Suussa sulavassa kakussa yhdistyvät appelsiinin raikkaus ja valkosuklaan makeus.

noin 10 hengelle

Pohja
300 g appelsiinin makuisia Jaffa-keksejä
50 g margariinia

Täyte
2 appelsiinia
2½ dl Flora Vispiä tai vispikermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
130 g valkosuklaata
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
5 liivatelehteä
½ dl appelsiinimehua

---

1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Hienonna keksit käsin tai monitoimikoneella. Lisää sulatettu margariini ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele seos pitkulaiseen irtopohjaleipävuokaan tai halkaisijaltaan 23–24 senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Sulata valkosuklaasta noin 6 palaa ja levitä pohjan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

2. Kuori ja paloittele appelsiini pieniksi paloiksi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota kerma löysähköksi. Sekoita joukkoon lusikalla pehmennetty appelsiinituorejuusto, loput suklaalevystä sulatettuna sekä sokerit.

3. Kiehauta appelsiinimehu. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liota liivatteet mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kermatuorejuustoseokseen. Lisää lopuksi appelsiininpalat varovasti käännellen joukkoon.
Kaada massa vuokaan pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Vinkki! Älä vatkaa kermamassaa liian kovaksi, ettei kakusta tule kova.

Teksti Raisa Karilainen, kuva Arto Vuohelainen, ohje Raisa Peltomaa, Noormarkku

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.