Voiko lapsen hankinta olla vain naisen oma asia? Itse ajattelen, ettei oikeastaan voi. Se on myös puolison asia ja mahdollisten isovanhempienkin asia.   En koskaan erityisemmin  halunnut omia lapsia ennen kun tapasin nykyisen puolisoni. En olisi lähtenyt hankkimaan lapsia yksin, en olisi pystynyt siihen, enkä halunnut sellaista. Lasten hankinta ei meille puolisoinakaan ollut täysin selvä asia, koska eihän lapsia niin vain tehdä. Jos lapsia ei olisi tullut, se olisi murehduttanut, mutta tuskin olisimme yrittäneet hoitojen kautta, vaan olisimme antaneet asian olla.    
Nyt lapset ovat elämämme rikkaus ja suuri päivittäinen ilon aihe niin meille vanhemmille kuin isovanhemmillekin.  Joka päivä rakastan lapsiani enemmän, enkä kadu, että he täällä ovat.  Olen kiitollinen myös siitä, että omat vanhempani antoivat lapsillensa tilaisuuden syntyä.  
Ihmiset tuskin ilkeyttään utelevat toisten lapsettomuutta. Ehkä useimmat, joilla on lapsia, ovat niin rakastuneita omiinsa, että taitamattomuuttaan tai yksinkertaisuuttaan kysyvät lapsettomilta, mikseivät he halua sitä rakkautta kokea.    
En menisi kenellekään suosittelemaan lasten hankintaa, koska siinä ottaa monia riskejä ja valtavan vastuun. Mutta en suosittelisi lapsettomuuttakaan. Siinäkin  on riskinsä, ja senkin päätöksen kanssa elettävä loppuelämänsä. Kaikilla ei ole rohkeutta päättää olla hankkimatta lapsia tähän, kieltämättä pahaan maailmaan, koska päätös saattaa olla liian raskas kantaa.   Lasten hankintaakin joutuu nykyisin perustelemaan, jos ei muille ihmisille niin ainakin itselleen. Siksi ajattelen, että onneksi se ei ollut pelkästään minun asiani.  
Lapsellinen ja onnellinen  

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti