Satu Taiveahosta tuli sijaisäiti pitkän lapsettomuusajan jälkeen.
Lapsettomuuden vuosina äitienpäivä oli Satu Taiveaholle vaikea. Äitienpäivälounaan sijasta Satu ja hänen äitinsä Anita lähtivät usein retkelle luontoon.

Anita Taiveaho löytää aina oikeat sanat, joilla tsempata tytärtään Satua. Sadun pieni sijoituslapsi on tuonut molemmille valtavasti iloa.

Eläkkeellä oleva perusturvajohtaja Anita Taiveaho, 76, asuu Riihimäellä samanikäisen miehensä Esko Taiveahon kanssa. Satu on heidän kolmesta lapsestaan nuorin.

"Kun odotin Satua, kaikki olivat sitä mieltä, että kyllä sieltä kolmas poika tulee. Niin ajattelin itsekin.

Vauva mahassa oli voimakas ja liikkui paljon kuten veljensäkin. Vesa oli tuolloin yksitoista ja Toni kuuden.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tytön syntymä sekoitti koko perheen. Puin kuopukseni heti vaaleanpunaisiin, ja kyllä hän oikea prinsessa olikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Isoveljet ihastelivat kehdossa tillittävää isosilmäistä vauvaa ja toivat kaverinsakin tätä katsomaan.

En se ollut minä vaan Peikko.

SATU OLI VELJIENSÄ lemmikki leikki-ikäisenä. Koska hän sattui pitämään kaurakekseistä, Vesa leipoi niitä hänelle ison kulhollisen.

Veljiensä kanssa Satu tottui myös rajuihin leikkeihin. Kerran Vesa piilotti hänen suklaavanukkaaseensa leikkihiiren.

Jos Satu itse teki jotain kiellettyä, hän väitti pokkana, ettei se ollut hän vaan Peikko, mielikuvituskaveri. 

Jos Satu jotain päätti, hän piti siitä kiinni.

EN RAASKINUT PALATA töihin ennen kuin Satu kolmivuotiaana itse pau­kautti, että hän haluaa päivähoitoon.

Jos Satu jotain päätti, hän piti siitä kiinni. Kun hän hammaslääkärissä puristi suunsa suppuun, sitä ei saatu auki,  vaikka kuinka maanittelin.

Satu huolehti veljiensä läksyistä, vaikka ei itse ollut vielä koulussa. Samalla hän oppi lukemaan jo nelivuotiaana.

Satu sanoi, ettei hän välitunnilla ehdi kaikkea puhua.

KUN SATU MENI kouluun, ajattelin, että hän veljiensä tavoin olisi siellä kiltti ja rauhallinen. Kun kysyin asiasta opettajalta, tämä vastasi hämmästyneenä, että ei todellakaan: Satu pölpöttää tunnillakin eteen, taakse ja sivuille.

Minua hävetti. Kotona tyttö tuumasi, ettei hän ehdi välitunnilla kaikkea puhua. 

Satu hoiti koulunsa tunnollisesti, mutta joutui joskus ulos tunnilta vilkkautensa takia. Kun Sadun isä, koulutoimenjohtaja, oli kerran vierailulla koululla, oven taakse joutunut Satu meni kiireesti piiloon.

Toisaalta teini-ikäisenä Satu soitti meidät hakemaan hänet aamuyöllä kotiin vaikka mistä juhlista. Aina me menimme. 

Satu kertoi toilailunsa avoimesti.

KUN SATU OLI TEINI, otimme yhteen hänen ärhäköiden mielipiteidensä vuoksi.

Kun laitoin kirkkoon turkin päälleni, Satu huusi, ettei tule mukaan, jos aion pukeutua eläimenraatoon. Sanoi vielä, että joku saisi spreijata turkin pilalle. 

Meillä oli silti aina luottamus toisiimme. Satu kertoi toilailunsa avoimesti.

Hän uskalsi sanoa opettajillekin vastaan, jos koki, että jotakuta kohdeltiin väärin. Olin siitä salaa ylpeä.

Yläasteella Sadun suunnitelma oli tulla ympäristöministeriksi.

SATU HUOLEHTI ELÄIMISTÄ ja ihmisistä. Jo pikkutyttönä hän kävi viemässä paikkakunnan asunnottomalle alkoholistille leipää. Hoivaviettiään hän purki läheisillä talleilla ja osasi käsitellä hankaliakin hevosia.

Sadulla oli varhain palo yhteiskunnallisiin asioihin. Yläasteikäisenä hänen suunnitelmansa oli tulla ympäristöministeriksi. Katsoimme uutiset perheen kanssa yhdessä ja keskustelimme vilkkaasti maailman tapahtumista.

Minä ja Satu olemme samanlaisia maailmanparantajia. Satu on romantikko, mutta realistisempi kuin minä.

Itse en taipuisi kompromissien tekoon kuten politiikassa usein on tarpeen. 

Sadun lukioajoista lähtien olemme tehneet kahdenkeskisiä etelänmatkoja. Kävimme Kreikassa ja Kanarialla ja shoppailimme.

Muutama vuosi sitten Satu järjesti meille matkan Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille. Hän tiesi, että olin haaveillut siitä. 

Omakin sydämeni siinä murtui.

SADUN HARTAIN TOIVE oli tulla äidiksi. Hänen veljillään on kansainväliset perheet, ja Sadun ja hänen puolisonsa Antin odottama adoptiolapsi olisi mennyt hienosti joukon jatkona.

Adoption kariutuminen Antin saamiin syytteisiin vaalirahakohun myötä koetteli Satua raskaasti. Hän oli alkanut jo kalustaa lastenhuonetta.

Omakin sydämeni siinä murtui. En pysty vieläkään muistelemaan aikaa itkemättä.

Lapsi tekee Sadusta niin onnellisen.

SITÄ SUUREMPI ILO on nyt ilo pienestä sijoituslapsesta, jolle Satu saa olla äitinä ja minä mummina. Tuntuu ihanalta, kun pieni ojentaa kätensä ylös, että ota syliin.

Ei ole mitään väliä sillä, onko lapsi biologista sukua vai ei. Voin sanoa, että rakastan sitä poikaa.

Ennen kaikkea iloni tulee siitä, että lapsi tekee Sadusta niin onnellisen."

 

Satu Taiveaho, 38, on noin vuoden ikäisen pikkupojan sijaisäiti ja hoitovapaalla Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin järjestöpäällikön työstä. Satu on naimisissa kansanedustaja Antti Kaikkosen, 41, kanssa. Perhe asuu Tuusulassa.

"Me äidin kanssa emme ole ruuanlaittaja- tai ompelijanaisia. Me olemme yhteiskunnan tarkkailijoita, sosiaalialan puolustajia ja kovia keskustelemaan.

Kun olin pieni, iltahetket olivat kummallekin tärkeitä. Aina nukkumaan mennessäni äiti puhui minulle päivän kivoista tapahtumista. 

Lapsuuteni oli turvallinen, mutta onneksi sain tutustua myös – osin äidin ja isän työn ansiosta – hyvinvoinnin kääntöpuoleen.

Erityisopettajana ollut isäni on aina ollut erityisen huolissaan syrjäytyneistä nuorista. Minua ei esimerkiksi ikinä ohjattu olemaan vain niin sanottujen hyvien perheiden lasten kaveri.

Itketti, kun näin äiti Amman halaavan omaa äitiäni.

EI ÄITI MINUA SILTI aina ymmärtänyt. Hän puisteli päätään, kun järjestin joulukadun avajaisiin eläinten kulkueen ja kinkuilla oli pallo jalassa.

Sekin oli äidille vähän liikaa, kun nuorena naisena olin kuolemaan tuomitun miehen kirjekaverina Amnestyn kautta.

Ihailemaani Äiti Ammaan äiti suhtautui vähän epäillen. Itseäni itketti, kun näin Amman halaavan omaa äitiäni.

Tajusin vastikään, että tulin äidiksi samanikäisenä kuin äiti synnytti minut, 38-vuotiaana. Ei iso ikäero ole meitä haitannut. Olemme äidin kanssa ystäviä.

Se, että tykkään vaatteista, on täysin äidin syy.

ÄITI YMMÄRTÄÄ ELÄMÄÄ. Hänessä on hyvyyttä ja syvyyttä. Hän löytää oikeat sanat tsempata ja antaa luettavaksi elämänviisauksia sisältäviä kirjoja, joskus jopa alleviivatuin lausein.

Kerron äidille edelleen iloni ja suruni. Riitely äidin kanssa tuntuisi erityisen pahalta.

Se, että tykkään vaatteista, on täysin äidin syy. Hän se puki minut kaikkiin ihanuuksiin pienestä pitäen.

Äidillä itsellään on ollut aina naiselliset asut, korkokengät jalassa ja vielä eläkeiässäkin minihame.

Äiti on ikäisekseen nuorekas ja hyväkuntoinen. Täytyy toivoa, ettei hän koskaan dementoidu pahasti. Se voisi olla hankalaa, sillä äiti on niin vahvatahtoinen.

Noin hienoa en olisi osannut itse tehdäkään.

MINUA VAROITETTIIN, ettei kiintymys sijoituslapseen syttyisi heti. Syttyi se: pam! Rakastuin pikku poikaamme saman tien.

Hassua on, että poika on monen mielestä paljon Antin näköinen.

Ajattelen, etten minä noin hienoa olisi itse osannut tehdäkään. Voin ilahtua hänessä uusista, erilaisista piirteistä, joita meissä Antin kanssa ei ole. Omia ärsyttäviä ominaisuuksiani hän ei ole voinut periä.

Lapsen myötä tunneyhteys äitini sukuun, sukupolvien äitiketjuun, on korostunut.

Mummon vintiltä löytyi paketti, jossa luki: Sadulle aikuisena.

RAKAS MUMMONI aikoinaan kutoi nukeilleni ja serkkuni lapselle peittoja. Kysyin mummolta, tekeekö hän joskus minunkin vauvalleni peiton. Hän vastasi, että ei enää elä, kun minulla on vauva.

Kun mummo sitten kuoli, hänen vintiltään löytyi paketti, jossa luki päällä: Sadulle aikuisena. Paketissa oli peitto, sinapinkeltainen ja kohokuvioinen. Mummo oli kuin olikin kutonut peiton vauvalleni.

Mummon peiton alle pääsi nukkumaan pieni, meille annettu poika.

Takaraivossa on tietysti pelko.

KUN ENSIMMÄISENÄ ILTANA pidin vauvaa sylissäni ja juotin hänelle maitoa, hän katsoi minua silmiin ja tuntui hyväksyvän: tuohon ihmiseen voin luottaa.

Takaraivossa on tietysti pelko siitä, ettei lapsi voi ehkä olla aina luonamme. Jokainen kuukausi ja vuosi on arvokas hänelle ja meille.

Yhtenä viikonloppuna kuukaudessa meillä on jo aika iso perhe, sillä toimimme tukiperheenä kolmivuotiaalle tytölle. Äitini on ylisuojeleva ja kyselee, että onhan lapsilla ulkona tarpeeksi vaatetta päällä.

En minä siitä hermostu. Rakkautta se on.

Kun olin lapsi, äiti uskoi minuun, kannusti ja kuunteli. Voin nyt välittää saman kokemuksen eteenpäin. Ja luvata, että syliin saa aina tulla."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2015.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla