Vanhusten iso määrä on tilapäinen ilmiö.

Suomessa sotien aikana ja jälkeen syntyneet ikääntyvät. Asiasta puhutaan kuin se olisi jatkuva uhka. Kuitenkin vanhusten lukumäärä on tilapäinen ilmiö. Luonnollinen poistuma tapahtuu noin parinkymmenenvuoden sisällä.

Nykyiset eläkeläiset ovat sukupolvea, joka jälleenrakensi Suomen sodan jälkeen ja loi perustan hyvinvointivaltiolle. He ahersivat ja täyttivät kansalaisvelvollisuutensa.Nyt ei löydy varoja takaamaan heille turvallista, ihmisen arvoista vanhuutta ja kunniallista hoitoa hautaan asti!

Ikäihmisiämme kohdellaan kaltoin kahdella rintamalla. Yksin asuvan liikuntakyvyttömän ihmisen koti on muuttunut vankilaksi. Kodinhoitaja käy pikaisesti katsomassa, muuten vanhus joutuu olemaan yksin jopa 22 tuntia päivässä. Eräs kuumeinen yli kahdeksankymppinen makasi lattialla tajuttomana perjantaista maanantai-aamuun, koska hoitajaa ei tullut.

Putkassakaan ei ”asiakasta” jätetä niin pitkäksi aikaa valvomatta. Nousisi melkoinen ihmisoikeusmökä, jos juoppo menehtyisi sellissä.

Toisenlaisen vääryyden kohteeksi joutuu omaishoitaja, joka itsekin on useimmiten ikäihminen. Hän haluaa hoitaa rakkaansa loppuun asti, mutta ilman apua voimat pettävät. Eräänkin vaimon oli pakko siirtää mies hoitokotiin, koska painavan potilaan nosteleminen kävi hengenvaaralliseksi selkä- ja sydänsairaalle hoitajalle.

Jollei valtiolta tai kunnalta liikene rahaa kansallisen hätätilanteen hoitamiseen, on mietittävä muita keinoja. Vapaaehtoisjärjestöjen pitäisi organisoida luotettavia kodinturvajoukkoja vanhusten avuksi. Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ja ihmisoikeushenkeä.

Kadut ja metsät ovat täynnä hölkkääjiä, koska juoksu kuulemma vähentää masennusta. Eräät julkkikset ovat ilokseen havainneet, että hölkätessä ”aivot tyhjenevät”. Kunpa edes yksi ajatus jäisi niihin muhimaan: ”Auta ikäihmisiä.”

Ritva-Liisa

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!