Pyysimme KK:n lukijoita paljastamaan oman salaattisuosikkinsa ja salaattikastikereseptinsä. Tässä kymmenen herkullisen eri tyyppisen salaatin ohjetta!

1. Tonnikala-perunasalaatti

"Ruokaisa ja hyväksi kesän grilliherkkujen lisukkeeksi todettu salaattiversio on muunnelma tutusta perunasalaatista."

Riikka Mäkinen, Jyväskylä

 

4 perunaa

1-2 porkkanaa

2 munaa

1 prk tonnikalaa

½ dl katkarapuja

suolaa, pippuria

majoneesia

koristeeksi

ketsuppia, herneitä

Keitä vihannekset ja munat. Anna jäähtyä ja kuutio/raasta pieneksi. Sekoita kaikki ainekset, majoneesia ja ketsuppia lukuun

ottamatta, keskenään. Majoneesia lisätään salaattiin oman maun mukaan, kuitenkin niin että se pitää salaatin hyvin kasassa.

Koristeeksi päälle hieman ketsuppia ja esimerkiksi tuoreita herneitä. Jos kalaisa vaihtoehto ei maistu, hyvää tulee myös palvikinkulla tai kanalla.

---
2. Valkosipulikastike

"Meidän perheessä on kulkenut jo pitkään salaattikastikkeen ohje, jota ei ole koskaan kirjoitettu ylös. Sitä käytetään kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Se sopii dipiksi, kastikkeeksi, salaatinkastikkeeksi sekä pastasalaatin pohjaksi. Parhaimmillaan kyseinen kastike on mielestäni kanasalaatin pohjana. Ensin kastike sekoitetaan valmiiksi ja siihen lisätään salaatin ainekset."

Minna Lähteenkorva, Valkeakoski

 

1 purkki kermaviiliä

1 dl majoneesia

½ dl sinappia

1 rkl sitruunamehua

1 tl suolaa

2 tl sokeria

ripaus valkopippuria ja sitruunapippuria sekä tilliä

valkosipulia maun mukaan

Jos kastikkeesta haluaa juoksevampaa, voi siihen lisätä ruokakermaa

Kanasalaatti

½ l keitettyä pastaa

2 pussia herne-maissi-paprikasekoitusta

2 omenaa kuutioina

600 g kanasuikaleita ruskistettuna (hunajamarinoitu, myös valkosipulimarinoitu käy, mutta silloin kastike ei tarvitse valkosipulia)

---

3. Raikas appelsiini-papusalaatti

"Asettele ainekset isolle lautaselle kerroksittain ja pirskottele kastiketta päälle. Anna makuuntua hetki ennen tarjoilua."

Kaisa Sillanpää, Sauvo

 

2 appelsiinia kuorittuna ohuina siivuina

250 g kidneypapuja valutettuna ja huuhdottuna

1 punasipuli ohuina renkaina

Kastike

2 rkl oliiviöljyä

yhden limen mehu

1 rkl jalopenoa silputtuna

2 rkl persiljasilppua

mustapippuria ja sormisuolaa

---

4. Saunaillan salaatti

"Keitä makaronit ja jäähdytä. Yhdistä makaroneihin muut paloiteltut ainekset. Valmista kastike ja kaada salaatin päälle."

Paula Määttä, Kuusamo

 

400 g makaroneja

200 g venäläistä meetwurstia

200 g emmentaljuustoa

suolakurkkua

2 tomaattia

200 g herneitä

Kastike

2 dl kermaviiliä

1 tl sinappia

1-2 tl sitruunamehua

ripaus suolaa

ripaus sokeria

rouhittua mustapippuria

ripaus jauhettua valkopippuria

----

5. Perunasalaatti

Anna Reetta Pehkonen, Jyväskylä

 

0,5 kg Siikliperunoita

rucolaa

ruukullinen tuoretta basilikaa

hapan omena

kevätsipulia

1/2 prk Valion laktoositonta turkkilaista jogurttia

1 rkl kapriksia

yhden sitruunan mehu

3 rkl oliiviöljyä

2 valkosipulinkynttä

1,5 dl herneitä

ripaus suolaa

rouhittua pippuria

----

6. Suosikkisalaatti

"Tämä on hampurilaisateriaa kevyempi, mutta silti mukavasti täyttävä iltapala tai kuuman kesäpäivän lounasruoka. Sopii myös illanistujaisiin. Vaihtelua saa, jos aurajuuston joskus korvaa fetalla tai ihan tavallisilla juustokuutioilla. Tomaatin ystävät voivat puolitettuja kirsikkatomaatteja joukkoon."

Riina Holtari, Kotka

 

400 grammaa hunajamarinoituja (tai oman maun mukaan marinoituja) broilerin

fileesuikaleita

ruukku jääsalaattia

puolikas kurkku

noin 100 grammaa viinirypäleitä

noin puoli pakettia aurajuustoa

Broilerit paistetaan, salaatti huuhdellaan ja revitään, kurkku paloitellaan ja viinirypäleet puolitetaan. Rakennetaan salaatti ensin vihanneksista ja hedelmistä, päälle broilerit ja murusteltu aurajuusto.

---

7. Homejuusto-kermaviilikastike

"Murenna homejuusto kermaviiliin. Silppua ruohosipuli pieneksi joukkoon. Mausta ripauksella sokeria, suolaa ja rouhi päälle mustapippuria. Koristele muutamalla homejuustomurulla ja ruohosipulisolmulla."

Petri Haapasaari, Ylivieska

 

200 g kermaviiliä

70-100 g sinihomejuustoa

pieni nippu tuoretta ruohosipulia

ripaus sokeria

ripaus suolaa'

mustapippuria myllystä

2 cm pätkä makeaa sinappia

---

8. Kanasalaatti

"Sekoita kastike. Pilko broileri, omena, varsiselleri ja pähkinät. Puolita viinirypäleet ja ota siemenet pois. Sekoita kaikki aineet."

Kaisa Pyöräniemi, Tampere

2 grillattua broilerinrintaa

1 omena (kuorittu, jos ulkomainen)

150 g vihreitä viinirypäleitä

3 varsisellerin vartta

1 dl vesikrassia

1 dl saksanpähkinöitä

Kastike

1 prk creme fraichea

noin 1 rkl sinappia

noin 1 tl currya

ripaus suolaa

---

9. Ruokaisa tofusalaatti (4-6 hengelle)

"Pilko tofu kuutoiksi. Sekoita 1rkl öljy, mehu, mausteet ja hunaja kulhoon ja lisää tofu sinne. anna marinoitua yön yli jääkaapissa.

Pilko kesäkurpitsa ja purjo paloiksi. Paista kevyesti öljytyllä pannulla ruskehtaviksi. Lisää mukaan tofu. säästä kastike salaattiin. Laita pavut mikroon sulamaan. Keitä samalla ohrasuurimot ohjeen mukaan. Siivilöi kylmässä vedessä ja anna jäähtyä.

Revi salaatti käsin kulhoon. Aseta norimerilevät laudalle. lisää kuhunkin päälle ohrasuurimoa ja porkkanaraastetta ja kääri rullalle napakaksi. Pilko ensin puoliksi ja sitten 4 osaan, yhteensä 16 palaa. Sekoita salaattikulhossa loput suurimot, paistetut kasvikset tofuineen ja lisää kastike. annostele päälle 16 norimerilevärullaa ympäri ja tarjoa kylmänä ruokasalaattina."

Ninna Mikkonen, Helsinki

1 kesäkurpitsa (noin 200g)

10 cm pala purjosipulia

200 g vihreitä pakastepapuja

1 rkl rypsiöljyä

250 g maustamatonta, kiinteää tofua (esim Alpro)

1 dl hedelmämehua

1 rkl öljyä

1 rkl hunajaa

1 tl kuivattua timjamia

1 rkl paprikajauhetta

ripaus mustapippuria

1 kerä jäävuorisalaattia (noin 200g)

1 dl rikottuja ohrasuurimoita

2 norimerileväarkkia

1 dl porkkanaraastetta

---
10. Keskikesän kaalisalaatti

"Tässä helppo ja edullinen, mutta maistuva kaalisalaatti. On ainakin meidän vieraille maistunut ja resepti lähtenyt kiertoon."

Tiina Tulento, Espoo

 

1 varhaiskaali

mantelilastuja

seesaminsiemeniä

4 rkl rypsiöljyä

4 rkl omenaviinietikkaa

4 rkl sokeria

4 rkl soijakastiketta

Pilko varhaiskaali pieniksi siivuiksi. Paahda kuumalla pannulla mantelilastut ja seesaminsiemenet ilman öljyä. Kaada kaalisilpun joukkoon.

Tee lopuksi kastike. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna sokerin sulaa muiden aineiden joukkoon. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita hyvin. Laita kylmään maustumaan ennen tarjoilua.

----

11. Jennan Juhannussalaatti

"Tämä salaatti on helppo tehdä vaikka juhannusaaton pöytään."

Tuula Väyrynen, Oulu
 

1 jäävuorisalaatti

1 rucolasalaatti

1 tammenlehväsalaatti

2 pkt matjessillifileitä

600 g keitettyjä uusia perunoita

1 pieni purkki cocktailkurkkuja

4 kevätsipulia varsineen

1 rasia punaisia kirsikkatomaatteja

1 rasia keltaisia kirsikkatomaatteja

Kastike

1 tlk kermaviiliä

½ dl majoneesia

1 dl hienonnettua tilliä

2 rkl kapriksia

ripaus mustapippuria

Pinnalle

kevätsipulin varsia hienonnettuna

hienonnettua tilliä

Leikkaa sillifileet noin sentin levyisiksi viipaleiksi.Keitä perunat, jäähdytä ja viipaloi ne.

Puolita kirsikkatomaatit ja cocktailkurkut.Hienonna sipulit ja jätä varret koristeluun.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään erillisessä kulhossa. Mausta se tillillä,kapriksilla ja mustapippurilla. Laita perunaviipaleet, silliviipaleet ,tomaatit ja cocktailkurkut salaattikulhoon.Lisää kastike ja sekoita hyvin.

Pese salaatit ja kuivaa ne hyvin. Revi salaatit tarjoiluvadin pohjalle ja lisää sekoitettu salaattipohja päälle. Koristele kevätsipulin varsilla ja hienonnetulla tillillä. Anna maustua kylmässä jonkin aikaa, jotta maut tasoittuvat. Tarjoa salaatti hyvän ruisleivän tai maalahden limpun kanssa.

 

Tummanpuhuva sinappi on tehty punajuuresta. Piparkakkusiirappia voi kokeilla vaikka homejuustolle.

Itse tehdyt piparkakkusiirappi tai punajuurisinappi valmistuvat nopeasti ja täydentävät joulupöydän. Kauniissa purkeissa ne sopivat myös lahjoiksi.

Nämä lahjat ehtii valmistaa kiireinenkin: punajuurisinappi ja piparkakkusiirappi valmistuvat alle puolessa tunnissa.

Piparkakkusiirappi on ihana lisä joululetuille, paahtoleivälle tai jäätelöön. Punajuuri taas antaa sinapille veikeän aromin ja kauniin, jouluisen värin.

Voit vielä koristella ja nimikoida purkit jouluisesti esimerkiksi itsetehdyillä etiketeillä, dymo-teipillä ja koristenauhalla.

Punajuurisinappi

6 dl | 15 min

Tarvikkeet:

  • pieniä lasipurkkeja
  • 2 dl punajuurisosetta
  • 2 dl punajuurimehua
  • 3 dl sokeria
  • 1 dl rypsiöljyä
  • ½ dl sinapinsiemeniä
  • 1 rkl balsamiviinietikkaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 dl sinappijauhetta

Desinfioi puhtaat lasipurkit ja kannet pitämällä niitä 100-asteisessa uunissa 20 minuuttia tai kiehuvassa vedessä 5 minuuttia.

Sekoita kattilassa punajuurisose, -mehu ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää öljy, sinapinsiemenet, balsamiviinietikka ja suola. Keitä pienellä lämmöllä viisi minuuttia koko ajan sekoittaen. Nosta kattila levyltä ja sekoita joukkoon sinappijauhe.

Kaada lämmin sinappi kuumiin tölkkeihin (varo käsiä!) ja sulje kannet. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja säilytä jääkaapissa.

Piparkakkusiirappi

3 dl | 20 min

  • 3 ½ dl sokeria
  • 3 dl vettä
  • 1 rkl jauhettua inkivääriä
  • 2 tl piparkakkumaustetta
  • 2 tähtianista
  • 1 kanelitanko

Yhdistä kattilassa sokeri ja vesi. Lisää inkivääri ja piparkakkumauste, tähtianikset ja kanelitanko. Kuumenna seos kiehuvaksi. Laske lieden lämpötilaa heti, kun seos kiehahtaa. Anna liemen kiehua 15 minuuttia hiljalleen poreillen. Sekoita välillä.

Siivilöi siirappi ja kaada desinfioituun lasipulloon (katso puhdistusohje punajuurisinapin reseptistä yllä.) Siirappi säilyy jopa vuoden.

Helsingin kaupunmuseon kuva-arkiston ensimmäinen joulupukkikuva on vuodelta 1934. Kuvassa joulupukki vierailee siirtomaatavaraliikkeessä.

Jouluateria on aaton kohokohta, mutta entä jos ruokaa ei ole? Sata vuotta sitten tuoreessa valtiossa vallitsi nälänhätä.

Loppuvuodesta 1917 juuri itsenäistyneessä Suomessa kärsittiin ensimmäisen maailmansodan ja kylmän kesän aiheuttamasta ruokapulasta. Elintarvikkeita kuten voita, sokeria, maitoa, leivästä ei riittänyt kaikille. Päivästä suuri osa meni ruuan jonottamiseen.

Mustasta pörssistä sai samaan aikaan melkein mitä tahansa, mutta korkeat hinnat pitivät tarvikkeet tavallisen kansan ulottumattomissa.

Joulukuussa 1917 elintarvikehallituksen tiedotuksissa kerrottiin jo nälänhädästä. Noin 800 000 ihmisen eli joka neljännen suomalaisen arvioitiin olleen tässä vaiheessa jo useita viikkoja ilman leipää ja viljaa.

Joulurauhaa ei julistettu Turussa Brinkkalan talon parvekkeelta jouluna 1917.

Vielä pari vuotta aiemmin joulupöydästä oli löytynyt paistettua sianlihaa, lipeäkalaa, rosollia, silliä ja lanttulaatikkoa. Jälkiruuaksi oli ollut riisipuuroa ja pipareita.

Joulu oli muutenkin poikkeuksellinen, sillä joulurauhaa ei julistettu Turussa Brinkkalan talon parvekkeelta jouluna 1917.

Keittokirja korvikeruuista auttoi perheenemäntiä

Kesällä 1917 Elin Sjöström kirjoitti korvikeruuista Sota-ajan keittokirjan. Kirjan päätarkoitus oli auttaa perheenemäntiä tekemään ruokaa aikana, jolloin raaka-aineita ei juuri ollut tarjolla.

"Keittokirjan kirjoittaminen nykyisenä aikana on vaikeanlainen tehtävä. Tänä päivänä saatavat elintarpeet ovat lopussa kenties huomenna tahi viikon perästä. Voi kuitenkin sattua, että sitä tavaraa taas jonkun ajan kuluttua ilmestyy kauppaan tahi että aineita, mitkä jollakin paikkakunnalla puuttuu, muualla on saatavissa y. m. s.", kirjan esipuheessa todetaan.

Riisipuuro kypsyi heinälaatikossa ja pipareissa oli voita vain vähän

Sota-ajan keittokirjassa ei ole erillistä jouluruoka-osiota, mutta jouluateria olisi voinut vuonna 1917 näyttää tältä: mausteleipää, lanttupaistosta, sillihakkelusta, rosollia, riisipuuroa ja piparkakkuja.

Mausteleipä tehtiin raakana raastetusta perunasta, ohrajauhoista, lantun liemestä, siirapista ja hiivasta. Mausteisuus leipään tuli suolasta, aniksesta ja saksankuminoista (nykyisin fenkoli).

Lanttupaistoksen, sillihakkeluksen ja rosollin ohjeet ovat yllättävän samanlaisia kuin nykyään.

Riisipuuro sen sijaan kypsennettiin heinälaatikossa, jossa sen annettiin olla 3–4 tuntia. Nimensä mukaisesti kuuma kattila laitettiin heinällä vuorattuun laatikkoon ja nostettiin sieltä pois kun riittävä aika oli kulunut. Näin säästettiin polttopuuta.

Sota-ajan piparkakuissa käytettiin voita vain 2 rkl, sokeri korvattiin kokonaan siirapilla ja vehnäjauhot ruisjauhoilla.

Lähteet: 1917 – Suomen ihmisten vuosi (Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuista) WSOY; Suurtorinjoulumarkkinat.fi; Elin Sjöström: Sota-ajan keittokirja (vuoden 1919 laajennettu painos).

  • 3 dl siirappia
  • 1 ½ dl maitoa
  • 2 tl. soodaa
  • 1 muna
  • 2 rkl. voisulaa tahi kookosrasvaa
  • 30 rkl. ruisjauhoja,
  • neilikoita, inkivääriä

Siirappi kiehautetaan mausteiden kanssa ja kun se on haaleata lisätään siihen maito, muna, puolet jauhoista, joihin sooda on sekoitettu, voi ja loput jauhoista. Taikinan annetaan seistä viileässä seuraavaan päivään, jolloin se kaaviloidaan ohueksi ja muotilla otetaan pieniä kakkuja, jotka kypsennetään hyvässä uuninlämmössä.

Lähde: Elin Sjöström: Sota-ajan keittokirja.