Huck Middeke, 35, ja Henna Middeke, 37, asuvat omakotitalossa Joensuussa. Heillä on 6-vuotias Ilja-poika. Saksasta kotoisin oleva Huck vietti lapsuuden kesälomansa Suomessa.
Huck Middeke, 35, ja Henna Middeke, 37, asuvat omakotitalossa Joensuussa. Heillä on 6-vuotias Ilja-poika. Saksasta kotoisin oleva Huck vietti lapsuuden kesälomansa Suomessa.

Huck Middeke joutui revontulten loimussa Henna-nimisen magneetin voimapiiriin. Hennan mielestä mies on aika outo, mutta ehkä juuri siksi niin ihana.

Henna: Olen määrännyt, että maailmantuska-aiheet on kielletty iltayhdeksän jälkeen.

Huck: Aktivismi ja maailmanparannus ovat minulle ykkösasioita. Jos maailma pelastuu, siitä hyötyy perhekin.

Henna: Jos Huck istuu tietokoneella, kun menen nukkumaan, hän saattaa istua­ siinä vielä aamullakin. Välillä Huckia täytyy houkutella normaaliin elämään. Ja outohan hän on. Mutta ehkä­ juuri siksi ihana. Kerran Huck tarjosi kaverilleen­ illalliseksi oravanlihaa.

Huck: Orava oli jäänyt auton alle, ja liha oli tuoretta. Olisi ollut hullua jättää se käyttämättä. 

Henna: Ja mehän olemme vegaaneja.

Huck: Meillä on pääpiirteissään samanlaiset­ arvot, mutta osaamme myös riidellä. Minusta on hyvä asia, että suhde opettaa molempia. Olemme hioutuneet samanlaisiksi noin 150-vuotiaina.

Takki tuoksui ihmeellisen hyvältä

Henna: En ole varma, tekisinkö yhtä radikaaleja päätöksiä ilman Huckia. Päätimme äskettäin, että emme enää lennä lomalentoja. Se on minulle iso asia, sillä matkustelu on ollut tärkeä osa elämääni.

Huck: Tapasimme Hennan kanssa kymmenen vuotta sitten nuotion ääressä revontulten loimutessa taivaalla.

Henna: Voihan sen noin romanttisestikin sanoa. Olimme samalla Greenpeacen aktivistileirillä Lapissa, ja minusta Huck oli aluksi lähinnä ärsyttävä. Leirillä oli jännittynyt tunnelma, koska paikallisten metsureiden kanssa oli konflikteja. Huck oli leirin koordinaattori ja mielestäni vitsaili liikaa.

Huck: Henna teki minuun vaikutuksen määrätietoisuudellaan. Kun opastin häntä tulisijojen kanssa, hän totesi vain, että älä opeta isääsi panemaan.

Henna: Olin tuolloin lopettelemassa entistä ihmissuhdetta, enkä ollut kiinnostunut Huckista. Yhtenä päivänä Huck lainasi minulle takkiaan hiihtoretkelle. Takki tuoksui ihmeellisen hyvälle. Muistan vieläkin, miten lumoutunut olin tuoksusta.

Huck: Oli tärkeää, että tapasimme paikassa, jossa ihmisiltä on riisuttu monenlaiset­ suojavarusteet, konkreettisimmillaan deodorantit.

Sitten Huck tuli yöksi ei enää lähtenyt pois

Henna: Minun mielestäni suhteemme alkoi pari kuukautta myöhemmin Amsterdamissa, jossa olin työharjoittelussa. Huck tuli sinne perässäni.

Huck: Olimme kirjoitelleet sähköposteja, minä pitkiä ja Henna lyhyempiä. Yhtenä päivänä soitin Hennalle ja kysyin, mitä mieltä hän olisi, jos tulisin käymään.

Henna: Olin juuri pyöräilemässä toimistolle ja sanoin Huckille, että mikäpä siinä. Pari minuuttia myöhemmin hän seisoi toimiston ovella reppu selässä. Sitten Huck tuli luokseni yöksi eikä enää lähtenyt pois.

Huck: Olin joutunut Lapissa magneetin voimapiiriin. Kun magneetti meni Amsterdamiin, se veti minut mukaansa.

Tehtaalta kysyttiin, montako Jopoa tarvitsette

Henna: Olimme molemmat viettäneet liikkuvaista elämää ja jatkoimme sitä yhdessä­ ensimmäiset vuodet. Kävi ilmi, että Huckin kanssa hulluimmatkin ideat­ saattavat toteutua, kuten vaikkapa pyöräreissu Väli-Amerikkaan.

Huck: Niin, Jopo-pyörillä.

Henna: Huck vain soitti pyörätehtaalle, josta vastattiin, että kuinka monta Jopoa ja minkä värisiä tarvitsette.

Huck: Isompiakin ihmeitä tapahtui sillä reissulla. Suurimpana Ilja.

Huck itki wc:n maalattialla

Henna: Olimme molemmat vahvasti sitä mieltä, ettemme halua tehdä lapsia tällaiseen maailmaan. Nicaraguassa minulla­ oli outo olo, ja teimme varmaan viisi paikallista raskaustestiä putkeen. Joka­ toinen näytti negatiivista ja joka toinen positiivista.

Huck: Sitten saimme käsiimme kalliimman länsimaisen testin. Ja se oli selkeästi positiivinen.

Henna: Muistan, miten Huck itki wc:n maalattialla. Olimme yhtäkkiä todella onnellisia, ja lapsen saaminen tuntui luonnolliselta.

Tuntuu, että isoissa asioissa olemme edenneet samaa tahtia.

Huck: Kun Ilja ilmoitti tulostaan, elämä kääntyi enemmän kotiin ja pesänrakennukseen. Aktivistimaailma on todella intensiivinen, se imaisee mukaansa totaalisesti. Elämä muuttui paljon.

huck olisi täydellinen äiti

Henna: Minusta tuntui, että oli jo aikakin­ rauhoittua. Sovimme, että olemme molemmat kotona vauvan synnyttyä. Se oli jälkikäteen ajateltuna todella viisas päätös.

Huck: Ilja syntyi Kätilöopistolla, ja sain leikata hänen napanuoransa eräpuukolla, jonka olin itse tehnyt Hennalle. Minusta oli ihanaa kantaa Iljaa kantoliinassa. Oli minun vuoroni, sillä Henna oli kantanut häntä jo yhdeksän kuukautta.

Henna: Minulle symbioosi vauvan kanssa ei ollut aina helppo, ja olin välillä väsymyksestä sekaisin. Huckia taas harmitti, kun hän ei voinut imettää.

Ehkä roolit olivat väärin päin: Huck olisi ollut­ täydellinen äiti ja minä hyvä isä.

Lapsen tärkein taito on sopeutuvaisuus

Huck: Kasvatuksessa olemme samoilla linjoilla, mutta joitakin erimielisyyksiä meillä on. Minä haluaisin, että Ilja voisi viettää nykyistä enemmän aikaa metsässä ja opetella selviytymistä, kuten sitä, miten kasveja käytetään lääkkeenä, miten valmistetaan omat vaatteet.

Henna: Minusta tärkein taito, jonka lapsi voi oppia, on sopeutuvaisuus. Sosiaalisten­ taitojen merkitys kasvaa.

Huck: Haluan, että poikani oppii muutakin kuin tienaamaan rahaa ja ostamaan­ pizzan. Pyrin viettämään Iljan kanssa ainakin yhden yön kuukaudessa metsässä.

Henna: Joskus lähden mukaan, mutta aika usein nautin omasta ajasta yksin. Yhdessä olemme onnellisimmillamme silloin, kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään.­

Middeket haaveilevat yhteisöasumisesta Iljan isovanhempien tai muiden läheisten kanssa.
Middeket haaveilevat yhteisöasumisesta Iljan isovanhempien tai muiden läheisten kanssa.

Kukaan ei halaa niin kuin Huck

Huck: Minulle on tärkeää, että saan ilmaista­ rakkauttani Hennaa kohtaan esimerkiksi laittamalla hänelle aamiaista. Kaipaan paljon kosketusta.

Henna: Huck on lanseerannut meille perhehalin. Se tarkoittaa, että minä istun­ Huckin sylissä, Ilja minun sylissäni ja Lunja-koira päällimmäisenä. Kukaan ei halaa niin kuin Hucki: kehon joka osalla ja kokonaisvaltaisesti. En taida itse olla yhtä­ aulis osoittamaan hellyyttä.

Huck: Sinä vaihdat sähköhammasharjaan minun harjakseni, kun olet pessyt hampaasi. Siitä tulee hyvä mieli.

Henna: Paitsi äkäisenä en vaihda.

Huck: Ai et vai? Pitääpä alkaa tarkkailla tuultasi hammasharjasta.

Henna: Suurimmat riidat saamme aikaan siivoamisesta. Silloin asiat saattavat yltyä surkuhupaisiin mittasuhteisiin ja päädymme väittelemään siitä, mikä ylipäätään on maailmassa tarpeellista.

Ihailen Hennan vahvoja mielipiteitä

Huck: Minua suututtaa, että käytämme niin paljon aikaa talon kunnostamiseen ja siivoamiseen, kun voisimme tehdä jotain tärkeämpääkin, esimerkiksi pelastaa maailman. 

Henna: Minulle on tärkeää, että koti on harmoninen ja perussiisti.

Huck: Minulla on sama tunne, kun istun­ puussa metsässä. Silloin kaikki on juuri niin kuin pitääkin.

Henna: Arvostan Huckissa sitä, että hän tekee asiat omalla tavallaan ja pitää päänsä, mutta on valmis kompromisseihin.

Huck: Ennen ajattelin, että täydellisessä suhteessa ei tarvitse tehdä kompromisseja. Kun tapasin Hennan, ymmärsin, että hyvä parisuhde on sellainen, jossa haluaa tehdä kompromisseja. Ihailen Hennan voimakasta oikeudentuntoa ja vahvoja mielipiteitä.

Henna: Huckin kanssa olen turvassa. Tosin voihan olla, että hän yhtenä päivänä ilmoittaa häipyvänsä alasti metsään ja huikkaa ovelta heipat.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 13/2015.

 

Pienet rakkauden teot

Henna: Herään useimmiten valmiin kahvin tuoksuun. Huck myös hieroo minua päivittäin.

Huck: Henna tekee minulle terveellisiä smoothieita, koska en aina jaksa pohtia syömisiäni kovin tarkkaan. Iltaisin Henna rasvaa metsäretkillä ahavoituneita käsiäni.

Kun Toni Välitalo syntyi ja sai Down-diagnoosin, Aira-äiti ei osannut kuvitellakaan, mihin kaikkiin seikkailuihin poika hänet vielä vie.

Toni Välitalo, 35, tunnetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhteen rumpalina.
Toni Välitalo, 35, tunnetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhteen rumpalina.

Toni Välitalo: ”Muutkin naiset hakevat minua tanssimaan, mutta äiti on paras”

Kun olin pieni poika, asuin vanhassa kodissa. Meillä oli piha, jossa me äidin kanssa puhalsimme saippuakuplia, potkimme palloa ja pelasimme sulkapalloa. Sisällä pelasimme muistipeliä.

Äiti opetti minut kävelemään oikein kunnolla. Kun opin pyöräilemään, kysyin aina äidiltä, milloin menemme lenkille. Äiti juoksi ja minä pyöräilin. Nyt ajan niin kovaa, että äiti ei pysy perässä. Siksi pyöräilen nykyään isän kanssa yhdessä ja käyn isän kanssa keilaamassa.

Minulla on oma huone, jossa on rummut ja oma tv ja kotiteatteri ja videot ja karaokelaitteet. Katson usein Salattuja elämiä. Äiti katsoi kauan sitten paljon Kauniita ja rohkeita. Nyt hän katsoo Kettua, Seitsemän uutisia ja päivän säätä. Kun äiti ei katso teeveetä, hän jättää sen päälle ja sanoo, etten saa vaihtaa kanavaa. Siksi on hyvä, että minulla on oma televisio.

Meille tulee usein kinaa valoista. Minä haluan, että keittiössä palaa valo, mutta äiti sammuttaa sen. Se ärsyttää minua. Jos keittiössä on pimeää, laitan oman huoneen oven kiinni. Kun äiti menee lenkille, hän jättää itse vessaan valot ja minä joudun sammuttamaan ne.

Kaupassa äiti sanoo, että älä osta karkkia. Sitten minulle tulee paha mieli. Lempikarkkini on suklaa. Syön myös kermakarkkeja, Marianne-karkkeja, Panttereita ja Väiski Vemmelsääri -karkkeja. Pätkis-pussi on hyvä, Suffeli-pussi on hyvä ja Panda-pussi.

Äiti sanoo, että voin syödä Fazerin sinisen suklaalevyn kuin se olisi voileipä. Siksi hän sanoo aina, että pitää syödä kunnon ruokaa.

Työni on soittaa rumpuja. Faija vie minut autolla töihin Lyhtyyn, tai sitten menen taksilla. En mene bussilla, koska en osaa liikennesääntöjä.

”Tykkään enemmän tanssimusiikista kuin punkista.”

Lyhdyssä musapajan kaveri opettaa minua soittamaan. Kun bändini Pertti Kurikan Nimipäivät loppui, aloin soittaa tanssimusiikkia. Tykkään enemmän tanssimusiikista kuin punkista.

Aloitin rumpujen soittamisen kuusivuotiaana. Kun soitin aika paljon rumpuja, äiti sanoi, että nyt mennään ostamaan uudet rummut. Ne ovat nyt huoneessani. Viikonloppuna soitan rumpuja heti aamusta, aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla. Kun soitan, ikkuna täytyy olla kiinni. Kerran naapuri soitti äidille, että nyt se ikkuna kiinni. Se naapuri muutti pois.

Kun tulen töistä, pesen kädet ja laitan kotivaatteet. Äiti sanoo, että kotivaatteita ei saa laittaa, jos meillä on vieraita, koska niissä on isoja reikiä. Minä pidän niistä vaatteista.

Kotona kuuntelen musiikkia, katson tv:tä, soitan rumpuja, laulan karaokea tai nukun. En tee kotitöitä.

Aina mun pitää -biisin videolla minä imuroin ja tiskaan, mutta se ei ole totta. Äiti sanoo, että olen laiskamato, koska en tee kotitöitä.

Tämä on minun koti, enkä muuta täältä koskaan pois.

”Kun olen lavalla, katson yleisöä eikä minua jännitä yhtään.”

Kun olen lavalla, katson yleisöä eikä minua jännitä yhtään. Minusta tuntuu hyvältä olla tv:ssä. Olen ollut aamu-tv:ssä, Hesarin haastattelussa, radiohaastattelussa ja muiden maiden haastattelussa. Äiti sanoo, että euroviisuissa me hoidimme meidän haastattelut sataprosenttisesti.

Ensi viikolla me teemme Tokasikajuttu-elokuvan uutisvideon Kiinaan. Siellä on paljon kameroita.

Vedämme PKN:n kanssa ehkä vielä yhden keikan, koska Lyhty kilpailutetaan. Jos saamme paljon nimiä, soitamme Eduskuntatalon portailla.

Täytin 35 vuotta syyskuussa. Syntymäpäivilleni tulivat kaikki työkaverini Lyhdystä. Äiti oli laittanut tarjolle mansikkakakkua, suklaata, Jaffa-keksejä, pikkupiirakoita ja Spriteä. Porukkaa oli paljon.

Äiti ja isä ovat minun parhaat vanhemmat. He hoitavat minut. He seuraavat sokeriarvojani ja painon kehittymistä. Illalla äiti hoitaa minun jalkojani. Ne ovat kuivat, ja kynsiä pitää leikata.

Jos äitiä ei olisi, ei olisi uutisia eikä politiikkaa ja minä itkisin. Kun tarkkailen äitiä näillä silmilläni, huomaan, että äiti vie yöhousuni pesuun ja muut vaatteet myös. Äiti voi pitää minua kädestä kiinni ja silittää. Kun menemme tanssilavalle, minä tanssin äidin kanssa. Muutkin naiset hakevat minua tanssimaan, mutta äiti on parempi.”

 

Aira Välitalo: ”Rakkausasioissa Tonilla on ollut huono tuuri”

Lääkäri pyysi minua katsomaan vauvaani tarkasti. Minä katsoin ja näin kauniit vinot silmät, pienen suppusuun ja pyöreät posket, en mitään erikoista. Mutta lääkäri kertoi, että pojalla oli kromosomihäiriöstä johtuva Downin oireyhtymä. Hän avasi Tonin pienen nyrkin ja näytti kämmenen poikki kulkevaa viivaa. Se oli merkki Downista. Tuntui pahalta nähdä muut äidit ja heidän terveet vauvansa. Mieheni kanssa itkimme ja katselimme pientä poikaamme.

33 vuotta myöhemmin sama poika soitti rumpuja Wienin euroviisulavalla Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeessä. Me istuimme Kyöstin kanssa katsomossa ja ajattelimme, että tämä ei voi olla totta. Siellä se Toni edustaa Suomea, paukuttaa estradisavussa ja spottivaloissa. En oikein vieläkään ymmärrä, kuinka siinä kävi niin.

Tonille on aivan sama, onko hänellä yksi vai miljoona kuulijaa. Hän on kuin aurinko, joka valloittaa yleisön hymyllään. Vaikka rumpalin paikka on takana, Toni ei jää taka-alalle.

”Sopeuduin Tonin vammaisuuteen aika nopeasti. Kyöstillä meni pitempään.”

Sopeuduin Tonin vammaisuuteen aika nopeasti. Minua helpotti se, että olin lapsena leikkinyt Down-lapsen kanssa, ja vamma oli tuttu. Kyöstillä meni sopeutumiseen pitempään, ehkä puoli vuotta. Näin hänessä surua, jota hän ei voinut täysin peittää.

Sopeutumisessa meitä auttoi se, että Toni kehittyi ensimmäisen vuoden melkein samassa tahdissa terveiden lasten kanssa. Iloitsimme siitä.

Kun kuulin Tonin vammasta, en surrut itseni puolesta, vaan sitä, mistä Toni jää paitsi. Päätin heti hänen ensimmäisinä elinpäivinään, että hoidan hänet kotona. Huoli lapsesta siirsi omat huoleni sivuun. Vamma ei ollut maailmanloppu, niin kortit vain jaettiin. Nuorempina olisimme ehkä surreet enemmän menetettyä vapautta.

Uuden elämäntilanteen taloudellinen vaikutus oli kova, koska pääsin palaamaan töihin koulun keittäjäksi vasta, kun Toni meni esikouluun, ja silloinkin puolipäiväiseksi. Se näkyy edelleen, sillä eläkkeeni ei ole juuri kansaneläkettä isompi.

Tonin musikaalisuuteen kiinnitti huomiota päiväkodin johtaja. Hän tunsi musiikinopettajan, joka suositteli Tonille rumpuja. Sama soitonopettaja ohjaa poikaa edelleen.

