On nurinkurista, että yhä suurempi joukko nuoria on työttöminä, ja samaan aikaan eläkeikää nostetaan.

Siirryn eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua ja olen alkanut seurata eläkekeskustelua. Ihmettelen kuvaa, joka eläkeläisistä mediassa annetaan. Jokainen on maksanut oman eläkkeensä etukäteen pakollisina työeläkemaksuina kymmenien työvuosiensa aikana. Eläkeläinen nauttii oman työnsä tuloksista. Kuitenkin eläkeläisistä puhutaan kuin loisista, jotka tulevat kalliiksi yhteiskunnalle.

Unohdetaan myös, että eläkeläinen maksaa eläkkeestään veroa ja että eläkeläisen vero on prosentuaalisesti enemmän kuin työssä käyvien. Eläkeläisistä on tehty toisen luokan kansalaisia. Puhutaan kestävyysvajeesta. Silloin siitä ei tosin puhuta mitään, kun johtajat siirtyvät ”hyvin ansaituille eläkkeilleen” jopa alle 60-vuotiaina!

Kestävyysvajeen syy ei ole eläkeläisten vaan sen, että työntekijöiden etukäteen maksamia eläkkeitä ei ole pantu turvalliseen säästöön. Eläkeyhtiöiden johtajien mielettömät palkat ja bonukset eivät tule ansiosta. Raha tulee yhtiöihin lakisääteisenä ja eläkeläisten rahoja on onnistuttu hukkaamaan ties minne, kun ne eivät nyt riitäkään.

Nurinkurista on myös se, että yhä suurempi joukko nuoria on työttöminä, kun eläkeikää nostetaan. Monet heistä syrjäytyvät ja masentuvat kokonaan, kun työtä ei löydy. Maalaisjärki sanoo, että nyt olisi nuorille saatava työpaikkoja, vaikka sitten pistämällä ihmisiä entistä aikaisemmin eläkkeelle.

Nuoret töihin!

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!