8-vuotiaalla Oskulla ei ole yhtään ystävää:
Osku Vähä­mäki, 8, haaveilee omista­ rummuista,­ mutta vielä­ enemmän edes yhdestä kaverista.­
Osku Vähä­mäki, 8, haaveilee omista­ rummuista,­ mutta vielä­ enemmän edes yhdestä kaverista.­

Miljoona suomalaista kokee itsensä yksinäiseksi. Tässä juttusarjassa kuusi heistä kertoo tarinansa.

Osku Vähämäki, 8, Pietarsaaresta:

"Minulla ei ole ikinä ollut kaverisynttäreitä, vaikka haluaisin. Sellaisia on vähän vaikea järjestää, kun ei ole kavereita.

Jos menen pihalle, muut lähtevät usein pois. Jään yksin seisomaan. Sama juttu koulussa. Sitten menen perään ja yritän kävellä muiden ympärillä. Katselen.

Minulla on ADHD. Äiti sanoo, etten ehkä sen takia aina osaa leikkiä toisten kanssa. Jos muut keksivät, että ollaan koiria, en tajua. Miten voisin olla koira kun olen Osku? Jos suutun, saatan tönäistä,­ heittää kengällä tai haukkua idiootiksi ja tolloksi. Ei kannattaisi.

Silloin menee vähän paremmin, kun pompimme muiden kanssa trampalla. Siinä ei tarvitse kuvitella tai jutella mitään, kunhan pomppii. Ajelen myös paljon autoilla omassa huoneessani. Joskus joku voisi ehkä tulla ajelemaan kanssani. Tulisikohan?

Koulussa opettaja yrittää katsoa, että kaikki leikkivät kaikkien kanssa. Mutta eihän ketään voi pakottaa olemaan kaveri.

Olisin ihan kiva kaveri. En ole mitenkään erilainen. 

Yksin jääminen tuntuu pahalta. En osaa sanoa siitä enempää. Ympärillä on tyhjää, vaikka pitäisi olla ystävä. 

En itke, kun olen surullinen, mutta menen äidin luo. Menen aina. Jos äiti on vessassa, odotan oven takana. Haluan koko ajan olla äidin lähellä. Asumme kahdestaan.

Kahdeksanvuotissynttäreiksi sain ainakin 20 korttia. Äiti oli pyytänyt Facebookissa ihmisiä lähettämään niitä, kun vieraita ei voinut kutsua. Yhdessä kortissa luki ”mahtisynttäriä upealle pojalle”. Tulin korteista iloiseksi, vaikka ne olivat tuntemattomilta. Ne ovat kaikki laatikossa tallessa.

Olisin ihan kiva kaveri. En ole mitenkään erilainen. Olen hyvä monessa asiassa:­ leikkimisessä, trampalla ja ruuan­ syömisessä. Joku voisi löytää minut­ ja ajatella, että tuon kanssa voisin olla. Ehkä joku joskus kutsuisi omille synttäreilleen.

Unelmieni synttäreillä olisi noin neljä vierasta. Olen vähän suunnitellut. Siellä syötäisiin iso nallekakku, jonka päällä olisi paljon kermavaahtoa ja vaikka karkkeja tai nonparelleja. Sitten voisimme järjestää autokilpailut. Sellaista toivon. 

Onneksi on äiti. Hän on joskus vähän surullinen siitä, miten pärjään isompana, vaikka tietääkin, että pärjään kyllä. Jos äiti lähtisi pois, menisin heti etsimään."

 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2015.

 

// Kaikki Oskun yhteystietoja kyselleet, voitte laittaa postia Kodin Kuvalehden toimitukseen jutun kirjoittaneelle toimittajalle. Hän lähettää kaikki viestit eteenpäin Oskulle ja tämän äidille. 

Laita viestiä:

Anna Pihlajaniemi, Kodin Kuvalehti
Sanoma Media Finland Oy
Magazine Media 
PL 100, 00040 SANOMA

tai

anna.pihlajaniemi@sanoma.com
 

Oopperalaulaja Jorma Hynninen soitti tyttärelleen Lauralle ennen vain työasioissa. Nyt he puhuvat myös perheestä ja tunteista.

Oopperalaulaja Jorma Hynnisen elämässä kuluneet puolitoista vuotta ovat olleet muutosten aikaa. Hänen puolisonsa Reetta Hynninen menehtyi munasarjasyöpään keväällä 2017. 

”Voi sanoa, että lapseni pelastivat minut”, Jorma Hynninen kertoo. Hänellä on aikuiset tyttäret, kanttori Ursula Hynninen ja harpisti Laura Hynninen. Poika, oopperalaulaja Marko Salo menehtyi vuonna 2005.

Jorma Hynninen asuu Leppävirralla, mutta Reetan kuoleman jälkeen hän on viettänyt usein aikaa Lauran perheen luona Porvoossa. 

”Aikaisemmin isä soitti vain työasioissa, mutta nyt hänestä on tullut esiin välittävä ja kuunteleva puoli. Kun isä on meillä, teemme ihan tavallisia asioita: käymme Käpy-koiran kanssa ulkona ja puhumme musiikista, töistä, luonnonilmiöistä ja nykyään myös perheestä ja tunteista”, Laura kertoo. 

”Yhteys lasten kanssa on kääntänyt suremisen elämän puolelle.”

”Uusi henkinen yhteys lasten kanssa on antanut minulle tukea ja kääntänyt suremisen elämän puolelle”, Jorma kertoo.

”Oli coolia, kun isä kuoli lavalla”

Kun Jorma Hynninen nuorempana lauloi maailmalla eri oopperataloissa, Laura ja Reetta kulkivat hänen mukanaan.

”Ursula ja Marko olivat jo sen ikäisiä, että he pärjäsivät kotona mummin paimentamina. Lauran mukanaolo oli suuri helpotus, sillä minua vaivasi jatkuva koti-ikävä.”

Laura muistaa, miten koulussa opettajat pyysivät häntä kertomaan kaikille, minkälaista oli ollut Pariisissa.

”En osannut vastata. Kaupungit ja maat menivät päässäni sikin sokin. Aika paljon matkustaminen oli odottelua. Aina oli kuitenkin hienoa, kun isä kuoli lavalla. Se oli jotenkin coolia.”

Mitä musiikkia Jorma inhoaa? Miten Laurasta tuli sirkkafarmari? Lue Jorma ja Laura Hynnisen koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea sen myös digilehdestä tai tähtiartikkelina.

Tilaajille
”Laura on luova. Vanhan talon osto Porvoosta oli yksi hänen tempauksistaan. Ihmettelin sitä aluksi, mutta nyt ajattelen, että se oli hyvä ratkaisu”, oopperalaulaja Jorma Hynninen sanoo.
”Laura on luova. Vanhan talon osto Porvoosta oli yksi hänen tempauksistaan. Ihmettelin sitä aluksi, mutta nyt ajattelen, että se oli hyvä ratkaisu”, oopperalaulaja Jorma Hynninen sanoo.