Lapsena Venna Rissanen, 23, tunsi itsensä erilaiseksi kuin muut, sillä hänen perheensä oli köyhä. Nyt hänellä on ystäviä, joista iloita.

"Kun olin lapsi, köyhyys tuntui sellaiselta, että olin joka hetki jotenkin erilainen kuin muut.

Tajusin epämääräisesti jo päiväkodissa, etten kuulu joukkoon. Seisoin yksin aidan vieressä. Ihmettelin välillä, miten on mahdollista, että toiset lapset ovat niin iloisia. Heillä oli uudet haalarit ja he pääsivät viikonloppuna hampurilaiselle.

Minulla oli neljä sisarusta, isä sairauseläkkeellä ja äiti hänen omaishoitajansa. Kotona oli käytössä tosi vähän rahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Häpesin köyhyyttäni

Ekaluokalla alkoi kiusaaminen: miksi sulla on kulunut reppu ja poikien lenkkarit? Ne olivat kirpputorilta. Häpesin itseäni ja perhettäni. Mietin, miten kiva olisi joskus saada oikeita vaatteita oikeasta kaupasta. En koskaan pyytänyt. Sanoittakin ymmärsin, ettei sellaiseen olisi varaa, enkä halunnut tehdä vanhempiani surullisiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minusta tuli pikkuäiti, joka kantoi vastuuta ja suojeli oikeaa, isoa äitiä.

Osasin iloita vähästäkin. Kerran vuodessa syntymäpäivinä saatu limsa maistui ihanalta, samoin kesätapahtumassa ostetut herneet.

Nyt asun kymmenen kilometrin päässä lapsuuskodistani. Laitan aamuksi kellon soimaan kahdeksalta, vaikkei ole pakko lähteä minnekään. En toistaiseksi opiskele, mutta haluan, että elämässä on ryhtiä. Yritän joka päivä tavata ainakin yhden ystävän.

Pohdin paljon mennyttä ja tulevaa. Kun kirjoitan ajatuksiani, saan niihin selkeyttä. Ajattelen, että olen vielä aika nuori, kaikki on mahdollista.

Jos joskus saan ammatin ja työn, en joudu pärjäämään Kelan tuilla. Hyvänä viikkona minulle jää elämiseen noin 80 euroa. Ostan ruokaa päiväksi kerrallaan, ettei se pilaannu tai etten syö liikaa. Laitan Pirkka-pastaa ja sellaista.

En koskaan kutsuisi köyhiä vain asiakkaiksi

Välillä kuvittelen hetken ajan, että minulla on tosi paljon rahaa. Silloin menen H&M:lle ja ostan paidan. Jälkeenpäin tuhlaaminen kaduttaa.

Toisinaan ajattelen, että elämäni on nöyryyttävää. Toisaalta olen myös onnekas. Äidin luo voin mennä aina syömään, vaikka ei äidilläkään ole paljon rahaa. Joskus lainaan äidille kaksikymppisen, joskus äiti minulle. Olemme toisillemme läheisiä.

En ajattele, että köyhyys olisi periytynyt vanhemmilta minulle. Näin vain tapahtui. Sen ei tarvitse jatkua.

Voisin ehkä opiskella sosiaalityöntekijäksi. Ymmärtäisin, miltä köyhistä tuntuu. En koskaan kutsuisi heitä vain asiakkaiksi."
 

Vierailija

Mietin tuota Vennan kirjoituksesta sitä, että en vielä opiskele ja hän on jo 23v. Peruskoulu päättyy 15-16v. Hänellä on mennyt jo 6 vuotta miettiessä, että jos joskus saan ammatin! Kyllä minusta kouluihin haetaan ja opiskelemaan pyritään itse, ei niitä kukaan tule tarjoamaan.

  • ylös 60
  • alas 11
Onnea elämään

Rohkea Jenna, palkkaisin sinut heti, jos olisi firma mihin palkata. Tärkeä ja asiallinen ulostulo, on käsittämätöntä, miten jotkut ilkeämieliset alkavat heti lyttäämään ja jurnuttamaan negatiivisesti, sieltä omista lämpimistä pesistään. Ei se katkeruutenne sillä katoa, tai tee teistä parempia ihmisiä, kun kiusaatte nuorempia ja vähävaraisempia.

Köyhiä ihmisiä tulee ns. rikkaistakin perheistä. On perintösuunnittelijoita ja perheväkivaltaa, sisaruksista joku luulee vanhempien omaisuutta omikseen, syrjäyttää toiset sisarukset ja varmistaa heiltä rintaperinnötkin itselleen. Rahalla saa, Suomi kun ei enää pitkiin aikoihin, ole ollut mikään rehellinen oikeusvaltio.

Mitä köyhyydessä elämiseen tulee, siinä näkee kyllä ihmisten luonteet, mistä kukakin on lopulta todella tehty. Oppii arvostamaan heitä, joilla on esim. hyvästä asemasta huolimatta, sydäntä puolustaa ihmisten aitoa perusturvaa ja vahvoja julkisia terveydenhoidonpalveluita ym yhteistä hyvää.

  • ylös 35
  • alas 15
Sisältö jatkuu mainoksen alla