”Minua kantaa joka päivä moni ihminen. Olen miettinyt, onko minulla siksi vahva luottamus elämään.” Tällä kertaa Noora Västistä auttaa ystävä Vea Vainio.
”Minua kantaa joka päivä moni ihminen. Olen miettinyt, onko minulla siksi vahva luottamus elämään.” Tällä kertaa Noora Västistä auttaa ystävä Vea Vainio.

Noora Västinen keskittyy unelmiin, nauruun ja siihen, mitä voi tehdä. Hän kouluttaa muitakin ajattelemaan samoin.

Kotona laukkua purkaessaan Noora Västinen mietti, ettei enää menisi vammaisjärjestöjen kesäleirille. Hän oli viihtynyt leirillä hyvin mutta myös ymmärtänyt ­jotain: hän ei halunnut muiden kertovan, mitä voi tehdä. Hän oli 12 vuotta vanha ja päätti keskittyä ongelmien sijasta unelmiin.

Nyt Noora istuu kotonaan ja juo kahvia. Hän juo kahvia usein ja istuu melkein aina. Kotona hän on harvoin. Niin harvoin, että tapaamisen sovittaminen on minuuttipeliä: Keskiviikkona opiskelun jälkeen ennen kontakti-improvisaatiota. Torstai-iltana fysioterapian ja varjoteatterin välissä.

Noora Västinen on 24-vuotias, 80 senttiä pitkä ja paljon muuta.

Naura joka päivä

Seinätarrat näkyvät sänkyyn. Naura ­joka päivä, Noora lukee ­aamulla ensimmäiseksi. Silloin kello on 6.30 ­eikä häntä naurata yhtään.

"Aamuisin olen koomassa."

Noora sammuttaa kännykän herätyksen ja painaa yöpöydällä olevaa kutsunappia. Hän asuu Helsingin Lauttasaaressa kerrostalossa, jonka kaikki asukkaat ovat opiskelijoita, osa liikuntarajoitteisia. Heitä varten talossa on ympärivuorokautinen asumispalvelu.

Nooran kotona ei ole kelloja eikä televisiota mutta siellä on aurinko. ”En haluaisi olla koko ajan kiinni ajassa.”
Nooran kotona ei ole kelloja eikä televisiota mutta siellä on aurinko. ”En haluaisi olla koko ajan kiinni ajassa.”

Joka aamu joku asumispalvelun 17 avustajasta tulee ja nostaa Nooran sängystä pyörätuoliin ja pyörätuolista vessaan ja vessasta taas pyörätuoliin. Pirtelökone on raskas, joten avustaja auttaa, kun Noora latoo pirtelökoneeseen tuore­mehua, omenaa, banaania ja mummilan tyrni­puskan tyrnejä.

"Joskus laitan smoothien sekaan ­superfoodeja, gingseng-jauhetta tai maca­juurta. Mutta nyt on niin paljon marjoja, että ne ovat superruokaa."

Taksi hakee Nooran kymmentä yli kahdeksan. Avustaja nostaa Nooran taka­penkille. Hänellä oli tapana istua edessä, kunnes eräs taksikuski kertoi, että siinä istuvat maalaiset. Noora halusi olla kaupunkilainen.

Alkumatkalla Noora katsoo kirkastuvaa taivasta ja Helsingin keskustassa ­ratikkapysäkeillä seisovia ihmisiä. Sitten hän nukahtaa vielä hetkeksi.

Murtunut ja ehjä

Maalle Noora syntyi. Tai oikeastaan koti oli aluksi Jämsän keskustassa. Nooran synnyttyä vain oli selvää, että kaksikerroksisesta rivitalosta on muutettava.

Nooran sairaus oli kaikille yllätys. Se huomattiin ehkä ensimmäiseksi kasvonpiirteistä, tai ehkä vastasyntyneen vauvan murtuneista luista. Joka tapauksessa sairaus oli vanhemmille valtava järkytys.

"Äiti ja isä olivat 24-vuotiaita. Kenties nuoruus auttoi. He eivät osanneet pelätä joka asiaa, vaan päättivät, että kaikesta selvitään."

Pari päivää syntymän jälkeen var­mistui, mikä vauvalla oli: osteogenesis imper­fecta eli synnynnäinen luustonhauraussairaus. Nooran luut olisivat ­aina hauraat eivätkä kasvaisi kunnolla. Noora ei kävelisi koskaan. Vartalon mittasuhteista tulisi omanlaiset.

"Koulun hiihtokilpailuissa en miettinyt, etten voi hiihtää. Mietin, että voin uida."

Se on osa Nooraa, vanhemmat ajattelivat.

Se on osa minua, Noora oppi ajattelemaan.

"Ei lapsuudessani ollut draamaa. Murtumia tuli kyllä kymmeniä. Joskus ­aivastus aiheutti hiusmurtuman. Mutta emme tehneet tai jättäneet tekemättä mitään sairauteni vuoksi."

Tietysti tapahtui ikäviä asioita. Väärään ­aikaan yli lentänyt lentokone sai hevo­sen pillastumaan niin, että Noora putosi ja katkaisi molemmat jalkansa. Siihen loppui ratsastus, ja se suretti yhdeksän­vuotiasta Nooraa.

Enimmäkseen elämä oli kuitenkin ihan ­tavallista. Kaverit kävivät Nooralla yö­kylässä ja Noora kokkikerhossa eikä kukaan kiusannut. Partiossa Noora oppi tähti­kuviot ja solmut niin, että osaa merimiessolmun ja paalusolmun vieläkin. Isän kanssa he kävivät pilkillä Päijänteellä.

"Joskus kun isä komensi minua kauppa­reissulla, vieras ihminen kauhistui, ­että ei sille voi sanoa noin. Isä vastasi, ­että eihän lapsi mene säännöistä rikki."

 

Liitutaulutarroissa on tärkeät sanat.
Liitutaulutarroissa on tärkeät sanat.

Silloin Västisen perhe asui jo yksitasoisessa omakotitalossa järven ran­nalla. Vesi oli Nooralle tärkeää.

"Koulun hiihtokilpailuissa istuin pakkasessa kannustamassa. En miettinyt, etten voi hiihtää. Mietin, että voin uida."

Vesi on ainoa paikka, jossa Noora käve­lee. Hienointa on, kun jaloissa ei tunnu uima-altaan sileä kaakeli vaan pistelevä hiekka.

Omegakolmosia, ole hyvä

Matka Lauttasaaresta Jollakseen kestää kolme varttia, vaikka taksi ajaa bussikaistoja. Perillä koulupäivien vakioavustaja nostaa Nooran pyörätuoliin.

Noora opiskelee Snellman-korkeakoulussa. Se on Suomen ainoa koulu, ­jossa voi opiskella steinerkoulun opettajaksi.

Aamutunneilla on kasvatuspedagogiikkaa, iltapäivällä käsillä tekemistä. Nyt menossa on kulttuurihistorian jakso. Noora muovailee savesta intialaisen miehen päätä, tekee lopuksi patsaan taakse auringonsäteet.

Nooran opinnoissa on menossa viimeinen vuosi. Hänellä on kesken lopputyö murrosikäisistä ja heidän ajattelunsa tukemisesta.

Toisinkin Noora olisi voinut valita. ­Kelan toimistossa häneltä kysyttiin, ­haluaako hän hakea vammaiseläkettä.

Noora oli 16-vuotias.

"Vastasin, että oletko tosissasi. Että jäisin peruskoulun jälkeen eläkkeelle? ­Itse olin miettinyt, menisinkö lukioon vai kauppaoppilaitokseen."

Noora meni aluksi molempiin, jatkoi sitten vain kauppaoppilaitoksessa. Toisena vuonna hän pohti, minne menisi työharjoitteluun ja keksi, että itselleen. Syntyi toiminimi Noora Västinen. Hän oli 17.

Noorasta tuli Herbalife-myyjä. Hän myi ravintolisiä ja vitamiineja, ihonhoito­tuotteita ja sampoita, pirtelöjauheita ja vihreää teetä. Pian Nooran verkostossa oli viisi hänen hankkimaansa jälleenmyyjää, sitten viisi heidän hankkimaansa ja lopulta kaikkiaan 63 myyjää.

Hidasta. Sitä Noora Västinen hokee itselleen ja siitä hän muistuttaa muita.
Hidasta. Sitä Noora Västinen hokee itselleen ja siitä hän muistuttaa muita.

