat vielä valmiina kaikkeen. Pukivat päälleen vaatteet, jotka valitsin. Työnsivät tonttulakin päähänsä ja istuivat nätisti kuvattavina, ainakin hetken.

Olivat minun jatkeeni.

Vuodet kuluivat ja muovailtavuus väheni. Pian he eivät enää lelukatalogin selaamiselta malttaneet istahtaa paikoilleen edes yhdeksi hetkeksi. Teini-ikään tullessaan he eivät olisi ikimaailmassa suostuneet noloihin joulupotretteihin. Älä unta nää!

Sitten tuli viime joulu.

En tiedä, mitä tapahtui, mutta sain suostuteltua lapset yhteiseen joulukuvaan äidin kanssa.

Oli joulukuun alku, eikä rivitaloasuntomme takapihalla hitustakaan lunta eikä aurinkoa. Mutta lapset hoitivat hommansa kuten neljätoista vuotta aiemmin siellä rintamamiestalon puisilla portailla. Hymyilivätkin niin kuin vain tämä uusi selfie-sukupolvi hymyilee: ammattimaisesti.

Vain äiti huomasi jääneensä ajasta jälkeen. Jokaisessa kuvassa hän näytti väsyneeltä ja kulahtaneelta, katsoi vinoon tai näytti suoraan sanottuna oudolta. Liikaa yritystä, sanoi tytär.

Arvatkaa vain, jäikö kuva lähettämättä.

Sorry lapset, uusi yritys tänä vuonna, ehkä.

TÄTÄ MIETIN. Vedessä lilluminen on uskomattoman vaikuttava kokemus, talvellakin. Varsinkin talvella.

Onhan uiminen aina ollut kivaa, ainakin jos vesi on lämmintä. Mutta uusin ihanuus tekee siitä vieläkin ihanampaa. Sen tekee kylmän talvi-ilman ja lämpimän uimaveden yhdistelmä, johon on mahdollisuus nykyisin Helsingissä Kauppatorin kulmilla ulkoaltaalla.

Ensin saunaan kuumenemaan, sitten pyyhkeen suojassa ulos ja kiireesti kohti allasta!

Koillistuuli puhkuu kylmänä viimana, varpaita kipristelee ja pyyhkeeseen pitää kietoutua tiukasti. Mutta pieni urheus palkitaan: vesi tuntuu iholla kuumalta ja näyttää yhtä turkoosilta kuin kesällä Välimerellä. Pakkasella veden pinnasta nousee mystinen höyry.

On joitakin asioita, joita varten kannattaa elää. Lämpimässä vedessä lilluminen on ehdottomasti yksi niistä.