Yli 30 vuotta naimisissa olleet Kirsi ja Paavo:
Sosiaalikasvattaja Kirsi Roininen, 52, ja puuteknikko Paavo Roininen, 50, asuvat Espoossa.­ He ovat olleet naimisissa 32 vuotta. Perheeseen kuuluu nyt viisi sijoitettua lasta tai lahjalasta, kuten pariskunta heitä kutsuu.
Sosiaalikasvattaja Kirsi Roininen, 52, ja puuteknikko Paavo Roininen, 50, asuvat Espoossa.­ He ovat olleet naimisissa 32 vuotta. Perheeseen kuuluu nyt viisi sijoitettua lasta tai lahjalasta, kuten pariskunta heitä kutsuu.

Kirsi ja Paavo menivät naimisiin niin nuorina, että kasvoivat yhdessä aikuisiksi. Nyt he ovat SOS-lapsikylävanhempia ja yrittävät yhä etsiä aikaa toisilleen.

Paavo: Elämä on liian lyhyt riitelemiseen. Jo yksi riitelyyn hukattu päivä on hirveää tuhlausta.

Joku viisas on todennut, että­ jos sanoo ääneen, että rakastaa ja toistaa sen joka päivä, se on kahden viikon päästä totta. Olen oppinut, että toista pitää­ arvostaa ja rakkaus pitää todistaa joka päivä uudestaan. 

Kirsi: Neljä vuotta sitten ryhdyimme SOS-lapsikylävanhemmiksi. Olimme miettineet, että voisimme tarttua johonkin uuteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näimme sattumalta lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin vanhempia lapsikylään, joka­ tarjoaa asuinpaikan huostaanotetuille lapsille. Paavo oli jo jonkin aikaa hakenut alansa töitä, ja kaikki kolme lastamme muuttaneet pois kotoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ajatus jäi hautumaan, mutta pian tartuimme toimeen. 

Yhteistä aikaa pitää etsiä

Paavo: Kirsillä on sosiaalikasvattajan koulutus, mutta minun täytyi opiskella tutkinto, joka pätevöitti uuteen tehtävään. En pelästynyt vaatimusta, vaan lähdin mielelläni opiskelemaan lähihoitajaksi.

Kävimme Kirsin kanssa aluksi läpi kahdeksan kuukauden koejakson, jolloin sijaistimme muita lapsikylävanhempia. Rakastamme työtä, mutta sen rankkuus yllätti. Tässä työssä ei pärjäisi ilman­ vahvaa parisuhdetta. Tehtävämme nyt on antaa niin paljon vanhemmuutta kuin mahdollista viidelle 5–14-vuotiaalle lahjalapsellemme eli sijoitetuille­ lapselle.

Lapset imevät mehut niin tehokkaasti, että yhteistä aikaa pitää oikein etsiä. Iltaisin kun he menevät nukkumaan, istumme­ usein vain television ääressä.

Kirsi: Päivisin kun lapset ovat päivähoidossa ja koulussa, juoksemme asioilla: palavereissa ja työnohjauksessa, hoidamme ruokaostoksia tai teemme kotitöitä. Arjen tiimellyksessä saatamme kyllä ottaa yhdessä vaikkapa vartin päivälevon tai käydä kävelyllä. 

Meillä naidaan aina perjantai-iltaisin

Paavo: Halasimme aikoinaan biologisia lapsiamme paljon ja halaamme myös lahjalapsiamme. Osasta se tuntuu aluksi oudolta, mutta pian he oppivat tykkäämään siitä.

Myös parisuhde tarvitsee hellyyttä. Kun menimme naimisiin, ilmoitin Kirsille vitsaillen, että ”meillä sitten nairaan aina perjantai-iltaisin ja toivon, että arvon­ rouva on silloin kotona”.

Kirsi: Tässä vitsissä on se totuus, että parisuhteen yksi tärkeä tarve on sek­suaalisuus. Sille pitää löytää aikaa, vaikkei se helppoa olisikaan.

Arvostan sitä, että Paavo on aina kohdellut minua naisena eikä äitinä. Hän ihailee ja arvostaa.  Minun on ollut helpompi hyväksyä iän myötä muuttuva kroppani, kun mieheni jaksaa muistuttaa, että olen kaunis. 

Puolisoa ei mollata muille

Paavo: Tein jo suhteemme alussa päätöksen, etten vilkuile muita naisia. Ei tulisi­ mieleenikään katsella nuoria mannekiineja, kun vierelläni on noin upea nainen.

En myöskään puhu rumasti vaimostani, enkä edes leikilläni sano sanoja kuten ”muija”, en edes miesporukassa. Puolisoa ei saisi koskaan lähteä mollaamaan muiden edessä, eikä edes omassa mielessä. Jos ruokkii hyviä ajatuksia, ne lisääntyvät. 

Kirsi: Paavo näkee asiat aina positiivisesti. Minäkin olen luonteeltani iloinen. Lapsuuteni ei kuitenkaan ollut helppo. Meitä oli yhdeksän lasta yksinhuoltajaäitini kasvatettavana. Kuulin koulussa, että olen eroperheestä.

Myös Paavo tulee suurperheestä, mutta hänen perheensä oli ehjä. Paavosta löysin turvallisen kumppanin. Hän tavallaan korvasi isän, jota paitsi jäin. Sain häneltä lempeyttä ja rakkautta. 

Pidä huoli, ettei tili tyhjene

Paavo: Olin 16-vuotias ja Kirsi 18-vuotias, kun aloimme seurustella. Seurustelumme kasvatti minusta miehen.

Kirsi oli avoin ja toi suhteeseemme vähän sellaista huliviliä. Minä tulin kodista, jossa oli tarkat säännöt. Kirsin kotona taas oli eletty lähestulkoon ilman rajoja.

Esikoisemme syntyi viiden vuoden yhdessäolon jälkeen. Taloudellisesti meillä oli tiukkaa, mutta elämämme oli onnellista.

Toivoisin nykynuorille armeliaisuutta. Raha ei tuo onnea. Tuntuu, että­ nykyään monella on suuret tavoitteet. Pitäisi olla heti kaikki: talo ja Volvo jo valmiina, kun perustetaan perhe.

Kirsi: Kasvoimme yhteen. Olemme hyvin erilaiset luonteeltamme, mutta olemme oppineet hyväksymään­ sen.

Minä olen enemmän realisti, Paavo visionääri.­ Hän hankki kesämökkimmekin ilman, että näin sen. Hän kuvaili paikan, näytti kuvia, ja se oli juuri meille sopiva.

Luotan Paavoon myös raha-asioissa. Heti suhteen alussa pyysin häntä pitämään huolen siitä, ettei tili koskaan tyhjene. Lapsuudessani kokemani niukkuus teki minusta sellaisen, että pieni hätävara täytyy olla.

Piti päättää, että rakastan

Paavo: Olimme aina tiivis perhe, mutta noin kymmenen avioliittovuoden jälkeen ajauduimme kriisiin. Kirsi opiskeli, minä olin työtön. Lapset olivat pieniä. Mietimme eroa ja kävimme jo katsomassa Kirsille asuntoa. 

Kirsi: Minulle tuli kasvamisen vaihe, mietin kuka olen. Eron partaalla kuitenkin poksahdin kuplasta ja huomasin ajattelevani, että olenko heittämässä tätä­ kaikkea pois.

Tajusimme kumpikin, että rakkaus ei ole vain tunne, vaan sitä pitää hoitaa. Se oli uusi juttu. 

Paavo: Piti päättää, että rakastan, vaikkei siltä tuntuisikaan. En lähde pois.

Kävimme läpi avioliiton periaatteita: anteeksi­ pyytämistä ja antamista. Opettelimme puhumaan vaikeistakin asioista. Mutta ei tässä valmiiksi tule, aina vain kömmähtää ja olettaa asioita.  

Kirsi: Olemme käyneet vuosien varrella avioliittopäivillä ja opetelleet parisuhteen perusasioita. Olen oppinut, että­ omat tunteet täytyy osata sanoittaa. Paavo mieluummin puhuu, minä taas kirjoitan ajatuksiani.

Ihminen pystyy, jos haluaa

Paavo: Työssä olemme tiimi, lomalla yksityisiä ihmisiä. Työkotimme, jossa olemme lahjalastemme kanssa, sijaitsee Espoossa ja oma kotimme toisella paikkakunnalla. Teemme kuukauden ja joskus parikin töitä yhteen soittoon ja sitten olemme vapaalla.

Omaan kotiimme emme vie lahjalapsia, loma-asunnollemme kyllä. 

Kirsi: Lapset ovat huostaan otettuja ja poikkeuksetta kokeneet vaikeita asioita. Motivaatio työhön löytyy siitä, että näkee­ lasten toipuvan ja menevän eteenpäin elämässä.

Työ haastaa meidät ihmisinä ja pariskuntana, mutta haasteista me pidämme. Asenteemme on, että ihminen­ pystyy kaikkeen, mihin haluaa.

Paavo: Vaativalle työlle täytyy olla vastapaino. Olemme erilaisia lomailijoita. Minä haluan puuhata, Kirsille riittävät aurinkoinen kallio, ristikko ja kirja.

Kirsi: Koska työ vie aikaa myös biologisilta lapsiltamme, lomilla tapaamme heitä ja reissaamme yhdessä.

Juhlan täytyy löytyä arjesta

Paavo: Tykkään tehdä käsilläni ja tarvitsen kohteen, jota voin laittaa kuntoon. Viimeisin projektimme on loma-asuntomme, vuonna 1924 rakennettu kansakoulu, jonka hankimme neljä vuotta sitten. Siellä on 700 neliötä ja 11 huonetta.

Paikassa viihtyvät myös lahjalapsemme. Ensin viritämme riippumatot ja sitten puramme työkalut. Opetan lapsia nikkaroimaan. Olen käynyt aikoinani eräopaskoulun ja opetan erätaitoja myös lapsille. 

Kirsi: Vaikka lomat ja matkat ovat tärkeitä, ei arkea voi rakentaa niiden varaan.­ Juhlahetket täytyy löytää arjesta. Tuntuu hyvältä, kun Paavo huomaa, että olen uupunut ja sanoo, että jätä lapset hetkeksi ja mene kävelemään.

Paavo: Minulle tärkeä muisto on se, kun remontoin tiivisti ja olin tehnyt ympäripyöreitä­ päiviä. Yhtenä päivänä Kirsi tuli eväiden kanssa minua vastaan töistä ja sanoi, että nyt lähdetään melomaan. Vietimme illan vesillä ja lilluttelimme varpaita vedessä. Kirsi huomasi, että mies on nyt liian tiukilla.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2015.

Pienet rakkauden teot

Kirsi: Paavo on aamuihminen, minua taas väsyttää aamuisin. On ihanaa, kun hän laittaa aamiaisen valmiiksi sekä arkena että lomalla. Minä saan laittaa naamani kuntoon ja tulla aamiaispöytään ihmisen näköisenä. 

Paavo: Kirsi kutsuu kahville tai tuo kahvikupin ulos, kun olen remonttihommissa ja teen pitkää päivää. Tai sitten hän huomaa, että tarvitsen taukoa ja pyytää lenkille kanssaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla