Joriinin juuret

Katselin varpaitani. 55 -vuotta vanhat. Minua kannatelleet ja tukeneet askeltamistani elämän myrskyissä ja tyynillä aalloilla. Joriinin juuret, jokaisella omansa ja ihminen itse, kaunis kukka. Muistan hämärästi lapsuudesta sen, kun
monojen päälle oli äitini laittanut kovalla pakkasella villasukat. Ja se kerta, kun varpaitani paleli kumisaappaissa ja kotiin oli vielä matkaa. Kipu oli itkunaiheinen, kun varpaat lämpenivät. Se iso haava kirveli niin hirveästi 6 vuotiaana, kun uimarannan järvestä nousin ja pullonsirpale leikkasi varpaan väliin syvän haavan. Murrosikäsen varpaat olivat mustat avojaloin kulkemisesta tuona päivänä, kun illalla jouduin valkoisten lakanoiden väliin sairaalaan. Häpesin tuolloin varpaitani! Voi varpaista olla myös iloinen ja onnellinen, niin kuin minä olen, varpaani ovat samanlaiset, kuin äidilläni. Kauniit ja rivissä pienentyen pikkuvarpaaseen.Toisin kuin isäni varpaat, kuin veikkausrivi. Joskus niille naurettiin vedet silmissä. Muistissa on ensimmäiset tanssikerrat, kun varpaille astuttiin. Sanoin vain, että "mun vitonen oli alimmainen". Ärräpäitä olen sadatellut, kun varvas joskus eksyy huonekalun jalkoihin. Minä ymmärrän varpaitani hemmotella. Niiden pitää vielä jaksaa yhdessä jalkojeni kanssa tässä elämässäni, minun joriinin juuret.

Kommentit (0)