Gittan mies Kalevi pukeutuu välillä Theaksi:
Birgitta Hakokorpi, 62, ja Kalevi Thea Hakokorpi, 73, ovat olleet naimisissa 17 vuotta. Kalevilla (oik.) on kolme lasta aikaisemmasta avioliitostaan.
Birgitta Hakokorpi, 62, ja Kalevi Thea Hakokorpi, 73, ovat olleet naimisissa 17 vuotta. Kalevilla (oik.) on kolme lasta aikaisemmasta avioliitostaan.

Gitta ja Kalevi rakastuivat 18 vuotta sitten vapaapalokunnan leirillä. Silloin Gitta ei tiennyt, että sai samassa paketissa myös Thean.

Hiukset ovat pörrössä unen ja pakkauksen jäljiltä. Ne tulivat peruukkiliikkeestä eilen, eikä Thea malttanut riisua niitä yöksi. Kampaaja on varattu yhdeksitoista Oulunkylän ostarille.

”Mitä kello on? Olen paikalla mieluummin kymmentä vaille kuin viisitoista yli”, Thea sanoo toista kertaa puolen tunnin sisällä.

Ääni on  lempeän matala.

”Mene vain vaihtamaan mekkoa”, Gitta vastaa.

Hänen äänensä on varma ja kuuluva.

Leningit riippuvat henkareissaan makuuhuoneen komerossa. Moni niistä on teetetty Thaimaassa, jossa Thea ja Gitta viettävät talvet. Mekot on ommeltu hyvistä kankaista ja kukallisista kuoseista, ja leikkaukset antavat kauniisti tilaa käsivarsille. Tärkeintä on helma. Se on jokaisessa naisellinen leveä, liehahteleva.

Kohta Thea on taas olohuoneessa. Hän on vetänyt ylleen hiukan juhlavamman vihreän leningin.

”Tarvitseeko tämä alushametta?” hän kysyy Gitalta.

”Tarvitsee, ja vedä koko hoito alemmas. Kun se on minulle tehty mekko, persus on takaa pidempi. Minulla on siellä enemmän täytettä kuin sinulla”, Gitta vastaa.

Thea epäröi vieläkin.

”Valkoinen vai musta alushame?”

”Kumpi vain, kunhan helma ei jää näkyviin. Mites ruoka?”

”Uunissa. Pistän päälle, kun on tultu takaisin.”

Gitta pujottaa jalkoihinsa sandaalit. Ne ovat samanlaiset kuin Thealla, Thaimaasta nekin.

”Alushame? Avaimet? Hyvä, sitten mennään.”

Thea poimii käsilaukun ja lähtee tilaamaan hissiä. Kävellessään hän sormeilee vaivihkaa leningin liehuvaa helmaa.

Birgitta Müntzel ja Kalevi Hakokorpi vihittiin 25. heinäkuuta 1998 Padasjoella VPK:n kesäleirin päättymispäivänä. He olivat rakastuneet samalla leirillä vuotta aiemmin.
Birgitta Müntzel ja Kalevi Hakokorpi vihittiin 25. heinäkuuta 1998 Padasjoella VPK:n kesäleirin päättymispäivänä. He olivat rakastuneet samalla leirillä vuotta aiemmin.

Yksi salaisuus, kaksi asiaa

Kun Gitta Müntzel tapasi Kalevi Hakokorven ensimmäistä kertaa, tämä istui korkealla puolivalmiin hirsiseinän päällä. Oli heinäkuu 1995 ja Padasjoella 
vapaapalokuntanuorten leiri. Kalevi kasasi leiriläisille hirsimökkiä. Gitta kantoi puita leirisaunaan ja tarjoutui ohi kul­kiessaan naulatytöksi.

Kalevi oli ollut mukana Lauttasaaren VPK:ssa yli 20 vuotta. Gitta kuului Helsingin VPK:hon. Molemmat olivat parisuhteessa tahoillaan.

”Tulen saunaan pesemään sinulta selän”, Kalevi lupasi Gitalle, mutta ei tullut.

Myös heinäkuussa 1996 oli leiri. Sillä kertaa Kalevi vastasi muonituksesta eikä 700 iltapalan jälkeen jaksanut innostua iltaohjelmasta. Leiritanssiaisiinkin hän olisi lähtenyt vain katselemaan, mutta sitten hän huomasi Gitan. Naulatytön.

Kun jeejee-biisit vaihtuivat tangoon, Kalevi haki Gitan parketille. Sitten kuului klik.

”Kuin halolla olisi päähän lyöty”, Kalevi kuvaili myöhemmin.

Kotiin Helsinkiin ajettiin samalla autolla hiljaisuudessa. Perillä käytiin vielä syömässä, ja Kalevi sen taisi kysyä: mennäänkö meille vai teille?

Tätä asiaa Kalevi ei ollut ikinä kertonut kenellekään.

Alkuvuodesta 1997 Gitta ja Kalevi kantoivat muuttokuormaa yhteiseen kerrostalokolmioon Helsingin Maunulassa. Laatikoita purkaessaan Gitta löysi vaatekomerossa merkillisen paketin.

”Tässähän on rinnankohottajat! Ne tietysti jäivät siltä edelliseltä asukkaalta, minä vien ne hänelle”, Gitta huikkasi Kaleville.

”Älä vie. Ne ovat minun”, Kalevi vastasi.

Gitta pani paketin takaisin hyllylle ja jatkoi paitojen viikkaamista. Hetken kuluttua hän pysähtyi kesken liikkeen.

”Siis mitä sinä sanoit?”

Kalevin sydän jyskytti niin, että hän tuskin kuuli omaa ääntään. Hän oli 57-vuotias. Hän oli sammuttanut tulipaloja, johtanut vapaapalokuntalaisten nuoriso-, auto- ja hälytysosastoa, ollut päällikkönä yli kymmenen vuotta ja pitänyt julkisia puheita, mutta tätä asiaa hän ei ollut ikinä kertonut kenellekään. Ei äidille, ei entiselle vaimolle eikä, herra paratkoon, yhdellekään mieskaverille.

Gitalta hän ei enää jaksanut sitä salata. Sitä, että hän nyt on sellainen, että laittautuu välillä naiseksi, käyttää mekkoja ja meikkaa.

Gitta kuunteli. 

Sitten hän sanoi kaksi asiaa.

Ensimmäinen oli kysymys: Oliko Kalevilla tarkoitus korjata sukupuolensa?

Ei, Kalevi vastasi.

Toinen oli ilmoitus: Hompsun näköisenä et sitten kadulle lähde! Oli yllä housut tai leninki, niiden pitää näyttää siivoilta.

Häitä tanssittiin heinäkuussa 1998 vapaapalokuntanuorten leirin päättymispäivänä. Gitta oli kaunis valkoisessa mekossaan, Kalevi komea palokuntalaisen juhlapuvussa rintamus täynnä kunniamerkkejä. Hääkakun aviopari Hakokorpi leikkasi palokirveellä.

Marja Alatalo on Thean luottokampaaja ja -meikkaaja. ”Meikkaaminen eroaa lähinnä siinä, että miehellä on paksumpi iho kuin naisella”, Marja sanoo.
Marja Alatalo on Thean luottokampaaja ja -meikkaaja. ”Meikkaaminen eroaa lähinnä siinä, että miehellä on paksumpi iho kuin naisella”, Marja sanoo.

Aataminomena paljastaa tiitin

Ostoskeskuksen ovella Gitta nykäisee Theaa käsivarresta.

”Tuolla meni tiitti, huomasitko?”

Tiitti on sisäpiirin kieltä. Sillä tavoin transvestiitit kutsuvat itseään ja läheiset transvestiitteja. 

Gittan tiittisilmä on harjaantunut vuosien mittaan pettämättömäksi. Parhaita tuntomerkkejä ovat pituus, peruukki ja aataminomena.

Thea istuu kampaaja Marja Alatalon tuoliin. Gitta selaa kännykästä esiin Thaimaassa otetun kuvan, jossa Thean hiukset on kammattu tyttömäisille kiharoille.

”Ajattelin jotain tällaista, jos olet sitä mieltä, että se on hyvä. Luotan sinuun täysin”, Thea sanoo Marjalle.

Ensimmäisen oman hameen Kalevi ompelee salaa yhdeksänvuotiaana.

Kaikki eivät osaa tehdä kampauksia peruukkeihin, mutta Marja osaa. Hän kehuu Thean uutta tukkaa. Se on aitoa hiusta ja tottelee kiharrinta ja muotoiluaineita siinä missä alkuperäinenkin.

”Oli sillä kyllä hintaakin. 1 300 euroa”, Thea sanoo ääntään madaltaen.

