Vanhusten iso määrä on tilapäinen ilmiö.

Suomessa sotien aikana ja jälkeen syntyneet ikääntyvät. Asiasta puhutaan kuin se olisi jatkuva uhka. Kuitenkin vanhusten lukumäärä on tilapäinen ilmiö. Luonnollinen poistuma tapahtuu noin parinkymmenenvuoden sisällä.

Nykyiset eläkeläiset ovat sukupolvea, joka jälleenrakensi Suomen sodan jälkeen ja loi perustan hyvinvointivaltiolle. He ahersivat ja täyttivät kansalaisvelvollisuutensa.Nyt ei löydy varoja takaamaan heille turvallista, ihmisen arvoista vanhuutta ja kunniallista hoitoa hautaan asti!

Ikäihmisiämme kohdellaan kaltoin kahdella rintamalla. Yksin asuvan liikuntakyvyttömän ihmisen koti on muuttunut vankilaksi. Kodinhoitaja käy pikaisesti katsomassa, muuten vanhus joutuu olemaan yksin jopa 22 tuntia päivässä. Eräs kuumeinen yli kahdeksankymppinen makasi lattialla tajuttomana perjantaista maanantai-aamuun, koska hoitajaa ei tullut.

Putkassakaan ei ”asiakasta” jätetä niin pitkäksi aikaa valvomatta. Nousisi melkoinen ihmisoikeusmökä, jos juoppo menehtyisi sellissä.

Toisenlaisen vääryyden kohteeksi joutuu omaishoitaja, joka itsekin on useimmiten ikäihminen. Hän haluaa hoitaa rakkaansa loppuun asti, mutta ilman apua voimat pettävät. Eräänkin vaimon oli pakko siirtää mies hoitokotiin, koska painavan potilaan nosteleminen kävi hengenvaaralliseksi selkä- ja sydänsairaalle hoitajalle.

Jollei valtiolta tai kunnalta liikene rahaa kansallisen hätätilanteen hoitamiseen, on mietittävä muita keinoja. Vapaaehtoisjärjestöjen pitäisi organisoida luotettavia kodinturvajoukkoja vanhusten avuksi. Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ja ihmisoikeushenkeä.

Kadut ja metsät ovat täynnä hölkkääjiä, koska juoksu kuulemma vähentää masennusta. Eräät julkkikset ovat ilokseen havainneet, että hölkätessä ”aivot tyhjenevät”. Kunpa edes yksi ajatus jäisi niihin muhimaan: ”Auta ikäihmisiä.”

Ritva-Liisa

Huom. Kun kommentoit kirjettä, laitathan itsellesi nimimerkin, kiitos!

En silloin ajatellut englanninopen harrastavan seksuaalista häirintää. Nyt aikuisena ajattelen, että opettaja käyttäytyi huonosti.

Koulunkäyntini meni sekaisin yläkoulun ensimmäisellä luokalla seksuaalisen häirinnän takia. Olin 13-vuotias, ja häirintään syyllistyi englanninopettajani.

Opettaja oli nuori ja kaunis, kaunein nainen, jonka olin siihen ikään nähnyt. Hän pukeutui lyhyisiin vartalonmyötäisiin mekkoihin ja hameisiin. Kaula-aukot olivat syvään uurrettuja.

En kuullut koko vuonna sanaakaan opetuksesta. Korvissani kohisi hormonihyöky. Tunsin opettajan läsnäolon joka solullani ja haistoin hajuveden tuoksun. Vieläkin polveni vavahtavat, jos haistan saman hajuveden.

En silloin ajatellut englanninopen harrastavan seksuaalista häirintää viesteillään. Nyt aikuisena ajattelen, että opettaja käyttäytyi huonosti. En pysty kuvittelemaan, ettei hän olisi huomannut, miten me pojat häneen reagoimme. Onneksi englanninopettaja vaihtoi koulua vuoden sijaisuuden päätyttyä.

Tiedän naisten sanovan, että jokaisella on oikeus pukeutua niin kuin haluaa, seksistisesti ja provosoivastikin, ja että miesten on hillittävä viettinsä ja halunsa.

Totta toinen puoli.

Toisella puolella ovat hyvät käytöstavat, joihin sisältyy tilannetaju. Hyviin tapoihin kuuluu ottaa huomioon muut ihmiset. Suhteellisuudentaju kertoo, miten missäkin pukeudutaan ja käyttäydytään, esimerkiksi työpaikalla.

JoonaKoo

Osa työntekijöistä jättää tehtäviä tekemättä, koska eivät ehdi. Kuitenkin he ehtivät pitää ylipitkiä kahvitaukoja.

Työpaikallani tehtävät on jaettu tiimeille, ja minä olen yhden tiimin vetäjä. Olen vastuussa esimiehelleni tiimin toiminnasta ja tavoitteiden toteutumisesta.

Ongelmani on se, että osa työntekijöistäni jättää tehtäviä tekemättä. He sanovat että töitä on liikaa, eivätkä he ehdi tehdä kaikkea. Ajoittain olen tehnyt jotain heidän tehtäviään, kun dead-line tulee vastaan ja asiat on hoitamatta.

Tiedän että työtä on paljon, mutta kaikille tiimiläisille se ei ole ongelma. Toiset ovat työssään nopeampia kuin toiset, mutta kun näen "hitaamman" henkilön ehtivän kuitenkin pitää ylipitkiä kahvitaukoja, minulle tulee olo, että ystävällisyyttäni hyväksikäytetään.

Pyrin motivoimaan ihmisiä antamalla matkan varrella hyvää palautetta ja tulemalla pulmatilanteissa tueksi, mutta se ei näytä riittävän. Miten saisin porukan tiimiytymään paremmin ja jokaisen ottamaan ryhmän tavoitteet myös omiksi tavoitteikseen?

Liian kiltti?

The Boss

Lukijan kirje: Tiimiläiset eivät sitoudu tavoitteisiin

Sinä olet esimies, joten ole sitten esimies! Esimiehen tulee ajoittain olla myös "ikävä" ja antaa rehellisesti huonoa palautetta. Jos joku pitää liian pitkiä kahvitaukoja, tulee se hänelle kahden kesken kertoa ja painottaa että se ei vetele etenkään, kun hän ei pääse tavoitteisiin. Tosiasia on se, että työttömiä on niin paljon että joukosta löytyy taatusti tavoitteisiin sitoutuva tyyppi. Tämänkin voisit ystävällisesti hymyillen lusmuilijoille mainita. Voisit, jos siihen joudut, vilkaista vähän...
Lue kommentti
Keppiä ja porkkanaa

Lukijan kirje: Tiimiläiset eivät sitoudu tavoitteisiin

Kuvaamasi tilanne on hyvin yleinen nykytyöpaikoilla. Kaikki eivät aina ymmärrä, että töissä ollaan tekemässä töitä. Chattailu on monen mielestä työntekoa. No keskustellaanhan siinä toki työkavereiden kanssa. Keppiä ja porkkanaa oikeassa suhteessa niin kaikki aasit saa tekemään töitä. Tiedostat näköjään itsekin, että olet ehkä liian kiltti. Jos ihminen ei ole jo lapsena maistanut oikeita rajoja, niitä on aikuisena vaikeampi enää opettaa. Mutta usein pomo on ihmisen loppukasvattaja. Vanhemmat...
Lue kommentti