Nyt poika kiittää, että äiti tarttui asioihin ja pakotti hänet muuttamaan omilleen.

Poikani sai potkut töistä ja jäi kotiin – ei tehnyt mitään, eikä aikonutkaan tehdä. Yritin jutella hänen kanssaan, mutta oli kuin olisimme puhuneet eri kieltä. Minä puhuin työn etsimisestä ja arjen asioista, hän vältteli niitä aiheita.

Kävin juttelemassa etsivän nuorisotyön ihmisten kanssa. He kannustivat minua pysymään tiukkana, huonontamaan palveluja kotona ja asettamaan tavoitteita. Kirjasin vaatimukseni paperille ja annoin pojalleni. Ensimmäinen deadline oli työvoimatoimistossa käynti ja asunnon etsiminen.

Hän ei tehnyt mitään. Seuraavaksi kehotin häntä tekemään muuttoilmoituksen. Vaikka nuorella ei ollut asuntoa, hän voi muuttaa pois vanhempien asunnosta. Hän ei halunnut tehdä sitä, joten minä kävin maistraatissa tekemässä ilmoituksen.

Kun kevät koitti, ilmoitin pojalleni päivän ja kellonajan, jolloin hänen pitää poistua asunnostani. Nyt hän asuu kaupungin asunnossa ja kiittää minua siitä, mitä tein. Tällainen ei varmaankaan toimi kaikkien peräkammarin poikien kanssa, mutta uskoin, että hän pärjää. Ja on pärjännyt.

Jos en olisi pakottanut häntä pois kotoa, en olisi todennäköisesti ikinä saanut häntä itsenäistymään, sillä hänellä itsellään ei ollut siihen tarvetta vielä 25-vuotiaanakaan. Ilman tekojani hänestä olisi tullut peräkammarin poika.

Päivi

Tarja

Lukijan kirje: Pakotin pojan pois kotoa

Minulla on nyt 2 jo aikuista poikaa. Meillä oli aina ihan itsestään selvää, että kotoa muutetaan pois kun aikuistutaan. Molemmat muuttivat n. 20v pois luotani. Toki heitä autan ja neuvon, mutta on lapselle karhunpalvelus jos hyysätään kotosalla. Molemmilla on vakkarityöpaikat ja omat (velkaiset) asunnot. Mutta kuitenkin tieto, että kotona on varaventtiili tapahtuupa mitä tahansa. En ymmärrä näitä hentomielisiä äitejä, jotka nyyhkivät kun lapset lähtevät kotoa. Minä hurrasin itse mielessäni -...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Lukijan kirje: Pakotin pojan pois kotoa

Hienoa Päivi! Olen elämäni aikana tavannut useita äitejä, joilla on ollut vaikeuksia saada poikansa pellolle. Yksi ex-poikaystäväni asui eronneen äitinsä kanssa vielä 30-vuotiaana. Tapaamieni äitien (ja itseni) myötä on tunne, että tytär on helpompi saada itsenäistymään. Tyttäreni asui puoliksi minun ja puoliksi isänsä (ex-mieheni) luona. Tyttäreni tultua ylioppilaaksi 19-vuotiaana, hän funtsi, että haluaa opiskella matkailualaa. Rikas isä tarjoutui kustantamaan hänelle opiskelun kaikkineen...
Lue kommentti

Osa työntekijöistä jättää tehtäviä tekemättä, koska eivät ehdi. Kuitenkin he ehtivät pitää ylipitkiä kahvitaukoja.

Työpaikallani tehtävät on jaettu tiimeille, ja minä olen yhden tiimin vetäjä. Olen vastuussa esimiehelleni tiimin toiminnasta ja tavoitteiden toteutumisesta.

Ongelmani on se, että osa työntekijöistäni jättää tehtäviä tekemättä. He sanovat että töitä on liikaa, eivätkä he ehdi tehdä kaikkea. Ajoittain olen tehnyt jotain heidän tehtäviään, kun dead-line tulee vastaan ja asiat on hoitamatta.

Tiedän että työtä on paljon, mutta kaikille tiimiläisille se ei ole ongelma. Toiset ovat työssään nopeampia kuin toiset, mutta kun näen "hitaamman" henkilön ehtivän kuitenkin pitää ylipitkiä kahvitaukoja, minulle tulee olo, että ystävällisyyttäni hyväksikäytetään.

Pyrin motivoimaan ihmisiä antamalla matkan varrella hyvää palautetta ja tulemalla pulmatilanteissa tueksi, mutta se ei näytä riittävän. Miten saisin porukan tiimiytymään paremmin ja jokaisen ottamaan ryhmän tavoitteet myös omiksi tavoitteikseen?

Liian kiltti?

The Boss

Lukijan kirje: Tiimiläiset eivät sitoudu tavoitteisiin

Sinä olet esimies, joten ole sitten esimies! Esimiehen tulee ajoittain olla myös "ikävä" ja antaa rehellisesti huonoa palautetta. Jos joku pitää liian pitkiä kahvitaukoja, tulee se hänelle kahden kesken kertoa ja painottaa että se ei vetele etenkään, kun hän ei pääse tavoitteisiin. Tosiasia on se, että työttömiä on niin paljon että joukosta löytyy taatusti tavoitteisiin sitoutuva tyyppi. Tämänkin voisit ystävällisesti hymyillen lusmuilijoille mainita. Voisit, jos siihen joudut, vilkaista vähän...
Lue kommentti
Keppiä ja porkkanaa

Lukijan kirje: Tiimiläiset eivät sitoudu tavoitteisiin

Kuvaamasi tilanne on hyvin yleinen nykytyöpaikoilla. Kaikki eivät aina ymmärrä, että töissä ollaan tekemässä töitä. Chattailu on monen mielestä työntekoa. No keskustellaanhan siinä toki työkavereiden kanssa. Keppiä ja porkkanaa oikeassa suhteessa niin kaikki aasit saa tekemään töitä. Tiedostat näköjään itsekin, että olet ehkä liian kiltti. Jos ihminen ei ole jo lapsena maistanut oikeita rajoja, niitä on aikuisena vaikeampi enää opettaa. Mutta usein pomo on ihmisen loppukasvattaja. Vanhemmat...
Lue kommentti

Ei tulisi kuuloonkaan, että miehet puhuisivat työpaikalla samalla tavalla naisille kuin mitä me miehet saamme kuulla naisilta. Naisten härskit puheet tuntuvat olevan vain hyvä vitsi.

Viime aikoina on käyty laajaa keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Se on hyvä, sillä häirintä voidaan kitkeä vain avoimen keskustelun avulla.

Keskustelusta puuttuu kuitenkin tasa-arvo. Missään en ole nähnyt otetun esiin sitä, että myös miehet ovat lisääntyvän seksuaalisen häirinnän kohteena.

Olen naisvaltaisella alalla työskentelevä mies ja joudun työssäni kokemaan seksuaalista häirintää. Se voi olla esimerkiksi seksistisiä vitsejä ja vihjailuja. Usein niitä heitetään julkisesti, ja härskejä puhuva nainen saa ympäristöltä palkaksi naurut.

Ei tulisi kuuloonkaan, että miehet puhuisivat työpaikalla samalla tavalla naisille kuin mitä me miehet saamme kuulla naisilta. Istumme hiljaa, sillä naisille ei voi vastata samalla mitalla saamatta sovinistin leimaa. Mutta naisten härskit puheet tuntuvat olevan vain hyvä vitsi.

Me too

Siistittäiskö suut

Lukijan kirje: Miehiäkin kohdellaan asiattomasti

Meidän osastolla on 7 naista ja 1 mies, ja täytyy todeta että palavereissa huulenheitto on tuota tyyliä mitä kirjoittaja kirjoittaa. Minuakin välillä kyllästyttää se lähinnä muutaman naisen 2-mielinen vitseily,ja olen miettinyt, mitähän se ainoa mies oikeasti ajattelee. Hän nauraa kyllä mukana, välillä posket punastuen, mutta mikä olisi hänen vaihtoehtonsa? Jos ei naura tai jos jopa paheksuisi saisi tiukkapipon leiman.
Lue kommentti
Paljon jo elämää nähnyt nainen

Lukijan kirje: Miehiäkin kohdellaan asiattomasti

Vihdoinkin mies itse ottaa tämän asian esille. Itsekin naisena olen ajatellut,kuinka yksipuolista seksuaalisen häirinnän käsittely on. Kokevatko miehet että, jos he avaavat suunsa, heidät lynkataan ajatuksineen pystyyn. Vai olemmeko ajautumassa tilanteeseen, jossa on vain yksi totuus, "naisen totuus". Miesten on kestettävä, mitä vain, mutta auta auta armias, jos naista vain katsookin liian pitkään, on jos kyseessä "seksuaalinen häirintä", riippumatta siitä, että pukeutumisessaan naisella voi...
Lue kommentti