Isä oli hieno mies, mutta ei puolustanut tytärtä äidin hirmuvaltaa vastaan.

Olin isän tyttö. Isäni oli kuitenkin totaalisesti äitini tossun alla. Äiti määräsi kaiken ja pomotti isää ja meitä lapsia. Vaikka isäni oli minulle hieno isä, tuntui ja tuntuu edelleen pahalta, että hän ei puolustanut minua äidin hirmuvaltaa vastaan.

Tutustuin isääni paremmin, kun olimme kaksin mökillä. Siellä isä kertoi lapsuuden, nuoruuden ja sodan muistojaan. Hän kertoi, että äiti oli kieltänyt puhumasta niistä.

Äidillä ei ollut helppo lapsuus ja nuoruus, mutta en silti tajua sitä, miten hän käyttäytyi läpi kaikkien vuosien. Aikoinaan sairastin keuhkotulehduksen ja meinasin kuolla. Silloin äiti kertoi lääkärin epäilevän, että hänellä on leukemia. Monta kuukautta myöhemmin hän tunnusti, että oli valehdellut. Kun kysyin, miten hän saattoi tehdä niin, kun olin kuolemaisillani, äiti kohautteli hartioitaan.

Minulla on joka päivä huono omatunto siitä, että en käy katsomassa äitiäni palvelutalossa. En ole pystynyt käymään sen jälkeen, kun hän toista vuotta sitten jouluna näytteli, että on kuolemassa. Kolme päivää myöhemmin hän alkoi syödä, juoda ja käydä itse vessassa. Se oli viimeinen pisara. Hoidan kyllä hänen käytännön asiansa, mutta en käy.

Monilla muillakin on pahoja lapsuuden kokemuksia. Tärkeintä on, että emme vie niitä eteenpäin lapsillemme. Minusta sanat ”isien synnit periytyvät aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen asti” eivät viittaa murhiin tai sellaisiin, vaan siihen, miten me kohtelemme lapsiamme.

Isien ja äitien synnit…

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!