Kun Toni oli pienempi, kävimme usein Ikaalisten kylpylässä. Siellä Toni halusi joka kerta tanssia jenkkaa. Minua melkein hävetti, koska Toni ei osannut yhtään tanssia. Niinpä ilmoitin meidät Åke Blomqvistin tanssikurssille. Nyt Toni tanssii niin hyvin, että lavoilla saamme kehuja ja vieraat naiset hakevat Tonia tanssimaan.

”Minua melkein hävetti, koska Toni ei osannut yhtään tanssia. Niinpä ilmoitin meidät tanssikurssille.”

Kun PKN vuosi sitten lopetti, Toni alkoi soittaa Taikasydän-nimisessä kehitysvammaisten tanssimusiikkiyhtyeessä. Bändiä vetää siviilipalvelusmies, jonka palveluksen loppu saattaa olla myös Taikasydämen loppu.

Olisi mahtavaa, jos joskus löytyisi oikea tanssibändi, jossa Toni voisi soittaa. Mutta niin se taitaa olla, että vaikka Toni olisi kuinka hyvä, niin normaalibändiin häntä ei huolita.

Yksitoista vuotta sitten Toni alkoi käydä Lyhdyssä, jossa on työpajoja kehitysvammaisille aikuisille. Se on Tonin työ, jonne hän menee joka arkipäivä. Siellä ovat myös kaikki Tonin ystävät. Muita ystäviä hänellä ei ole. Tonin siskonpoika oli aikaisemmin Tonin hyvä kaveri, mutta hänestä on tullut aikuinen mies, jolla on oma elämä.

Lyhty ry:n toiminnan kilpailutus ihmetyttää minua. Halvin ei ole aina paras. Minne Toni menee, jos Lyhty häviää? Toni ei ole nyplääjäihmisiä. Jos häntä yritetään laittaa pussittamaan lasihelmiä, se ei tule onnistumaan.

Toni tarvitsee monessa asiassa huolenpitoa, mutta hän haluaa huolehtia myös meistä vanhemmista. Jos minulla on flunssa, Toni lämmittää vettä mikrossa ja sekoittaa siihen lääkettä. Joskus Toni sanoo, että ethän vain kuole. Olemme puhuneet Tonin kanssa, että myöhemmin hän joutuu muuttamaan, kun me tulemme vanhoiksi. Toni ei ole vielä kypsynyt ajatukseen, mutta uskon, että hän pärjää, vaikka ikävä on varmasti kova.

Kannan huolta Tonin tulevaisuudesta ja koetan pitää itseni hyvässä kunnossa, että jaksan hoitaa häntä mahdollisimman pitkään. Toivon, että löytyy hoitokoti, jossa hän saa mahdollisimman hyvää hoitoa.

”On surullista, ettei Toni saa kokea seurustelua, seksiä ja muita nuoruuteen kuuluvia asioita.”

Toni on hellyydenkipeä. Hän purkaa meihin vanhempiin rakkaudenkaipuuta, jonka pitäisi kohdistua johonkin ihanaan tyttöön. On surullista, ettei Toni saa kokea seurustelua, seksiä ja muita nuoruuteen kuuluvia asioita. Rakkausasioissa Tonilla on ollut huono tuuri, mikä johtuu vähän hänestä itsestäänkin. Tonille ei kelpaa kaltaisensa. Hän valitsee aina niin sanottuja terveitä tyttöjä, ja siinä jää tietysti luu valitsijan käteen.

Olen iloinen, että kehitysvammaisiin suhtaudutaan hyvin. Tonia ei ole koskaan kiusattu koulussa, eikä hänelle ole puhuttu loukkaavasti. Osasyy voi olla Tonin hurmaava luonne.

PKN teki valtavan hyvän työn. Bändi näytti konkreettisesti, että kehitysvammaiset pystyvät moneen.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 20/2017.


Aira Välitalo, 73, on Tonin äiti. Hän lenkkeilee useita kertoja viikossa, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi hoitamaan poikaansa pitkään.
Aira Välitalo, 73, on Tonin äiti. Hän lenkkeilee useita kertoja viikossa, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi hoitamaan poikaansa pitkään.

 

Kodin Kuvalehden Joulu jokaiselle -tapahtuman tähtiesiintyjä Elias Kaskinen on sataprosenttisesti jouluihminen. Hänen perheensä joulupöytä on kaikille avoin. "Se on jouluperinne, jota haluaisin itsekin jatkaa. Tapa kuvastaa minulle joulun henkeä ja lähimmäisestä välittämistä."

”Olen sataprosenttisesti joulujätkä”, laulaja Elias Kaskinen, 25, sanoo.

”Asteikolla yhdestä kymmeneen kymppi plus.”

Eliaksella on tapana viettää joulua lapsuudenkodissaan Lohjalla.

”Meidän joulupöytä on auki kaikille. Vanhemmillani on tapana kutsua joulupöytään ihmisiä, joilla ei ole muuta paikkaa viettää joulua. En tiedä yhtään, ketä meille on tänä jouluna tulossa. Se selviää vasta sinä päivänä”, Elias kertoo.

Eliaksen isä on kirkkoherra ja äiti kirjailija-runoilija Anna-Mari Kaskinen. Kaikille avoin joulupöytä symboloi Eliakselle joulun tärkeintä sanomaa, lähimmäisten auttamista.

”Se on sellainen jouluperinne, jota haluaisin itsekin jatkaa. Tapa kuvastaa minulle joulun henkeä ja lähimmäisestä välittämistä.”

”En tiedä yhtään, ketä meille on tänä jouluna tulossa.”

Tiistaina 12.12. Elias esiintyy Kodin Kuvalehden, Vauvan, Meidän Perheen ja Radio Aallon ilmaisessa Joulu jokaiselle -joulutapahtumassa Sanomatalon Mediatorilla. Mukana ovat myös hyväntekeväisyysjärjestöt Hope ja HelsinkiMissio. Tapahtumassa kerätään joululahjoja vähävaraisille lapsiperheille.

”Lähimmäisen auttaminen on joulussa tärkeämpää kuin kaupallisuus. Se, että nostaa katseen sieltä omasta sopukasta ja katsoo, mitä ympärillä on. Sitä voi tietysti toteuttaa muulloinkin kuin jouluna”, Elias sanoo.

Elias Kaskinen esiintyy Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina ja kaikille avoimessa Joulu jokaiselle -tapahtumassa tiistaina. Kuva: Warner Music Live.
Elias Kaskinen esiintyy Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina ja kaikille avoimessa Joulu jokaiselle -tapahtumassa tiistaina. Kuva: Warner Music Live.

Perinteiden ystävä

Eliaksen joulut ovat lapsesta saakka olleet hyvin samanlaisia. Hänelle tärkeintä on mahdollisuus viettää rauhassa aikaa perheen ja ystävien kanssa. Monet yläasteaikaiset ystävät saapuvat joulun aikaan Lohjalle, ja välipäivinä juostaan lankomiesten kanssa pitkin metsiä.

”On minulle tosi tärkeä juttu, että jouluna pysähdytään ja ehditään olla perheen kanssa”, Elias sanoo.

”Aion valvoa mahdollisimman myöhään ja tehdä, mitä huvittaa.”

Yksi Eliaksen rakkaimmista jouluperinteistä on selailla joululaulukirjaa ja soittaa sieltä satunnaisia kappaleita kontrabassolla. Sylvian joululaulu on yksi Eliaksen suosikeista.

”Olen vanhanaikaisten surumielisten joululaulujen ystävä, en glitterjoulun miehiä. Välillä minua häiritsee se, että joulun varjolla myydään asioita, jotka eivät kuulu joulun keskiöön. Tykkään siitä, että laulussa on todellinen ajatus taustalla.”

”Australiassa meillä oli joulumänty. Meinasi mennä tunteisiin, kun kuusta ei saatu.”

Perinteisistä joulutraditioista Elias on poikennut vain kaksi kertaa – 9-vuotiaana, kun perhe vietti joulua Australian lämmössä ja 15-vuotiaana, kun hän lomaili Kanarialla asuneen siskonsa luona.

”Australiassa meillä oli joulumänty. Meinasi mennä tunteisiin, kun kuusta ei saatu”, Elias naurahtaa.

”Kanarialla kävin katolilaisessa joulumessussa, jossa laulettiin Jouluyö, juhlayö espanjaksi. On mahtavaa, että joulua vietetään kaikkialla maailmassa mutta se voi olla tosi erilainen kaikille.”

Jouluna Eliaksella on tapana soitella joululauluja kontrabassolla.
Jouluna Eliaksella on tapana soitella joululauluja kontrabassolla.

Erilaisuutta ei tarvitse pelätä

Sunnuntaina 10. joulukuuta Elias kisaa Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa.

”Fiilis on hyvä ja luottavainen. Pieni täpinä on päällä tietenkin. On tullut jo laskettua päiviä finaaliin”, Elias sanoo.

Hän on treenannut ohjelmaa varten tiukasti koko syksyn ja käynyt päivittäin tanssitunneilla. Finaalilähetyksen jälkeen koko työryhmä aikoo lähteä juhlimaan.

”Ryhmächatissa olemme jo fiilistelleet, että sunnuntaina mennään. Koko syksy on pitänyt elää aika kurinalaisesti. On kiva heittäytyä vapaalle porukalla.”

Kun Tähdet, tähdet -urakka on ohi, Elias keskittyy uuden Haloo-sinkkunsa promoamiseen.

Elias on saanut keikkapaikoilta palautetta, että hänen yleisönsä on käyttäytynyt poikkeuksellisen hyvin. "Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen."
Elias on saanut keikkapaikoilta palautetta, että hänen yleisönsä on käyttäytynyt poikkeuksellisen hyvin. "Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen."

Lähimmäisenrakkaus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat Eliakselle tärkeitä arvoja myös musiikintekijänä.

”Ihmiset ovat erilaisia, outoja ja hullunkurisia. Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen”, Elias sanoo.

”Viime viikonlopun keikan jälkeen saimme keikkapaikan henkilökunnalta palautetta, että meidän keikalla ihmiset käyttäytyivät poikkeuksellisen hyvin. Toivon, että se heijastuu muillekin. Kaikki ovat tervetulleita ja jokainen saa olla sellainen, kun on. Ei tarvitse pelätä erilaisuutta.”

”Saimme keikkapaikan henkilökunnalta palautetta, että meidän keikalla ihmiset käyttäytyivät poikkeuksellisen hyvin.”

Tammikuussa Elias lähtee perheensä kanssa Australiaan, jossa hän asui ja kävi koulua 9-vuotiaana isän töiden vuoksi. Tuleva reissu on ensimmäinen kerta, kun Elias käy Australiassa siellä vietetyn vuoden jälkeen.

Hänestä on kiinnostavaa nähdä, kuinka moni asia on reilussa 15 vuodessa muuttunut. Eniten Elias odottaa lapsuudesta tuttuja tuoksuja. Lämpöä, merta, luontoa. Kuumia iltoja tropiikissa.

”Muistan vieläkin, miltä siellä tuoksui. Odotan sitä oloa, kun tajuan, että tämän minä muistan.”

Joulu jokaiselle -tapahtuma Sanomatalon Mediatorilla tiistaina 12.12. kello 10–11.30. Sanomatalo sijaitsee Helsingin keskustassa, Rautatieaseman vieressä osoitteessa Töölönlahdenkatu 2.

Tähdet, tähdet -ohjelma finaali nähdään MTV3:lla sunnuntaina 10.12. kello 19.30.