Marja alkaa levittää hänen kasvoilleen meikkivoidetta. Thea sulkee silmänsä. Suupielissä karehtii hymy.

Ainoa laatuaan

Pienten siskojen kanssa pitää leikkiä. Sillä tavalla Kalevi auttaa äitiä ja isää, joilla on yllin kyllin tekemistä sodasta toipuvassa Helsingissä. Äiti on talonmiehenä, isä kuljettaa autolla leipää. Kun leipomossa paistetaan aleksanterinleivoksia, isä tuo lapsille paperipussillisen taikinanreunoja.

Siskojen kanssa leikitään nukeilla, joita puetaan, riisutaan ja ruokitaan. Joskus Kalevi pukee ja riisuu itsekin, vaivihkaa. Hänellä on hämärä aavistus, ettei äiti ehkä haluaisi pojan sovittavan mekkojaan ja korkokenkiään.

Kalevi on viisivuotias ja suuren katraan vanhin eloonjäänyt. Kohta hän alkaa ruokkia nukkien lisäksi pikkusiskojakin, keitellä puuroa aamuksi ja perunoita päivälliseksi.

Ensimmäisen oman hameen Kalevi ompelee salaa yhdeksänvuotiaana. Hän kääntää vanhat ruutuverhot kaksinkerroin, ettei kankaasta näkyisi liikaa läpi, ja rakentaa vyötärölle kujan kuminauhaa varten. Hän osaa tehdä käsillään mitä vain.

Pärjäisi Kalevi lukumiehenäkin. Opettaja käy kolme kertaa kysymässä isältä, eikö Kalevia laitettaisi oppikouluun, kun vapaaoppilaspaikkakin olisi luvassa. 

Isä sanoo, ettei poika jouda.

Vaimo haistaa vieraan hajuveden tuoksun. Kalevi antaa vaimon luulla mitä luulee.

Ei Kalevi joudakaan. Hän täyttää patjoja meriheinällä isän patjayrityksessä ja pumppaa vettä tomaatintaimille isän vuokraamassa kasvihuoneessa.

Jos muu perhe on varmasti poissa, Kalevi tekee työt mekossa. Sen alla pullottavat oikeat rintaliivit, joista omatunto vähän soimaa. Nuori mies on vohkinut ne naapurin pyykkinarulta.

21-vuotiaana Kalevi menee naimisiin ja alkaa huolehtia perheestään. Hän pääsee varastopäälliköksi lauttasaarelaiseen firmaan. Kun työkaverit ovat lähteneet kotiin, Kalevi kaivaa pukukaapista leningin ja peruukin ja punaa huulensa. 

Joskus Kalevi uskaltautuu tekemään naisena pienen kävelylenkin, vaikka henkeä salpaa paljastumisen pelossa. Kotona vaimo haistaa vieraan hajuveden tuoksun.

Kumpikaan ei ymmärtänyt, miksi Kalevilla oli tarve olla myös Thea. 

Kalevi antaa vaimon luulla mitä luulee. Totuutta hän ei kertoisi. Hän ei tiedä, onko maailmassa ketään toista hänen kaltaistaan. On vain ahdistus, joka helpottaa hetkeksi, kun saa mekon ylle ja kynnet lakattua.

Kalevi ei tiedä sitäkään, että samaan aikaan Haagassa kasvaa rasavilli Gitta-tyttö. Gitta käy omenavarkaissa ja repii farkkunsa lahkeesta vyötärölle asti, kun putoaa puusta. 

Gitasta tulee ensimmäinen ihminen, jolle Kalevi kertoo elämästään naisena. Siihen kuluu vielä 30 vuotta.

Kun Thea liikkuu yksin, edes kaikki naapurit eivät tunnista häntä. Kun Gitta on mukana, he havahtuvat: Kalevihan se siinä. ”Lähden ulos milloin missäkin asussa mielialan mukaan. En ole koskaan saanut ilkeitä kommentteja vaan pelkästään kehuvia”, Thea sanoo.
Kun Thea liikkuu yksin, edes kaikki naapurit eivät tunnista häntä. Kun Gitta on mukana, he havahtuvat: Kalevihan se siinä. ”Lähden ulos milloin missäkin asussa mielialan mukaan. En ole koskaan saanut ilkeitä kommentteja vaan pelkästään kehuvia”, Thea sanoo.

Hyvästi, kaappi!

