Jos ihmisellä on joulutorkkupeitto, joulublogi ja tarve aloittaa seuraavan joulun suunnittelu tapanina, voi jo puhua jonkinlaisesta jouluhurahtamisesta.

Hoitovapaalla oleva opettaja Maria Kesänen, 40:

”Jo heinäkuussa tytär alkaa puhua kirjeestä joulupukille ja rallattaa joululauluja. Itse aloitan juhlavalmistautumisen joulublogin avaamisella syyskuussa. Silloin laitan tulen takkaan ja sytytän kynttilät. Piparkakkuja leivomme lokakuussa ja marraskuussa otamme esille joulutyynyt ja -torkku­peitot. Haen mökiltä havuja ja punon niistä kransseja lahjoiksi ja haudoille vietäväksi.

Jouluun virittävät joulumarkkinat ja lastenkirkossa lauletut kauneimmat joululaulut. Kaivan myös vanhat joululehdet esiin ennen kuin uudet numerot ­ilmestyvät. 

Kaikkea touhua säestää joulumusiikki. Aluksi fiilistelen Diana Krallin ja Michael Bublén joululevyillä. Lähempänä pyhiä kuuntelemme myös hartaampaa kotimaista joulumu­siikkia.

Joulutyynyt Maria ottaa esiin marraskuussa.

 

Joulu tuntuu todelta, kun laulamme ensimmäisenä adventtina lasten kanssa. Sytytämme kynttilän ja avaamme joulukalenterin. Joka sunnuntai kalenterissa on jotain ­koko perhettä ilahduttavaa: peli tai piparimuotteja muistuttamassa, että tänään leivotaan pipareita.

Aatonaattona kaikki on valmista. Juhlaservietit ja -liinat on silitetty ja joululeivät leivottu. Olen hankkinut jokavuotisen jouluruusun ja tilannut kukka-asetelman. ­Aatonaattona ­petaamme vuoteisiin puhtaat petivaatteet: on ihanaa ­pujahtaa punavalkokuviollisiin joululakanoihin.

Aattoaamuna viemme naapureille joulutervehdykset. Varsinainen joulu käynnistyy, kun pöytään katetaan punainen liina ja syömme kello 11 uuniriisipuuroa. Perheemme tradi­tion mukaan mantelin saaja ’pääsee naimisiin’.

Joulukoristeet syntyvät mökiltä haetuista havuista.

 

Joulurauhan alettua lapset katsovat televisiosta Lumiukon, joulusauna lämpiää, ja joulupukki tuo lahjasäkkinsä. Sen matkasta kuitenkin unohtuu aina pari lahjaa, jotka tontut ­illemmalla toimittavat kynttilöillä valaistuun kasvihuoneeseen.

Valitsen joulupöydän astiat kulloisenkin joulun teemavärin ja kukkien mukaan. Aterimina ovat aina pöytähopeat ja jälkiruokakahvit juodaan joko Arabian Valenciasta tai kultalautasellisesta Mira-mokkakupeista.

Vieraiksi tulevat appivanhempani. Anoppi on varsinainen ruokataituri. Appi metsästää, joten pääruuaksi meillä on lämmintä hirven- tai peuranpaistia. Seuraavan päivänä syömme  paistia kylmänä marinadissa.

Maria valitsee joulupöydän astiat juhlan teemavärin ja kukkien mukaan.

 

Illalliselle pukeudumme juhlavaatteisiin. On kauluspaidat, juhlamekot ja korut. Kaikilla muilla on juhlakengät, mutta minä vedän jalkaan itse neulomani villasukat. Teen joka vuosi jouluksi uudet sukat.

Joulupäivänä saa kulkea yöpuvussa ja syödä suklaata, mutta tapanina pukeudumme uudestaan hienosti, kun lasten isoisovanhemmat tulevat kylään. Vaihdamme itse tehtyjä lahjoja, ja tyttärellä on usein laulu-, tanssi- tai musiikkiesitys isomummulle ja -ukille.

Kun talo tapaninpäivän iltana tyhjenee vieraista, alan ideoida seuraavaa joulua.”

Joulupiparkakku-joulublogin lisäksi Maria Kesänen pitää Kanelia ja kardemummaa -blogia.

 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2014.

Kolme oivallusta. Juttusarjassa ihmiset avaavat, mikä auttaa heitä jaksamaan paremmin. Marja Hjelt, 48, menee rannalle ja koristelee leijalla taivaan.

Oivallus 1: Tuuli on kuningas.

"Leijaa lennättäessä olen tuulen armoilla. Omistan noin 60 leijaa. Osa sopii kevyeen ja osa kovaan tuuleen.

Paras tuulen nopeus on neljästä viiteen metriä sekunnissa. Kymmenen metriä on jo ehdoton maksimi, silloin pitää vetää leijat alas. Muuten ne rikkoutuvat tai aiheuttavat vahinkoa. Kerran lennätin isoa leijaa ja nousin sen voimasta itsekin ilmaan.

Minulla on tavoitteena koristella taivas, tuoda sinne jotakin yllättävää. Leijan pitäisi lentää rauhallisesti ja vakaasti mutta myös ilmentää hahmonsa liikkeitä.

Mitä pidemmän matkan tuuli pääsee puhaltamaan tasaisella alustalla, sitä parempi. Parhaat tuulet puhaltavat suoraan mereltä, ja siksi esimerkiksi Puolan ja Ranskan rannat ovat otollisia."

Oivallus 2: En voi päättää kaikesta.

"Tykkään olla ulkona, mutten ole lenkkeilijätyyppi. Nyt minulla on järjellistä tekemistä, kun lähden ulos.

Toiveeni on, että leijan lento kiinnittää katsojien huomion ja ottaa valtaansa. Etenkin lapset ovat haltioissaan, kun näkevät minun lennättävän suuria leijoja. Tulen valtavan hyvälle tuulelle, kun näen lasten riemun.

On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa mutta jotka vaikuttavat meihin.

Leijan lennätyksessä on aina kaksi epävarmaa elementtiä: tuuli ja muu sää. Aiemmin kiukutti, kun raahasin leijat rannalle ja tuuli loppui kuin seinään. Minun on pitänyt hyväksyä, etten voi hallita olosuhteita. Se oppi on auttanut myös muussa elämässä.

Leijaa lennättäessä olen ymmärtänyt, että on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa mutta jotka vaikuttavat meihin."

Oivallus 3: Maailmani on avartunut.

"Ensimmäisen kerran kiinnostuin leijoista pienenä tyttönä 1970-luvulla. Vuosia myöhemmin ostin tyttärelleni leijan. Tytär katseli rattaissa, kun lennätin sitä. Harrastus alkoi kiinnostaa. Löysin netistä leijaseuran ja lähdin lennätystapahtumaan. Siitä se alkoi.

Harrastus on vienyt ympäri maailmaa. Usein matkustan muutaman suomalaisen ryhmässä, mutta Ranskaan ja Kuwaitiin lähdin yksin. Reissuilla olen tutustunut ulkomaalaisiin harrastajiin ja erilaisiin kulttuureihin. Minusta on tullut leijan lennätyksen vuoksi avarakatseisempi ihminen.

Kuwaitissa olin mukana lennättämässä maailman suurinta leijaa. Se on jalkapallokentän kokoinen ja vaatii lennättäjiltään saumatonta yhteistyötä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2017.

Marja Hjelt

48-vuotias kirjastosta opintovapaalla oleva informaatikko opiskelee informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tohtorikoulutuksessa. Marja asuu Helsingin Vuosaaressa avomiehen ja 16-vuotiaan tyttären kanssa. Tytär pitää äidin leijaharrastusta nykyisin lähinnä nolona.

”Äidillä on aikuisen naisen tyyli. Aika usein hän pukeutuu neuleisiin ja farkkuihin. Kannustan häntä olemaan hieman rohkeampi”, Mansikkka eli Maiju Voutilainen sanoo MammaPia-äidistään.

Maiju Voutilainen tunnetaan Youtubessa nimellä Mansikkka. Äiti Pia perusti vlogin tyttärensä jalanjäljissä. – Aikuisen naisen puheelle on kysyntää, Pia sanoo.

Maiju Voutilainen:

”Pia on mukava ja rento äiti. Riitelemme harvoin ja soittelemme vähintään joka toinen päivä. Kun näemme, laitamme ruokaa, käymme kaupungilla tai katsomme leffoja. Äidin sohvalla istumme aina tutuissa lempipaikoissamme.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla pukeuduin vielä äidin valitsemiin vaatteisiin. Kun laulaja Avril Lavigne nousi pinnalle, aloin suosia pinkkejä ja mustia vaatteita ja käyttää solmioita. Tukkaan otin punaiset raidat.

Tykkäämme molemmat käytännöllisistä vaatteista. En ole koskaan ollut paljastavien vaatteiden tai raskaan meikin ystävä, joten äidin ei ole tarvinnut puuttua pukeutumiseeni. 17-vuotiaana hankkimani nenärengas hieman hätkähdytti häntä.

Olen saanut paljon itseluottamusta siitä, että teen elämästäni videoita YouTubeen. Voin hyvin olla kameran edessä ilman meikkiä.

Saan myös negatiivista palautetta, tietenkin. En anna kritiikin lannistaa.

Olen puhunut videoblogissani rosoisistakin asioista kuten masennuksestani. Halusin antaa tarttumapintaa niille, jotka ovat kokeneet vastaavaa. On tärkeää olla rehellinen. Eihän elämä ole pelkkää pumpulia.

”Eihän elämä ole pelkkää pumpulia.”

Saan palautetta myös mielenterveysongelmien kanssa kamppailevilta nuorilta. On koskettavaa, että ihmiset, joiden on vaikea avautua muille, lähestyvät minua. Kannustan aina hakemaan apua.

Kuin huomaamatta vloggaamisesta kehittyi minulle ammatti lukion loputtua. Se on työ, jota rakastan ja jonka avulla maksan laskut.”

Pia Voutilainen:

”Ajattelin ennen, että olen liian vanha pitämään videoblogia YouTubessa. Onneksi tyttäreni Maiju rohkaisi minua. En ole katunut.

Aikuisen naisen puheelle on kysyntää. Tube ei ole vain nuorten juttu. Yksi suosituimmista videoistani kertoo siitä, miltä äidistä tuntuu, kun lapsi muuttaa kotoa.

Videoilla puhun itseäni kiinnostavista asioista ja ajatuksistani elämästä. Haluan pitää aiheet sellaisina, että ne tuottavat hyvää mieltä. Katsojani ovat enimmäkseen nuoria naisia.

Maiju on ainoa lapseni, ja olemme läheisiä. Meillä on samantyyppinen huumorintaju, tykkäämme kissoista ja kotona nyhjäämisestä. Maiju aloitti videoiden julkaisun ollessaan lukiossa ja tekee sitä nyt päätyökseen. Hänet tunnetaan YouTube-tähti Mansikkkana, ja häneltä pyydetään jatkuvasti nimikirjoituksia kaupungilla kävellessämme.

”Aikuisen naisen puheelle on kysyntää.”

En vastustanut Maijun videoblogia. Hän suhtautui asioihin kypsästi ja osasi vetää yksityisyytensä rajat alusta asti. Kun tutustuin YouTube-maailmaan, turhat pelot karisivat.

Minusta Maiju oli rohkea puhuessaan masennuksestaan. Masennusta on turhaan pidetty salailtavana asiana. Elämään kuuluvat erilaiset vaiheet. Toivon, että Maijun rohkeus on auttanut jotakuta saamaan apua itselleen.

Kun itse aloin pitää videoblogia, olin hiukan huolissani tuttavien reaktioista. Ne olivat kuitenkin pelkästään positiivisia. Myös tuntemattomilta tuleva palaute on ollut pääosin myönteistä. Pahinkin saamani kommentti vain nauratti: Oot tyyliin viiskyt!”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 22/2016. 

Katso Maijun videoita YouTubessa: Mansikkka | Katso Pian videoita YoutTubessa: MammaPia

Maiju Voutilainen on 20-vuotias videobloggaaja, joka tunnetaan nimellä Mansikkka. Hänen vlogillaan on YouTubessa 127 682 tilaajaa. Maiju on aktiivinen myös Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Snapchatissa.

Pia Voutilainen on 45-vuotias opettaja, joka asuu Espoossa kahden kissansa kanssa. Pia julkaisee videoita YouTubessa nimellä MammaPia. Hänen kanavallaan on 18 907 tilaajaa.