Ihana arki (3/44)

Pikkelispokkelis

Tämän sivun tarina on seuraava:
Silloisen perheemme kuopus oli reilun vuoden ikäinen. Olimme pohdinnoissamme tulleet silloisen mieheni kanssa päätökseen, jossa minä palaisin työelämään oltuani 3,5 v kotona neljän lapsemme kanssa ja mieheni jäisi hoitovapaalle kunnes kuopuksemme täyttäisi kolme vuotta. Mieheni oli edellisenä syksynä sairastunut virusperäiseen aivokalvotulehdukseen ja saisausaikana huomannut olevan kovin uupunut silloiseen työelämään. Hän oli viimeisen kahden vuoden ajan myös opiskellut oman työnsä ohessa. Hän kävi siis töissä ja opiskeli ja minä pyöritin arkea. Kesäkuussa 2002 minä palaisin töihin ja hänestä tulisi koti-isä lapsille, jotka olivat 1, 3, 5 ja 7 v. Meitä jännitti kovasti tuleva elämänmuutoksemme ja niin päätimme järjestää ystäväjuhlat. Kutsuimme kaikki meidän perhetuttavat toivottamaan meille onnea uuteen arkeen. Tarjolla olisi mehua lapsille, kahvia ja teetä ja pullaa ja jotain pientä suolaista. Tarjoilut eivät olisi päänäyttämöllä vaan ystäviemme tuki ja kannustus meille. Ilta oli onnistunut. Pienen kotimme seinät pullistelivat iloisesta puheensorinasta, vaikka Vieraskirjan sivu onkin kovin tyhjä. En tainnut muistaa koko kirjan olemassaoloa sinä iltana.

Kommentit (0)