Muusikko Saara Aalto.
Laulaja ja lauluntekijä Saara Aalto, 29, asuu avopuolisonsa Meri Sopasen kanssa Järvenpäässä. Perheessä on kaksi koiraa.

Laulaja Saara Aalto muistuttaa, että turvalliset ja lapsen parasta ajattelevat aikuiset tekevät hyvän lapsuuden. Heidän sukupuolellaan ei ole väliä.

Lapsi saadaan yhdessä

Olen 29-vuotias, joten ajatus omasta lapsesta alkaa olla ajankohtainen. Meidän perheessämme vanhemmaksi tuleminen voisi tapahtua esimerkiksi niin, että hedelmöityshoitojen jälkeen jompikumpi meistä tulisi raskaaksi, avopuolisoni Meri tai minä.

Kuvitellaan, että se olisin minä. Toivoisimme lasta yhdessä, odottaisimme häntä yhdessä ja valmistautuisimme yhdessä hänen syntymäänsä. Lapsella olisi alusta asti kaksi vanhempaa. Paitsi että Suomen nykyisen lain mukaan ei olisi: lapsi olisi pelkästään minun siihen asti, kunnes Meri olisi adoptoinut hänet.

Lapsella on oikeus vanhempiin

Perheensisäinen adoptio voi viedä puoli vuotta tai ylikin. Se maksaa perheelle joitakin satasia ja yhteiskunnalle noin 1 400 euroa adoptioneuvonnan ja tuomioistuimen kuluina.

Rahaa isompi ongelma on tämä: jos minä kuolisin kesken adoptioprosessin, lapsemme olisi lain edessä täysorpo. Hänellä ei olisi mitään oikeutta Meriin, toiseen vanhempaansa, eikä Merillä olisi oikeutta huolehtia hänestä.

Tilanne olisi yhtä hullu, jos meille tulisi prosessin aikana ero. Lapsella ei olisi lain suomaa oikeutta tavata toista vanhempaansa eikä toisen vanhemman tarvitsisi osallistua lapsen elatukseen.

Isyys ei ole vaarassa

Miksei toinen äiti voisi tunnustaa lasta omakseen jo odotusaikana neuvolassa? Siis samalla tavoin kuin mies on tämän vuoden alusta lähtien voinut tunnustaa isyytensä ennen lapsen syntymää? Äitiyslaki-kansalaisaloitteella ajetaan juuri tätä oikeutta.

Äitiyslaki koskisi vain niitä naispareja, joiden raskaus alkaa hedelmöityshoitoklinikalla. Siittiöiden luovuttajan on myös pitänyt allekirjoittaa paperi, jossa hän kieltää mahdollisuuden isyytensä vahvistamiseen. Äitiyslaki ei siis veisi oikeutta isyyteen keneltäkään, joka isäksi tahtoo.

Miksei vanhempia voisi olla useita?

Toivon, että tulevaisuudessa naisparin lapsi voisi jo raskausaikana saada kaksi virallista vanhempaa, molemmat äitinsä.

Ajattelen, että mitä enemmän turvallisia ihmisiä lapsen elämässä on, sitä parempi. Miksei vanhempia voisi olla useampia, jos perhe niin toivoo? Myös biologinen isä voisi olla naisparin lapsen elämässä läsnä haluamallaan tavalla. Parhaassa tapauksessa hän olisi rakastava isä tai vaikka kaveri: turvallinen aikuinen, jolta saa neuvoja ja elämänviisautta. Eikä olisi hullumpaa, vaikka lapsella olisi enemmän isovanhempiakin. Iso joukko rakastavia aikuisia ei voi tehdä lapselle huonoa.

Tärkeintä on ajatella lapsen parasta. Vaikka vanhemmat ovat heteroita ja avioliitossa, se ei automaattisesti takaa sitä, että he kohtelevat lapsiaan hyvin.

Miettikääpä omalle kohalle

Saara Aalto: "Miksei lapsella voisi olla enemmän kuin kaksi vanhempaa?"

Miettikääpäs tätä ihan vakavasti. Mielestäni tässä on aika isohko epäkohta meidän laissa. Ohan se hullua jos noin kuin Saara jutussa kuvaa, että hän tai Meri tulisi hedelmöityshoidolla raskaaksi ja lapsi tulisi niin jos nyt vaikka kuvitellaan, että se lapsen synnytävä osapuoli olisi Saara niin Merillä ei olis lapseen mitään oikeuksia lain silmissä. Ja tosiaan sit jos Saaralle kävis jotain niin lapsi olis orpo. Eihän tässä ole mitään järkeä, kun kerta naispareilla on mahdollisuus lapsi hankkia...
Lue kommentti
Jezz

Saara Aalto: "Miksei lapsella voisi olla enemmän kuin kaksi vanhempaa?"

Moraali ei mustavalkoista kirjoitti: Ihan hyvä että vaaditaan pitkä prosessi ennen kuin verisiteetön aikuinen voi olla lapsen "vanhempi". Jos prosessi olisi helppo ja vaivaton, vanhemmuus kokisi inflaatiota entistä enemmän, ja se on todella vaarallista koska sitoutuneet vanhemmat voivat antaa parhaat lähtökohdat lapsen elämälle. Toki homoseksuaalinen parisuhdekin voi olla hyvin sitoutunutta, mutta biologisten vanhempien sitoutunut parisuhde on silti paras vaihtoehto. On hyvä että sen merkitystä...
Lue kommentti