Kolme kirpparimyyjää kertoo, mikä heitä nauratti viimeksi. Mikä sinua on naurattanut töissä?

Hei kirpparimyyjä, mikä nauratti viimeksi?

”Naputtelin kassaan asiakkaan ostoksia. Seassa oli myös laukku. Etsiessäni hintaa huomasin, ettei laukku ollut tyhjä. Sanoin, etten voi myydä sitä, koska sinne on jäänyt edellisen omistajan tavaroita ja hintakin puuttuu. Purskahdimme nauruun, kun asiakas huomasi, että kyseessä olikin hänen­ oma laukkunsa, jonka hän oli nostanut tiskille.”

Pirjo Nielsen,­ Sesonkitori, Kuopio

”Asiakas epäili, että lasten kumisaappaissa oli reikä, koska ne olivat niin edulliset. Hän kysyi, saako mennä vessaan kokeilemaan, pitävätkö saappaat vettä. Luvan saatuaan asiakas paineli hanalle, täytti jalkineet vedellä ja jäi odottelemaan, tuleeko kosteus läpi. Ostopäätöshän siinä samalla syntyi, sillä saappaat olivat sisältä läpimärät.”

Annukka Kotamäki, Viirin­ Kirppis, Klaukkala

”Tosi kiireisinä päivinä ajatus ei oikein kulje ja saattaa sanoa ihan mitä vain. Eräänä päivänä purimme asiakasjonoa työkaverin kanssa, kun hän huusi kuuluvasti, että voit ottaa kortin pois. Tarkoitus oli huutaa, että seuraava asiakas.”

Julia Metsomäki, Tuusulan Femmatori

Lue myös, mikä kustannustoimittajaa, sähkömiestä ja kotisiivoojaa nauratti viimeksi.

Näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.

Kansantaudiksi muodostuneen masennuksen syitä pohtivat nyt kaikki: ammattiauttajat, tutkijat, toimittajat ja tietysti masentuneet itse.

Odotan, että joku tutkisi tätä: Kuinka paljon masennuksen lisääntymiseen on syynä samaan aikaan Suomessa tapahtunut uskonnollinen maallistuminen? En tiedä. Kysyn, koska minusta näyttää siltä, että masennuksen kasvun ja uskonnollisuuden vähentymisen käyrät kulkevat tasatahtia.

Uskonnollisella ihmisellä on elämässään korkeampi voima, jonka varaan voi laskea. Uskonnoton ihminen on ehkä enemmän yksin. Voiko masennus johtua siitä?

Yksi näkökulma

Nykyisin korostetaan, ettei toisten ulkonäköä saa kommentoida? Miten sitten lapsille ja nuorille voi päivitellä heidän ulkonäköään heidän kuultensa?

Olen isokokoista sukua ja myös lapseni ovat isoja. Jo pienenä he saivat jatkuvasti kuulla ihmettelyä koostaan, kun aikuiset kuulivat lapsen iän.

Varsinkin murrosiässä jatkuva koon päivittely on ollut lapsille todella rassaavaa. Kun naapurin mies tuli käymään meillä, hän hohotteli eteisessä poikien kenkiä, että onpas siinä kanootteja.

Nyt on vuorossa 13-vuotias tyttäreni, joka vaivaantuu jatkuvasta pituutensa huomauttelusta. Hän on alkanut kulkea hartiat kyyryssä, vaikka eihän se lyhyemmäksi tee.

Nykyisin korostetaan, ettei toisten ulkonäköä saa kommentoida? Miten sitten lapsille ja nuorille voi päivitellä heidän kokoaan heidän kuultensa? Päivitelläänkö lasten lyhyyttä samalla tavalla?

Onpa täti itse lihava...

entinen pullukka

Lukijan kirje: Miksi lasten ulkonäöstä saa huomautella?

Tiedän tunteen. Olin lapsena pyöreä ja sain jatkuvasti kuulla ulkonäöstäni ja syömisistäni kommentteja sukulaisiltani. Isovanhempani, tätini sekä äitini kommentoivat, milloin näytin hoikemmalta ja, milloin olin taas pyöristynyt. Painoni tuntui olevan julkinen keskustelun ja kommentoinnin aihe. Se tuntui todella ikävältä ja häpesin itseäni ja olemustani usein. Itse en kommentoi millään tavalla kenenkään lapsen kokoa tai ulkonäköä. Minusta kenenkään ulkoisen olemuksen kommentointi ei ole...
Lue kommentti