Vanhan äidin kunto huononee, ja hän odottaa apua ruuhkavuosia eläviltä lapsiltaan.

Omapäinen äitimme alkaa käydä vanhaksi. Hänen kuntonsa on heikentynyt nopeasti viimeksi kuluneiden vuosien aikana, mutta hän kieltäytyy muuttamasta kotoaan. Koti on hissittömän vanhan kerrostalon ylimmässä kerroksessa.  

Äiti ei ole vielä motissa asunnossaan. Hyviä päiviä on, ja silloin hän pystyy käymään ulkona ja hoitamaan asioitaan. Ilmeisesti kauppareissuihin menee kuitenkin koko ajan enemmän aikaa ja hän joutuu lepäämään kerrosten välillä. Tyypillistä äidille on, että hän kertoi tyytyväisesti, kuinka naapuri oli tarjoutunut kantamaan hänen kassinsa ylös, mutta äiti vastasi, että ei tarvitse, kyllä minä selviän.  

Nyt äidin tasapaino on alkanut pettää. Usein tavatessamme hänen käsivarsissaan ja säärissään on uusia mustelmia. Kaikista kaatumisistaan hän ei kerro, koska pelkää että alamme taas puhua muuttamisesta. Palvelutaloa hän vihaa jo ajatuksenakin.  

Meitä sisaruksia on kolme, ja asumme kaikki noin tunnin matkan päässä äidiltä. Olemme  vuorotelleet äidin luona käymisissä. Nyt odotamme kauhulla aikaa, jolloin hänen luonaan on käytävä päivittäin tai ehkä useamman kerran päivässä.  

Kauan näin ei voi jatkua, mutta äiti kieltäytyy edes keskustelemasta muutosta lähemmäksi meitä lapsiaan. Minun kotini on minun kotini!  Kuitenkin hän odottaa meidän hoitavan asioitaan. Ostimme viime kesänä kimpassa hänelle siivousfirmasta suursiivouksen ja ikkunanpesun. Äiti loukkaantui sydänjuuriaan myöten ja kielsi siivoojaa tekemästä työtään. Meille hän sanoi, että olisi luullut lasten välittävän omasta äidistään edes sen verran, että olisivat itse huolehtineet hänen siivouksestaan. Äiti ei suostunut ymmärtämään, että kaikilla meillä on omat perheemme, lapset ja kodit hoidettavana.   

Mitä tässä voi tehdä? Jos vanhuksen kunto heikkenee ja kärttyisyys kasvaa tätä vauhtia, edessä on taisteluita.  

Jäljet pelottavat