Eija

Vierraillessani 70-luvun alussa tätini luona, sanoin jotakin tämän 1800-luvulla valmistetun lipaston kauneudesta. Tätini, joka oli perheetön, totesi että minä saan sen. Hän oli päättänyt, että lipasto on sen meistä hänen veljensä lapsista, joka ensimmäisenä osoittaa kiinnostusta sitä kohtaan. Vielä tuolloin perheemme kuopuksena ja n. 20-vuotiaana toivoin, että tuo "onni" olisi osunut jonkun muun kohdalle, mutta aina piironki on kodissamme paikkansa löytänyt.

Kommentit (0)