Luin kirjan ensimmäisen kerran 70-luvun alussa olin 12 vuotta. Muistaakseni meidän piti koulussa lukea joku kirja ja pitää siitä esitelmä.
Silloin jo ihmettelin luettuani kirjan sitä kuinka helpolla ihmisestä tulee julma toisiaan kohtaan, muistan miettineeni tulisiko minusta vastaavassa tilanteessa myös heikompien sortaja.
Ensimmäisen lukukerran jälkeen olen lukenut kirjan aika ajoin (n. 10 vuoden välein) ja aina se on avautunut eri tavoin, johtuen luonnollisesti omasta kehittymisestäni.
Kärpästen herra on mielestäni hyvä kirja kaikkien luettavaksi sen opit toimii niin työelämässä kuin vapaa-aikana se on kertomus ryhmässä toimimisesta ,sosiaalisista suhteista sekä valtasuhteista. Suosittelen.

Kommentit (0)