"Olemme samat ihmiset kuin nuorena"

Vilho: Parikymppisenä Eila työskenteli apulaisena setänsä luona. Minä kävin sillä suunnalla kalassa. Aloimme ensin kirjeenvaihtoon ja sitten seurustella. Eila asui saaressa Anttolassa ja minä Juvalla, joten välillämme oli 15 kilometriä vettä. Kunto pysyi soutamalla kovana. Talvella menimme kihloihin.

Eila: Ilmassa oli innostusta, mutta suhde kuihtui muutamassa kuukaudessa. Välimatka oli liian pitkä, eikä sitä nuorena osannut pitää toisesta kiinni. Ero oli yhteinen päätös.

Seuraavaksi törmäsin Vilhoon kuusikymppisenä Tallinnan-laivalla. Sanoin ystävättärelleni, että tuon kanssa olin kihloissa, jos ei kahta samannäköistä ole. Vilho oli reissussa vaimonsa kanssa eikä huomannut minua tungoksessa.

Vilho: Eila kävi aina välillä mielessä. Vaimoni kuoltua muutin Lappeenrannasta taas Juvalle, ja kerran kun olin Eilan veljellä kylässä, pyysin Eilan numeron.

Tartuin luuriin heti kotona. Olimme kumpikin leskiä. Soittaminen ei jännittänyt, vaikka välissä oli yli 60 vuotta. Kuulin Eilan äänestä, että hän on valmis tapaamaan.

Tätä kihlausta ei pureta.

Eila: Soitto oli yllätys. Vilho kertoi joutuvansa leikkaukseen ja pyysi vierailulle sairaalaan. Oli kiinnostavaa tavata vanha kihlakaveri pitkästä aikaa. Menin paikalle rennoin mielin tyttäreni kanssa.

Vilho: Aloimme heti seurustella ja kihloihin menimme viime kesänä. Olemme samat ihmiset kuin silloin nuorena. Enää emme ole yhtä arkoja, ja monet asiat ­ymmärtää nyt vanhana paremmin.

Kukkia ostan ja Eilaa hemmottelen. Lapset ja lapsenlapset ovat suhtautuneet meihin hienosti. Eilan lapset ovat minulle kuin omia.

Eila: Olimme molemmat muutaman vuoden yksin. Olisi ollut hyvä tavata jo aikaa sitten, eikä sen nuoruuden eronkaan olisi tarvinnut tapahtua, mutta elämä menee ratojaan. Jossittelu on turhaa.

Vilho: On upeaa, että löysimme toisemme. Teemme kotitöitä, seuraamme kaikenlaisia urheilukilpailuja televisiosta ja muistelemme välillä nuoruuttakin. Maaliskuussa juhlimme yhdessä 85-vuotispäiviämme.

Asustelemme lähinnä Eilan kotona Mikkelissä, vaikka minulla on vielä asunto Juvalla.

Eila: Parasta seurustelussa on se, ettei tarvitse olla yksin. Ei yksinolo minua ­pelota, mutta pitkäveteiseltä se tuntuu. Olin kyllä jo hyväksynyt sen, että olisin yksin sen jälkeen, kun olin saattanut hautaan kaksi miestä. Sitten kävikin näin hienosti. 

Vilho: Tätä kihlausta ei pureta. Olemme omamme löytäneet.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2014.