Anoppi syyllistää ex-miniää siitä, ettei näe lapsenlastaan riittävän usein.

Olen päälle 3-kymppinen nainen, eronnut ja yhden lapsen yksinhuoltaja. Aloin seurustella ex-mieheni kanssa nuorena. Naimisissa ehdimme olla muutaman vuoden. Sitten mies halusi erota. Se oli minulle shokki, varsinkin kun mies ei halunnut keskustella asioista kanssani. Kävimme pariterapiassakin minun aloitteestani. Miehen mielestä terapeutin piti saada minut ymmärtämään, että hän haluaa erota.

Kun miehen avioeroaikeet paljastuivat, tulinkin raskaaksi. Halusin pitää lapsen. Avioero astui lopullisesti voimaan pari vuotta sitten. Käytännössä olen ollut koko ajan lapseni kanssa kahden, mies ei osallistunut hoitamiseen juuri mitenkään.

Alusta asti minua häiritsi anoppini tunkeileva käytös. Hän halusi tulla jatkuvasti käymään luonani ja tyrkytti lastenhoitoneuvojaan, joista osa oli auttamatta vanhentuneita. Tuli tunne, etten hänen mielestään osannut tehdä mitään oikein. En saanut edes imettää rauhassa, kun anoppi tuli samaan huoneeseen vahtimaan. Yritin sanoa hänelle, etten ihan osaamaton ole. Työssäni olen lasten kanssa tekemisissä, ja mielestäni maalaisjärjellä pärjää aina. 

Jo seurustelumme aikana purin miehelle mieltä siitä, että anoppi osteli meille tavaroita kysymättä mielipidettämme. Tuli kirjahyllyä, mattoa jne. Miehen mielestä minun olisi pitänyt olla kiitollinen, että saamme tavaroita.

Tein sen virheen, että eroprosessin ollessa päällä purin anopille tuntojani. Toivoin ehkä kuuntelijaa. Hän ohitti sanomiseni toteamalla, ettei osaa sanoa mitään. Joskus asioitani oli kerrottu eteenpäin.   Lapsen syntymän jälkeen lakkasin olemasta. Minulle neuvoja kyllä tyrkytettiin, mutta kaikki, mitä sanoin, ohitettiin eikä toiveitani kuunneltu. Joka viikonloppu minun olisi pitänyt ottaa anoppi kylään, ja kun joskus kielsin tulemasta, minulle suututtiin.

Lapsi täyttää pian 3 vuotta. Asumme nykyään anopin kanssa samalla paikkakunnalla. Hän on syyllistänyt minua siitä, että ei näe lapsenlastaan tarpeeksi usein. Hän syytti aikoinaan minua myös siitä, että käytän lasta kiistakapulana erossa. Suoraan sanottuna ei hirveästi tee mieli olla anopin kanssa tekemisissä kaiken tämän jälkeen. Keskustelusta hänen kanssaan ei tahdo tulla mitään, saan ihan yksikseni jutella. En myöskään halua, että lapsi hukutetaan tavaroihin, ja olenkin surutta joko myynyt tai kierrättänyt eteenpäin kaikki turhat lelut.

Olen sitä mieltä, että avioero oli aikanaan oikea ratkaisu. Olen käynyt terapiassa purkamassa asioita, myös anoppiin liittyviä. Minulla on oikeus omaan elämään, ja haluan olla lapseni kanssa mahdollisimman paljon, sillä hän on vielä pieni. Enää en pode huonoa omaatuntoa, jos sanon mielipiteeni anopille suoraan.

Mikä hauskinta, minun ja ex-mieheni välit ovat lähentyneet viime aikoina, ja mies osallistuu lapsen hoitoon eri tavalla kuin ennen. Anopille se tuntuu olevan vaikea pala, varsinkin kun poikansa ei käykään aina häntä tapaamassa, vaan tulee meidän luoksemme.  

Onnellinen kriisin jälkeen

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti