Isä on sitä mieltä, että äiti on liian lepsu, kun istuu nukuttamassa kolmevuotiasta.

Tyttäreni on syntymästään lähtien ollut hyvin tiiviisti kiinni minussa. Varsinkin nukahtamistilanteet ovat olleet haastavia. Olen istunut toista tuntia tyttäreni sängyn vieressä hänen hakiessa unta kättäni ja käsivarttani hyväillen tai kättäni kainalossaan pitäen. Ei puhettakaan, että käteni korvikkeeksi olisi löytynyt sopivaa unilelua.

Nyt hän on alkanut oppia nukahtamaan myös itse. Luen iltasadun, istun hetken vieressä ja annan hänen hakea unta käteni kainalossaan. Sitten kerron, että menen levittämään pyykkejä narulle, mutta olen viereisessä huoneessa. Tyttäreni varmistaa, että tulenhan takaisin. Lupaan tulla. Usein hän on unessa, kun palaan.

Aina tämä ei toimi. Silloin istun ja odotan unta hänen kanssaan. 

Meitä kasvattajia on monenlaisia. Jotkut suosittelevat huudattamista ja kovaa kurinpitoa näissä asioissa. Myös mieheni on sitä mieltä, että olen liian lepsu ja että illalla pitäisi huudattaa jo valmiiksi väsynyttä lasta. 

Itse olen lempeämmän koulukunnan äiti. Lempeys ei tarkoita lepsuutta eikä lellimistä. Rajat on oltava. Sängystä noussut lapsi palautetaan takaisin sänkyyn, kun on nukkumaanmenoaika. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos lapseni tarvitsee turvaa, ei ole paha asia sitä tarjota. Hän varmasti oppii nukahtamaan ilman kättäni, oppihan hän nukahtamaan ilman rintaakin. 

Nyt kolmivuotiaana tyttäreni uskaltaa olla rohkeasti erossa minusta. Hänellä on luottamus siihen, että äiti on olemassa, eikä hylkää häntä yksin pimeään. Erosimme hiljattain mieheni kanssa, eikä yökyläilyistä isän luona ole tullut ongelmia. Siellä ollessaan tyttö on nukkunut hyvin ja luottavaisena.

Takiaisen äiti