Gitta tapasi Thean ensimmäistä kertaa häämatkalla Hampurissa. Oikeastaan Thea syntyi vasta silloin, sillä Kalevi teki hänestä vaimonsa kaiman. Virallisissa papereissa Gitta on Dora Birgitta. Dora tulee Dorotheasta, joka lyhentyy Theaksi.

Hampurissa häämatkalaiset innostuivat shoppailemaan. Kalevi osti peruukin, kapean kellertävänruskean hameen ja juhlakengät, joissa oli kymmenen sentin korot. 
Gitan tyrmistykseksi hän osasi kävellä niillä heti.

Kumpikaan ei ymmärtänyt, miksi Kalevilla oli tarve olla myös Thea. Gitta oli nähnyt aiemmin elämässään yhden transvestiitin, Kalevi ei ensimmäistäkään. 1990-luvulla kaikki tieto ei vielä ollut internetissä eikä ainakaan helposti haettavissa.

”Vuosien jälkeen näin omin silmin, että meitä on muitakin. Arvaa tuntuiko hyvältä.”

Kotiin palattuaan Gitta kysyi apua homoystävältään. Tämän neuvosta Gitta ja Kalevi ostivat Setan Z-lehden ja huomasivat, että syksyllä olisi Trans-Helsinki-tapahtuma. Suomen transvestiitit kokoontuisivat helsinkiläiseen ravintolaan. 

Gitta ja Thea päättivät liittyä joukkoon.

Syyskuisena iltana Kalevi pukeutui Gitan mekkoon ja muuttui Theaksi. Gitta meikkasi häntä vähän. Sitten he tilasivat taksin. Molemmat tärisivät pelosta.

Onneksi ravintolassa oli Transtukipisteen sosiaalivirkailija. Hän tuli juttelemaan ja toivotti tervetulleeksi trans-ihmisten kahvi-iltoihin. Niitä pidettiin kahdesti kuussa Setan toimistolla. Thea ja Gitta lupasivat tulla.

”Vuosien jälkeen näin omin silmin, että meitä on muitakin. Arvaa tuntuiko hyvältä”, Thea sanoo.

Sanat, joita Thea ei unohda 

"Sinä olet niin nätti.”

Gitta katselee Theaa tyytyväisenä. Kiharat laskeutuvat kauniisti niskaan, ja meikkikin on tyylikkään hillitty. Gitta on pitänyt huolen, ettei Thea sortuisi kiusaukseen ja valitsisi liian pitkiä irtoripsiä.

Nyt ollaan kotona, ja vieraat maistavat tyytyväisinä viiniään. Thean liha-makaronilaatikko ei pettänyt tänäänkään. Ursula ja Pentti Alestalo ovat tuttuja lounasvieraita. Ursula on Gitan sisko, Pentti tämän mies.

Alestalot ovat tunteneet Kalevin melkein yhtä kauan kuin Gittakin. Theaan he tutustuivat toistakymmentä vuotta sitten. Gitta ja Thea olivat päättäneet ryhtyä avaamaan salaisuuttaan, ja helpoimmalta tuntui aloittaa läheisimmistä ystävistä. Yhtenä päivänä kun Ursula soitti Hakokorpien ovikelloa, avaamaan tulikin Thea.

”Tietysti minä hämmästyin, mutta Gitta rupesi heti kertomaan, mikä tämä systeemi on”, Ursula sanoo.

”Ajattelin, että tämä on heidän elämäänsä, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Pentille en tullut kertoneeksi vähään aikaan."

"Poika sanoi, että on niitä huonompiakin harrastuksia."

Pentti myöntää, että hän katsoi ensimmäisellä kerralla Theaa pitkään.

”Sitä minä katsoin, kun Kalevi oli yhtäkkiä minua kymmenen senttiä pidempi. Nuo korot sen tekivät.”

Vaan kun Thea kysyi, mitä Pentti ajatteli, tämä ei epäröinyt vastaustaan:

”Kyllä sinä se sama Kale olet.”

Niitä sanoja Thea ei unohda. Eikä niitä, jotka kuuli aikuisen poikansa suusta, kun tämä ensimmäisen kerran näki isänsä naisena. Siitäkin on yli kymmenen vuotta.

”Poika sanoi, että on niitä huonompiakin harrastuksia”, Thea sanoo.

”Kukaan kolmesta lapsesta ei ole kommentoinut mitään ikävää. He eivät ole ottaneet asiaa puheeksi sen enempää, joten en tiedä, ovatko he kertoneet lapsenlapsille. He saavat itse päättää, kertovatko.”