Noora tienasi verkostomarkkinoinnilla parhaimmillaan yli parituhatta euroa kuukaudessa. Hän pääsi koulutukseen Los Angelesiin, Dubliniin ja Barcelonaan. Valtakunnallisilla seminaaripäivillä hän oli usein kouluttajana ja puhui 500 kuulijalle. Joka kerta hän jännitti niin, että kävi oksentamassa ensin. Sitten hän rullasi lavalle kertomaan hyvinvoinnista.

Noora uskoi tuotteisiin ja ravinnon merkitykseen. Lähipiirille se oli vähän raskasta.

"Minulta lähti kaveriporukassa nauha helposti pyörimään: Muistathan kaksi litraa vettä ja puoli kiloa kasviksia ja omegakolmoset joka päivä, Noora sanoo."

"Tai sitten kysyin, mikä on sinun pro­teiinitarpeesi? Ai et tiedä? Mitataanpas! Siihen oli laskutikku. Huh."

Valitse itse

Kuusi vuotta sitten Noora valmistui merkonomiksi, oli 18-vuotias eikä pelännyt mitään.

Niinpä hän perusti hyvinvointitila ­Balanssin Jämsän keskustaan musiikkiliikkeen ja kampaamon naapuriin. Avajaisissa tarjoiltiin viherpirtelöitä ja vih­reää teetä. Liikkeen seinä, tuolit ja verhot olivat Herbalifen tunnusvärin mukaan ­limenvihreää.

Noora veti yrityksessään painonhal­lintaryhmiä. Hän toimi hyvinvointi- ja ravin­tokouluttajana, teki kehonkartoituksia, piti ihonhoitokutsuja ja suunnitteli ruokavalioita.

"Aluksi mietin, millä lihaksilla minä parikymppinen neuvoin viisikymppisiä. Sitten ymmärsin, että voin tietää ravitsemuksesta enemmän kuin he."

Vähitellen Noora oppi myös muusta. Kun hän kysyi asiakkailtaan syömisestä, nämä kertoivat yksinäisyydestä, pet­ty­myksistä ja ilon katoamisesta. Noora ­ymmärsi, ettei seitsemän eriväristä kasvista lautasella riitä.

Oli löydettävä jotakin enemmän. Hän aloitti etsimisen Googlesta.

Barcelonassa oli kuumaa, mutta Nooraa ja Veaa se ei haitannut.
Barcelonassa oli kuumaa, mutta Nooraa ja Veaa se ei haitannut.

”Iloa arkeen”, Noora kirjoitti tieto­koneen hakukoneeseen.

Sitten ”hyvää oloa”.

Lopuksi ”naurua ja iloa”.

Löytyi naurujooga.

Naurujoogaohjaajan koulutus kesti yhden viikonlopun.

"Pätevyys tuli vasta kokemuksen kautta, mutta heti koulutusviikonlopun jälkeen aloin buukkailla naurujoogakeikkoja."

"Kun Jämsä kävi pieneksi, muutin Helsinkiin."

Ajatus ei ole kaunis mutta tulee mieleen. On Noorakin sitä miettinyt.

Hän ei kuitenkaan usko, että on saanut töitä säälipisteiden vuoksi. Töitä on riittänyt, koska hän on ollut itse niin innostunut ja ­innostus on tarttunut.

"Mutta on minua myös aina kuunneltu. Kun on tarpeeksi pieni, ei huku massaan."

Syksyllä 2009 Noora perusti Jämsään nauruklubin. Joka tiistai kaupungin liikuntatiloihin kokoontui eri-ikäisiä jämsäläisiä nauramaan Nooran kanssa.

Samaan aikaan hän julkaisi omakustanteena kaksi lastenkirjaa. Miksi kirjoittaisi vain pöytälaatikkoon?

"Koulutin muita toteuttamaan haaveitaan ja toteutin omiani. Kun Jämsä ­kävi pieneksi, muutin Helsinkiin."

Helsingissä Noora opiskeli elämän­taidonvalmentajaksi. Valmennus jatkoi ­sitä, minkä Noora oli 12-vuotiaana kesäleirin jälkeen ymmärtänyt.

"Älä valita, ala valita. Ellet voi muuttaa tilannetta, muuta asennetta. Se on minusta ihan mieletön viisaus."

Noora ja Vea kirjoittivat matkapäiväkirjaa maatilalla Saksan Freiburgissa.
Noora ja Vea kirjoittivat matkapäiväkirjaa maatilalla Saksan Freiburgissa.

Elämä liikennemerkkinä

Nykyisin Nooran väri on keltainen. ­Kotona keltaisia ovat lipasto, jalkalamppu ja pastakattila. Hetken Noora ajatteli ­rajan menevän keltaisessa repussa.

"Sanoin iskälle, että tekisi mieli ostaa keltainen reppu, mutta onkohan se vähän liikaa liikennemerkki. Iskä kuittasi, että niin kuin et muuten olisi."

Tänään lauantaina ei ole kiire opiskelemaan. Noora pukee keltaisen hameen, ja ystävä Vea Vainio nostaa hänet soh­valle. Kahvin jälkeen lähdetään ulos.

Noora ja Vea ovat interreilanneet pitkin Eurooppaa. Pariisissa he myöhästyivät yöjunasta, Portugalissa Noora nukkui  asuntoauton hattuhyllyllä. Kaikesta selvittiin.

Viime aikoina Noora ja Vea ovat matkustaneet Suomessa, pysäyttäneet ihmisiä ja pyytäneet maalaamaan sitä, mitä aisteista mieleen tulee. Helsinkiläiset ovat maalanneet tuntoaistia, oululaiset näköä, vaasalaiset hajua ja turkulaiset makua.

"Keksimme proggiksen huvik­semme. Kun keräämme tamperelaisten maalaukset kuulosta, ehkä niistä tulee näyttely."

Lauttasaaressa tuulee niin kuin vain meren lähellä voi. Liikennevaloissa odottaessa Noora kuulee, mitä lapset kysyvät.

Kysymys on tuttu.

Noora yrittää aina ­ehtiä vastata siihen ennen lasten vanhempia.

"Yleensä sanon, että kuljen tällaisella pyörätuolilla, koska en pysty kävelemään ja nämä pyörät ovat kuin jalat. Vanhempien vakiovastaus lapsilleen on, että puhu­taan autossa. Tai että ei saa katsoa tai ei saa kysyä. Totta kai saa."

Noora toivoo vielä joskus saavansa oman perheen. Hän ei mieti, voiko saada lapsia. Hän ajattelee, että miksei voisi.

Noora ja Vea Nooran kotikaduilla Lauttasaaressa. ”Kunhan valmistun opettajaksi, voin mennä minne vain. Olisi kiva asua vähän aikaa ulkomailla.”
Noora ja Vea Nooran kotikaduilla Lauttasaaressa. ”Kunhan valmistun opettajaksi, voin mennä minne vain. Olisi kiva asua vähän aikaa ulkomailla.”

Luustonhauraus saattaa periytyä tai olla periytymättä, Nooralle sillä ei ole ­väliä.

"Vauvashoppailua en ymmärrä. ­Jokaisella elämällä on yhtä suuri arvo ja tarkoitus. Ehkä minusta on tullut aika vahva tyyppi juuri sairauden vuoksi."

Melkein joka päivä Noora myös nauraa, kunhan aamusta selviää. Jos hän ei parina päivänä naura, hän valitsee toisin: laittaa kellon soimaan jo 6.25 ja pitää naurukuurin.

Aluksi se tuntuu hölmöltä. Nousta ­aamulla ylös tavallista aiemmin nauramaan. Sanoa väsyneelle peilikuvalleen väkinäisesti hah hah, monta minuuttia.

"Fake it until you make it. Teesken­tele, kunnes naurat oikeasti. Keho ei tiedä onko nauru aitoa. Hyvänolonhormonit lähtevät liikkeelle joka tapauksessa."

Parin aamun jälkeen helpottaa aina.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 1/2014.

miikula

80 senttiä pitkä Noora Västinen: ”Kun on tarpeeksi pieni, ei huku massaan”

Olipas ihana juttu! Itse asiassa olen yksi niistä äideistä joka meni lukkoon kun viisivuotias poikani näki Nooran ja oli tietysti heti täynnä kysymyksiä. Noora hoiti tilanteen hienosti. Mietin vain itse sitä miten rasittavaa täytyy olla kun on jaksettava aina selittää ulkopuolisille vaikka kesken kaverin kanssa kahvittelun. Minut on kasvatettu siten, että muita ihmisiä ei saa vaivata ja poikani tungettelevuus vaivaannutti. Tähän kohtaamiseen on palattu nyt melkein seitsenvuotiaan pojan kanssa...
Lue kommentti
”Maailma menee minusta koko ajan parempaan suuntaan. Pian robotit tulevat ja tekevät kaiken. Ihan hyvä kun tekevät, ei huolestuta yhtään”, Arvi sanoo.
”Maailma menee minusta koko ajan parempaan suuntaan. Pian robotit tulevat ja tekevät kaiken. Ihan hyvä kun tekevät, ei huolestuta yhtään”, Arvi sanoo.

Pukuompelija Arvi Hämäläinen, 100, asuu yksin Valkeakoskella ja aloittaa jokaisen aamunsa polkemalla kuntopyörää. ”Ihmisellä ei ole mitään muuta kuin itsensä. Siksi itsensä kanssa pitää tulla toimeen”, kuuluu yksi hänen elämänohjeistaan.

1. Ihmisellä ei ole mitään muuta kuin itsensä. Siksi itsensä kanssa pitää yrittää tulla toimeen. Hyväksy ittes ihan kerta kaikkiaan, melkein rakasta itseäsi! Mutta älä anna sen näkyä.

2. Huolehdi itsestäsi. Itse aloitan jokaisen aamuni polkemalla viisi minuttia kuntopyörää. Kerran viikossa teen sata toistoa 15 kilon käsipainoilla. 

3. Kun sidot metalliputken päähän rätin, saat nuohottua jalkalistojen välit puhtaaksi kyyristymättä. 

”Nauti nuoruudesta. Satavuotiaana aivot alkavat toimia vasta iltapäivällä kolmen jälkeen.”

4. Rakkaudesta puhutaan nykyään aika pirusti. Minusta se tarkoittaa kivaa ja miellyttävää ihmistä, jonka kanssa tulee toimeen. 

5. Salaatti on helpompi juoda kuin syödä, joten soseuta se sauvasekoittimella. Maistuu paremmalta kuin punaviini. 

6. Kun tytärtäni pienenä kiusattiin pihalla, opetin hänet nyrkkeilemään ja väistämään iskuja. Siihen loppui kiusaaminen. Ei tytöstä tappelijaa tullut, mutta puolustautumaan hän oppi.

”En jännitä turhia. Jos jotain tapahtuu, antaa tapahtua vaan.”   

7. Nauti nuoruudesta. Kun tulet satavuotiaaksi, elämä muuttuu jotenkin painavammaksi. Aivotkin alkavat toimia vasta iltapäivällä kolmen jälkeen.

8. Vaikka häviäisit shakkikoneelle joka pelin, pelaa silti. Itse pelaan kaksi ottelua päivässä. Häviän aina mutta hanttiin pistän. Se tekee aivoille hyvää.

Nuorempana voitti Arvi, nyt voittaa shakkikone. Häviäminenkään ei ole hassumpaa, kun on yrittänyt tosissaan.
Nuorempana voitti Arvi, nyt voittaa shakkikone. Häviäminenkään ei ole hassumpaa, kun on yrittänyt tosissaan.

9. Kun alkoholia lievästi käyttää, kyllä se pitkän työpäivän jälkeen rentouttaa. Mutta paljon ei parane ottaa. Itteään pitää kontrolloida.

10. Älä käytä sauvakävellessäsi liian pitkiä sauvoja. Ne ovat hölmönnäköiset.

11. Vaikka tietäisinkin pitkän iän salaisuuden, en varmana paljastaisi. Mutta sen sanon, että turhia en jännitä. Jos jotain tapahtuu, antaa tapahtua vaan.   

 

Erja päätti jo vuosia sitten: "Minä hoidan Axun itse, koska äiti ymmärtää lastaan paremmin kuin kukaan muu."
Erja päätti jo vuosia sitten: "Minä hoidan Axun itse, koska äiti ymmärtää lastaan paremmin kuin kukaan muu."

Erja hoitaa kehitysvammaista Alexandraa vuoden jokaisena päivänä, rakkaudesta. Työ on yksinäistä, eikä siitä makseta kunnon korvausta. ”Jos meitä omaishoitajia ei olisi, kuka nämä kaikki ihmiset hoitaisi? Miksei kukaan arvosta tätä työtä?”

Alexandra, 15, rakastaa kännykkäänsä, Coca Colaa, karkkeja ja joulua. Hänen tärkeimmät sanansa ovat: äiti, kakka, vittu ja ei. Muita sanoja hän ei juuri osaa sanoa.

Erja Hyvönen alkaa nauraa.

”Tyypillinen murrosikäinen.”

Ei kuitenkaan ihan tyypillinen. Alexandra sai kolmevuotiaana kehitysvammadiagnoosin. 14-vuotiaana hän sai diagnoosin parantumattomasta, kuolemaan johtavasta aivosyövästä.

Erja on tyttärensä omaishoitaja. Laki omaishoidon tuesta määrittelee hänen asemansa näin: Henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti.

Erjan lisäksi Suomessa on 350 000 omaishoitajaa. Heistä 45 300 saa työstään korvausta, omaishoidon tukea.

Tuen määrä vaihtelee 392,57 ja 785,14 euron välillä kuukaudessa. Omaishoitaja maksaa siitä itse verot.

”Minä osaan taistella, jaksan räyhätä ja lyödä nyrkkiä pöytään. Mutta entä he, jotka eivät pysty samaan?”

Omaishoitajan työ on usein raskasta ja yksinäistä, byrokratia on hankalaa.

Kun Erja selvittää Alexandran hoitoon liittyviä asioita, hän tutkii aina ensin Suomen lakia. Hän on saanut tyttärelleen avustajan 30 tunniksi kuukaudessa ja kuljetuspalveluita vasta, kun on selvittänyt itse, että niihin on oikeus.

Kukaan ei kertonut ja tarjonnut.

”Minä osaan taistella, jaksan räyhätä ja lyödä nyrkkiä pöytään. Mutta entä he, jotka eivät pysty samaan? Monet eivät osaa edes käyttää nettiä.”

Suurin syy omaishoitajaksi ryhtymiseen on halu pitää oma läheinen omassa kodissa. Mutta työstä tulisi saada myös korvaus.

”Ei kukaan hae tukia huvin vuoksi. Jumankauta. Joskus tekisi mieli näyttää yhteiskunnalle persettä.”

Hetken kaikki on kohdallaan

Alexandra on ihana, Erja ajattelee. Hän on miettinyt usein, miksi sai vammaisen lapsen, mutta ei ole koskaan toivonut, että ei olisi saanut.

”Olen kai jotenkin niin hömelö, että ajattelen Axun olevan minun opettajani. Katkera olen vain viranomaisille siitä, että rakkaasta huolehtiminen on tehty niin vaikeaksi.”

Kun Alexandra työntyy syliin, antaa pusun ja sanoo ”äiti”, kaikki on hetken kohdallaan. Sitten tyhjennetään taas yhdessä tiskikone. Kotona nauretaan paljon.

Lue Erjan ja Alexandran elämästä Kodin Kuvalehdestä 8/2018.  Arjestaan kertovat Erjan lisäksi vaimonsa omaishoitajana 34 vuotta toiminut Kari sekä Alzheimerin tautia sairastavan miehensä omaishoitaja Sirpa-Liisa. Voit lukea jutun myös digilehdestäPääset lukemaan jutun myös ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

Vierailija

15-vuotiaan tyttärensä omaishoitaja Erja: ”Joskus tekisi mieli näyttää yhteiskunnalle persettä”

Omaishoidon tuen rahallinen korvaus voi olla myös suurempi, nuo ovat lain vaatimat minimit. Meidän kunnassa on lisäksi myös saattohoitoon tarkoitettu omaishoidon tuki, joka on noin tuhat euroa kuukaudessa. Omaishoidon tukeen liittyy rahallisen korvauksen lisäksi myös muita palveluita kuten omaishoidon vapaa 3vrk/kk ja tarvittaessa esim omaishoitajien terveystarkastukset.
Lue kommentti
Vierailija

15-vuotiaan tyttärensä omaishoitaja Erja: ”Joskus tekisi mieli näyttää yhteiskunnalle persettä”

Meidän kunnassa tukien & palveluiden saanti on helppoa sen jälkeen kun kuntoutussuunnitelma on tehty & ottaa kuntaan yhteyttä. Ilman kuntoutussuunnitelmaa ei tietenkään mitään saa, eikä kuulukaan. Tai ilman sen kuntaan toimittamista (kunta ei sitä suoraan saa). Kuntoutussuunnitelmassa tulisi olla suositukset näistä palveluista (oh tuki, kuljetuspalvelu, henkilökohtainen avustaja, vapaa-ajan avustaja, Kelan tuet, pysäköinti lupa ym.). Herää kyllä nyt kysymys että miksi ihmeessä näin ei...
Lue kommentti