Kun syksyn illat pimenevät, jääkaapista löytyvät hillotut kantarellit ovat iloinen seuralainen esimerkiksi riistaruuille.

2 l puhdistettuja kantarelleja
2 tl suolaa

Liemi
2 dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
2 dl vettä
2½ dl ruokokidesokeria
1 rkl korianterinsiemeniä
1 rkl viipaloitua tuoretta inkivääriä
2 tähtianista
2 kanelitankoa

---

 

1. Laita puolet sienistä kattilaan. Lisää päälle suola ja loput sienistä. Keitä keskilämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes sienistä alkaa irrota nestettä.

2. Mittaa liemen ainekset toiseen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kiehautettu liemi kantarellien päälle kattilaan. Keitä sieniä ilman kantta keskilämmöllä noin 50 minuuttia.

3. Puhdista lasitölkit huolellisesti ja annostele siihen kuumat sienet liemineen. Tarkista, että liemi peittää sienet kokonaan. Sulje kannet heti ja anna tölkkien jäähtyä huoneenlämmössä. Nosta jäähtyneet purkit jääkaappiin. Tarjoa hillotut kantarellit esimerkiksi riistaruokien ja pateiden kanssa.

 

 

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.