Ursula ja Pentti Alestalolle Kalevi on Kalevi, olipa hänellä yllään naisen tai miehen vaatteet.
Ursula ja Pentti Alestalolle Kalevi on Kalevi, olipa hänellä yllään naisen tai miehen vaatteet.

Kun Kalevi kolme vuotta sitten täytti 70 ja Gitta 60, pariskunta järjesti yhteiset 130-vuotisjuhlat. Siellä Kalevi jätti kaapin lopullisesti. Niissä juhlissa juhlissa Gitalla oli yllään palokunnan juhlapuku. Hänen rinnallaan Pakilan VPK:n parketilla seisoi Thea pitsimekossa.

”Ajattelimme, että ei meidän enää tarvitse salailla, kun olemme eläkkeellä. Joillekin on tullut vaikeuksia työssä, kun ovat kertoneet”, Gitta sanoo.

”Otimme riskin. Jos joku vetäisi herneen nenäänsä, hän ei olisi oikea ystävä”, Thea jatkaa.

Tanssi jatkui kahdeksan tuntia. Vieraita oli noin sata. Kukaan ei lähtenyt kesken illan pois.

”Oli hirmuinen helpotus, kun Gitta hyväksyi minut tällaisena. Moni vanha tuttu kysyi sen jälkeen, että mitä sinulle Kalevi on tapahtunut, kun olet nuorentunut kymmenen vuotta”, Thea sanoo.
”Oli hirmuinen helpotus, kun Gitta hyväksyi minut tällaisena. Moni vanha tuttu kysyi sen jälkeen, että mitä sinulle Kalevi on tapahtunut, kun olet nuorentunut kymmenen vuotta”, Thea sanoo.

Onnellinen elämä

Tässä huoneessa on monta tarinaa, eivätkä kaikki ole yhtä onnellisia kuin Thealla ja Gitalla. Setan toimistossa Pasilassa on alkamassa transvestiittien DreamWearClubin kahvi-ilta. Thea ja Gitta ovat tuoneet pullaa. He ovat olleet kahvi-iltojen ja DWC:n aktivisteja pian 17 vuotta.

Paikalla on kymmenkunta tiittiä, tai osa-aikatyttöä, niin kuin Gitta sanoo. Täällä jokainen tunnetaan ainoastaan tyttönimillä: Ariella, Hannamaria, Anukatariina, Tuula Marika. Kaikki eivät edes tunnista toisiaan, jos sattuvat kadulla vastakkain siviiliasuissa. Siis miehinä.

Tytöt istuvat muotoaan menettäneillä sohvilla, juttelevat tai ovat vain. Käytävän varrella on peilihuone, jossa saa meikata ja pukeutua, jos ei voi tulla paikalle valmiiksi naisena.

Luomunaisia – sillä nimellä tiitit kutsuvat niitä, jotka ovat syntyneet naisiksi – on paikalla Gitan lisäksi kaksi. Heidät erottaa siitä, että he eivät ole pukeutuneet hameeseen. 

Vaalean ja hoikkasäärisen Anukatariinan vaimo sai kuulla puolison transvestisuudesta seitsemän yhteisen vuoden jälkeen.

”Tunsin itseni petetyksi. Miten mieheni saattoi jättää kertomatta minulle niin tärkeän asian?”

"Jos naiselle on okei pitää housuja, miksi ihmeessä mies ei saisi käyttää mekkoa?"

Tutustuttuaan muihin tiitteihin hän alkoi ymmärtää paremmin. Harva vaimo ottaa tiedon vastaan yhtä mutkattomasti kuin Gitta. Moni ei halua nähdä miestään naisen asussa lainkaan tai liitto päättyy kokonaan eroon.

Miten Gitan oli niin helppoa hyväksyä Thean olemassaolo? Eikö hän kertaakaan ole ajatellut, että jättäisipä mies tuon hupsutuksen ja pitäisi housut jalassaan?

”En koskaan”, Gitta sanoo.

”Varmaan minua auttoi se, että minulla on aina ollut homotuttuja, ja se, että olen poikamainen. Viihdyn pitkissä housuissa. Jos naiselle on okei pitää housuja, miksi ihmeessä mies ei saisi käyttää mekkoa?”

Thea katsoo vaimoaan pitkään ja hymyilee niin että katsojaa alkaa itkettää. Sanat tulevat painokkaina.

”Minun täytyy sanoa... Sellaista sanaa minä nyt käytän, että me olemme hyvin onnellisia. Ihan sydämen pohjasta voin kertoa, että elän elämäni onnellisinta aikaa.”

 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2015.

 

Transvestisuus on tapa ilmaista sukupuolta

  • Transvestiitti eläytyy sekä mieheksi että naiseksi. Hänellä on tarve tuoda aika ajoin näkyviin molempia puolia itsestään pukeutumalla ja laittautumalla.
  • Transvestisuudessa ei ole kyse seksuaalisen mielihyvän saamisesta vaan omaa hyvinvointia edistävästä tavasta ilmaista sukupuoltaan.
  • Transvestisuutta ei voi eikä tarvitse hoitaa. Se on ominaisuus, pysyvä sellainen.

Lähde: Seta ry

Merja ajattelee, että päihderiippuvaiselle vanhemmalle puhuminen on turhaa, mutta lapsen hyväksi voi tehdä paljon. Merja itse päätti jo alakoulussa, ettei hänestä koskaan tule samanlaista kuin äiti ja isä.

Merjan, 33, ensimmäinen joulumuisto on tällainen:

Mummolassa on paljon väkeä, joulupukki on jättänyt lahjasäkin eteiseen. Yhdestä paketista löytyy sähkökitara, toisesta vaaleanpunaiset leikkipuhelimet.

Enot ja tädit ja muut sukulaiset ovat paikalla, mutta äiti ja isä ovat kotona.

Kun Merja joulun jälkeen viedään kotiin, vanhemmat ovat humalassa.

”Halusin kovasti esitellä uusia lahjojani. Isä innostui puhelimesta ja soitteli häirikköpuheluja olohuoneesta minulle. Hain puhelimen pois.”

Joinakin jouluina vanhemmatkin olivat mummolassa. Isä antoi enoille lahjaksi viinapullot, jotka lunasti takaisin, kun omat juomat loppuivat.

Perhe, joka oli erilainen kuin muut

”Jo lapsena ymmärsin, että perheemme on erilainen kuin monen muun. Isä oli alkoholisti ja äiti alkoholin suurkuluttaja”, Merja sanoo.

Tajusin kyllä, ettei äidillä ollut rahaa.

Sosiaalityöntekijät kirjoittivat raportteihin:

Perheen oloihin on pyritty vaikuttamaan sosiaalitoimen keinoin.

Erityisesti lapsen asema on huolenaiheena.

Lastensuojelullisin perustein lapsi on ollut päiväkodissa, mutta nyt sosiaaliviranomaisen yhteys lapseen on katkennut pitkän kuljetusmatkan vuoksi.

Mikään ei muuttunut, tuli häätö ja koulukiusaamista, rahaa oli vähän.

”Kerran sain äidiltä joululahjan. Se oli Lasten Kirjakerhon tilaajalahjaksi saatu reppu. Muistan olleeni kummastunut omituisesta lahjasta. Mutta tajusin kyllä, ettei äidillä ollut rahaa.”

Hoin itselleni: ei tämä ikuisuutta kestä

Koskaan ei voinut olla varma, mitä kotona tapahtuu, milloin vanhemmat alkavat juoda. Koko ajan oli arka ja epävarma olo.

Tuoreen kahvin tuoksu toi mieleen selvin päin olevan äidin.

”Olin jo pienenä itsenäinen ja kehitin rituaaleja, jotka auttavat vaikeissa tilanteissa. Hain turvaa esimerkiksi kahvinkeittimestä, jonka toin keittiöstä lattialle keskelle Barbie-leikkejä.”

Tuoreen kahvin tuoksu toi mieleen selvin päin olevan äidin.

”Tiesin jo lapsena, ettei minusta tule koskaan samanlaista kuin isäni. Uskoin niin kovasti parempaan tulevaisuuteen, että hoin itselleni: jaksa vielä, ei tämä ikuisuutta kestä.”

Merja syntyi vuonna 1983. Isä olisi toivonut poikaa.
Merja syntyi vuonna 1983. Isä olisi toivonut poikaa.

Koska te lopetatte juomisen?

”Murrosikäisenä joulut kotona olivat sitä samaa juomista kuin muulloinkin. Isäni istui sohvalla hädin tuskin tajuissaan ja aivasteli niin, että pitkät räkävanat valuivat rinnuksille ja lattialle.”

Olohuoneen pöydällä lojui kartonkitolkulla venäläistä mahorkkatupakkaa, joka haisi kammottavalta.

Olisin voinut olla viikon kateissa, eivätkä vanhemmat olisi huomanneet mitään.

”Kysyin usein äidiltäni, että joko huomenna lopetatte juomisen. Äiti vastasi krapulaisena, että eiköhän tämä nyt taas lopu, kun ei ole rahaakaan.”

Mikään ei muuttunut.

”Elin kuin irrallisena ihmisenä samassa talossa vanhempieni kanssa. Emme olleet läheisiä, en puhunut heille asioistani. Sain tulla ja mennä kuten halusin, en aina edes kertonut lähteväni jonnekin.”

”Olisin voinut olla viikon kateissa, eivätkä he olisi huomanneet mitään. Kun he joivat, ajantaju katosi. Aamulla kysyttiin, onko ilta ja koko vuorokausi oli ihan sekaisin.”

Sain perinnöksi pelon

Merja muutti kotoa 17-vuotiaana, opiskellessaan lukiossa. Hän opiskeli ensin sihteeriksi ja sitten perhepäivähoitajaksi.

Sosiaaliset tilanteet pelottivat. Merja ei halunnut tavata uusia ihmisiä tai joutua ryhmässä keskipisteeksi.

Ajatuskaruselli pyöri päässä, eikä sitä saanut pysäytettyä:

Teen itsestäni naurunalaisen, minne tahansa menenkin. Tai en tee. Ehkä kukaan muu ei huomaa. Tai kaikki kyllä huomaavat. Kädet hikoavat, kainalot hikoavat. Kompastun jalkoihini. Ärsyttävä minä, koita nyt olla kunnolla. Seuraavalla kerralla jään kotiin. 

Luulin saaneeni lapsuudesta vain pintanaarmuja, mutta olinkin väärässä.

”Kun kuvittelen mokaavani jotakin, mietin asiaa vielä kuukausien kuluttua. Kukaan muu ei muista, mutta itse muistaa ja häpeää, aina uudestaan ja uudestaan.”

Koko lapsuutensa ja nuoruutensa Merja ajatteli, että  kaikki on hyvin, kunhan pääsee kotoa pois, kauas vanhempien vaikutuspiiristä.

”Luulin saaneeni vain pintanaarmuja, mutta olinkin väärässä. On sittenkin tullut muutama syvempi viilto. Niistä sisääni on luikerrellut jotain pahaa ja mustaa häiritsemään aivojeni toimintaa.”

Merja ei antanut periksi.

”En ole käynyt terapiassa, mutta turvallinen ja arkiselta tuntuva parisuhde on eheyttänyt minua. Myös blogin kirjoittaminen ja sen kautta löytynyt vertaistuki ovat auttaneet ymmärtämään itseäni ja olemaan itselleni armollisempi.”

"Olin lapsena paljon yksin. Ajattelin, että kaikilla muilla on tavallinen ja onnellinen perhe", Merja sanoo.
"Olin lapsena paljon yksin. Ajattelin, että kaikilla muilla on tavallinen ja onnellinen perhe", Merja sanoo.

Tämä on turvallinen joulu

Merjan tytär toivoo joululahjaksi Frozen-kampauspöytää ja poika stunttirekkaa, jonka sisällä kulkee autorata. Lapset ovat nyt 3- ja 5-vuotiaita. Merja on naimisissa ja työskentelee yksityisenä perhepäivähoitajana.

”Lahjoja tulee hankittua lapsille aika avokätisesti. Paikkaan vajavaista lapsuuttani antamalla kaikkea sellaista, mitä itse toivoin ja halusin. Minulla ei ollut pienenä nukkekotia, tyttöni sai lahjaksi sellaisen viime jouluna, vaikka ei ollut sitä toivonutkaan.”

Mutta tärkeämpää on olla yhdessä ja rauhassa.

Päihderiippuvaiselle vanhemmalle puhuminen on turhaa, mutta lapsen hyväksi voi tehdä paljon.

”Tänäkin jouluna on lapsia, jotka viettävät joulun turvattoman katon alla. He miettivät, mitä muut tekevät nyt: pelaavatko korttia omien vanhempiensa kanssa, syövätkö yhteisessä pöydässä?”

Merja ajattelee, että päihderiippuvaiselle vanhemmalle puhuminen on turhaa, mutta lapsen hyväksi voi tehdä paljon.

”Jos on mahdollista, ota vieras lapsi mukaan joulun viettoon ja tee kaikkesi, että hän tuntisi olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Osallistu keräykseen tai lähde mukaan tukiperhetoimintaan. Älä ummista silmiäsi, vaan välitä ja puutu.”

Saatte anteeksi, äiti ja isä

Merjan perheessä ei syödä jouluna kinkkua, vaan lasagnea, koska kaikki pitävät siitä enemmän. Kuusi on kannettu kauniin hirsikodin olohuoneen nurkkaan. Spotify soittaa joulumusiikkia, Merja ja lapset laulavat ja tanssivat mukana.

”Lapsista paras on Smurffien Mikä joulu, mikä boogie.”

Merjan äiti saapuu samaan joulupöytään, kuten viime vuonnakin. Hän on ollut yli kaksi vuotta raittiina. Isä menehtyi maksakirroosin komplikaatioihin kesällä.

Merjan ikävöi isäänsä.

”Hyväksyin isäni juomisen vuosia sitten. En yrittänyt enää muuttaa häntä. Aloin ymmärtää, että kyse on sairaudesta.”

Lapset saivat halata vaaria puolestani, itse en uskaltanut.

Merja antoi isälle anteeksi, vähitellen.

”Alkoholistin lapsella ei ole velvollisuuksia siihen. Jos ei pysty, ei tarvitse. Jos pystyy, se helpottaa.”

Kun Merjan lapset tapasivat vaariaan, Merja pyysi näitä aina lähdön hetkellä halaamaan.

”Tuskin isä ymmärsi, että minä olisin halunnut halata myös. En vain uskaltanut. Lapset saivat halata puolestani.”

Merja kertoo elämästään myös Hirsitalon emäntä -blogissa.

Neulominen rauhoittaa Antti Holmaa aina, paitsi silloin kun pitää neuloa alfavillasukat. 

Näyttelijä Antti Holma alkoi harrastaa villasukkien neulomista pari vuotta sitten. Perusteet hänelle opetti manageri Sirkka, mutta vaikein eli kantapää oli opeteltava Youtuben neuvokkivideoista.

”Kolmen ensimmäisen sukkaparin kantapäät neuloin tuijottamalla Youtubea. Neljännet, viidennet, kuudennet ja seitsemännet osasin neuloa jo ilman ohjeita”, Antti sanoo.

”Neulon aina samaa perusmallia. Kuvioilla en, perkele, pelleile.”

Antti neuloo kolmosen bambupuikoillaan esimerkiksi lentokoneessa, matkustaessaan kotikaupunkinsa Lontoon ja Helsingin väliä.

Villasukkia syntyy myös leffojen kuvaustauoilla. Yleensä Antti ehtii neuloa leffan kuvaustauoilla kolmet sukat.

Cheekin eli Jare Tiihosen elämästä kertovan Veljeni vartija -leffan kuvauksissa kävi toisin. Tuplapäärooli Jarena ja tämän veljenä Jerenä teki viime kesän kuvausaikataulusta niin tiukan, että ensimmäinenkin sukka jäi puoleenväliin.

Sitä paitsi sillä kertaa Antti erehtyi pelleilemään kuvioilla. Pieleenhän se meni.

"Tein heti aloittelijan virheen. Kun yritin kirjailla kuviota, langat kiristyivät sukan alla ja menivät ihan myttyyn. Alfasukka lensi koriin ja jäi ikuisesti kesken."

”Olin suunnitellut kännykkäsovelluksellani alfa omega -villasukkamallin, jossa mustaan sukkaan kirjaillaan punaisella langalla kreikkalaiset a ja o”, Antti sanoo.

"Mutta näyttelinkin joka kohtauksessa enkä ehtinytkään neuloa. Sitä paitsi tein heti aloittelijan virheen. Kun yritin kirjailla kuviota, langat kiristyivät sukan alla ja menivät ihan myttyyn. Alfasukka lensi koriin ja jäi ikuisesti kesken."

Sillä kertaa neulominen vei hermot, mutta yleensä käy päinvastoin.

”Harrastan raivoneulomista. Kun haluan rauhoittua, alan neuloa. Neulomiskäsialani on hirmu tasaista ja kaunista. Parasta harrastuksessani on se, että villasukat voi antaa lahjaksi läheisille."