Mitä vanhemmat voivat tehdä saadakseen isovanhemmat kiinnostumaan lapsenlapsista?

Lapsillamme on kahdet isovanhemmat. Asumme kaikki 30 kilometrin säteellä toisistamme. Toiset isovanhemmat käyvät töissä, ja heillä on liuta lapsenlapsia, mutta myös aikaa olla lastenvahteina tai ottaa pieniä yökyläilijöitä. Toisille isovanhemmille lapsemme ovat ainoat lapsenlapset. He ovat kuusikymppisiä, terveitä ja hyvin toimeentulevia eläkeläisiä. Heillä on aikaa, mutta ei tahtoa.

Esikoisen syntyessä sanoimme isovanhemmille, että saa kyläillä aina kun haluaa ja hakea vauvaa vaunulenkille. Jokaisen lapsemme vauvavuosi oli univelkaista sotkua, ja pyysimme usein apua, jotta saisimme levähtää edes hetken.

Ensin mainitut isovanhemmat ovat solahtaneet osaksi lastemme arkea. Jälkimmäiset eivät ole koskaan ottaneet kontaktia.

Emme ole hyljeksineet kumpaakaan paria. Siksi on kummallista, että mieheni ja minä saamme viileiltä isovanhemmilta säännöllisesti marttyyrihenkisen palauteryöpyn niskaamme. Se, että omat lapsenlapset ovat heille lähes tuntemattomia, on heidän mielestään minun ja mieheni vika.

Kummallista on myös se syyllisyydentunne, joka heistä paistaa. He hokevat, kuinka nopeasti lapset kasvavat.

Eivät he ilkeitä ole. Juttelemme kuin ketkä tahansa aikuiset. Lastenhoidossa auttamiseen he vetävät kuitenkin tiukan rajan. He kääntävät katseensa pois, kun olen nukahtaa kahvipöytään univelan takia.

Nyt olemme tehneet sen päätöksen, ettemme enää ota mitään kontaktia heihin. Jääkööt lapsemme vaille toisia isovanhempia. Toimiviin ihmissuhteisiin tarvitaan aktiivisuutta kummaltakin osapuolelta.

Kolmen äiti

Huom! Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos.