Ovatko naiset unohtaneet tasa-arvon?

Miehet ovat omaksuneet tasa-arvon jo aikaa sitten. Naiset sen sijaan käyttäytyvät miehiä kohtaan yhä sovinistisemmin, ja kanssasisaret pitävät sitä aivan oikeutettuna.

Naistenlehden juttu siitä, miten kasvattaa miestä kuin koiraa, ei herätä minkäänlaista myrskyä. Mikä kohu nousisi, jos mies kirjoittaisi jutun ”Näin kasvatan vaimoani kuin koiraa”? Kun yksi johtaja heitti julkisuudessa sentapaista vitsiä, tuli potkut. Naiset sen kun porskuttavat, tuli suusta mitä tahansa miestä halveksivaa ja mitätöivää.

Naiset ovat onnistuneet luomaan manipulaatioilmaston, jossa miehet ovat aina syyllisiä: jos nainen lyö, kysytään, mitä se mies teki, kun naisen piti oikein lyödä sitä. Vaikka mies on fyysisesti vahvempi, hän ei voi puolustautua aggressiivista naista vastaan. Ainoa tapa selvitä ilman syytteitä on lähteä karkuun. Jos joutuu puolustautuakseen ottamaan tukevan otteen naisen käsivarresta ja siihen jää mustelma, mies saa syytteen pahoinpitelystä. Kukaan ei usko, että nainen kävi päälle.

Huoltajuuskysymyksissä nainen on aina ensisijainen huoltaja. Sosiaaliviranomaiset ovat naisia, ja he ovat naisten puolella.

Olen töissä naisvoittoisella sosiaalialalla. Kuulen päivittäin, miten naiset puhuvat sekä omista miehistään että miehistä yleensä. He eivät edes häpeä kielenkäyttöään ja asenteitaan. Kukaan mies ei nyky-Suomessa lausuisi naisista sellaisia ajatuksia, mitä naiset laukovat miehistä.

Olen monta kertaa ihmetellyt, miten niin sovinistiset naiset yleensä selviävät parisuhteessaan. Onneksi en juuri näe työkavereideni miehiä. Ilmeeni paljastaisi minut takuuvarmasti.

Ilmastonmuutos pelottaa

Huom! Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos.

Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen kaappinsa ja komeronsa.

Äitini kerää tavaraa ja varsinkin astioita. Hän rakastaa huutokauppoja ja kirpputoreja ja on hamstrannut astioita vuosikymmenien ajan.

Nyt äiti sanoi, että täytyy ostaa uusi kaappi, kun astiat eivät mahdu enää vanhoihin. Totesin, että jos eivät omakotitalon komerot ja kaapit riitä, sitten on syytä karsia tavaroita, ei ostaa lisää kaappeja. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa.

Sanoin äidille, että myy nuo tavarasi, saat hyvä rahat ja voit käyttää ne vaikka matkustamiseen. Seitsemänkymppisenä hän vielä pystyisi matkustelemaan. Kaapeissa on muun muassa Arabian astioita, joista saa nyt hyvät rahat. Mutta äiti ei raaski luopua mistään.

Itse en kerää mitään ylimääräistä. Jos ostan jotain uutta, laitan vanhan menemään. Ajattelen kauhulla sitä, kun äidistä aika jättää ja minä joudun käymään läpi kaikki hänen tavaransa. Eikö olisi parempi, että hän setvisi kaappinsa itse?

Miialiia

Vierailija

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Äläpä viitsi halveksia äitisi harrastuksia. Todella vastenmielinen kirjoitus. Päätä jo nyt, että tilaat jonkun ulkopuolisen siivoojan kuolinpesän varoilla suorittamaan tyhjennys, niin ei tarvitse äitisi elinaikana tuollaisella asialla häntä vaivata. Eivät kaikki halua matkustella, ja äitisi saanee tehdä rahoillaan ja kaapeillaan niitä asioita, joista itse tykkää. Keräily ja sisustus on harrastus siinä missä matkustelukin. Jos itse tykkäät matkustella niin matkusta, mutta anna äitisi olla kuka...
Lue kommentti
Pientå rajaa

Lukijan kirje: Äiti hamstraa tavaroita

Olen samaa mieltä edellisen vierailijan kanssa, että äidin kasvattaminen (varsinkaan enää tuossa vaiheessa) ei kuulu lapsen tehtäviin. Ymmärrän toki pointtisi yleisemmällä tasolla. Mutta jos äitisi ei pyydä sinua maksamaan keräilyjensä kuluja, ei sinulla pitäisi olla nokan koputtamista hänen harrastuksiinsa. Jos oma lapsesi tekisi saman, tuskin pitäisit neuvoista, toruista ja opastuksesta. Jätä vain pesä sitten joskus ammattilaisten siivottavaksi.
Lue kommentti

Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista, enkä osaa enää unelmoida mistään.

Sitä alkaa elämässä pikkuhiljaa katkeroitua, kun elämä tuntuu aina ottavan enemmän kun antavan. Mietin, miksi edes yritän yhtään mitään, kun unelmani murskautuu heti alkumetreillä. Minulla on takana kymmenen vuotta epäonnistumista.

En osaa enää unelmoida. Olen täydellisen uupunut. Olen kyllästynyt siihen, että olen vain taakkana kaikille, sillä en kelpaa edes töihin. Nykyään mielenterveytenikin on jo niin huono, etten töihin edes pystyisi. Mietin, miksi pitää lyödä lyötyä?

Lopen uupunut

Stemppiä

Lukijan kirje: En elä elämääni, olen vain olemassa

Joskus käy niin, että itse torppaa unelmansa omilla tiedostamattomilla ajatusmalleilla. En sano että nyt olisi niin, mutta sekin on aina pohdinnan paikka. Olenko tehnyt aidosti kaikkeni saavuttaakseni tyytyväisyyden? Vai olenko pyrkinyt oikotietä onneen, niitä kun ei ole kuin saduissa. Olenko todella ollut valmis näkemään unelmani todellisuudessa, vai vain epämääräisinä muuttuvina ajatuksina jostakin paremmasta? Unelmia pitää tavoitella, tehdä suunnitelma, uskoa niihin ja ottaa pieni askel...
Lue kommentti