2 leipää

3½ dl vettä
2 dl maustamatonta jogurttia
25 g hiivaa
½ dl siirappia
2 tl suolaa
1 dl kauralesettä
5 dl rouheisia sämpyläjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
½ dl ruokaöljyä

---


Hyvän leivän salaisuus

1. Nosta ainekset huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista. Kun kaikkien raaka-aineiden lämpötila on sama, syntyy paras lopputulos.

2. Tuorehiiva tarvitsee noustakseen kädenlämpöisen ja kuivahiiva 42-asteisen nesteen. Lämmitä neste kulhossa. Tuorehiiva liuotetaan lämpimään nesteeseen ennen muiden aineiden lisäämistä, kuivahiiva jauhoihin sekoitettuna. Lisää jauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Lisää taikinanteon loppuvaiheessa öljy.

3. Alusta hyvin, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Tummissa taikinoissa sitkoa ei ole yhtä paljon kuin vaaleissa, joten niistä ei alustaessa tule yhtä elastisia kuin vaaleista.

4. Ripauta taikinan pinnalle hiukan jauhoja ja peitä taikina liinalla. Anna nousta lämpimässä, vedottomassa paikassa puolisen tuntia tai kunnes taikina on kaksinkertainen. Halutessasi voit painella taikinasta ilmat pois myös puolessa välissä kohotusta.

5. Työstä kohonnut taikina hyvin. Muotoile leiviksi tai sämpylöiksi ja nosta leivinpaperille uunipellille.

6. Peitä ja kohota toistamiseen 20-30 minuuttia. Sämpylät kohoavat nopeammin kuin leivät.

7. Voitele vedellä, siirappivedellä tai piimällä. Koristele kohonneena esimerkiksi jauhoilla, käyttämilläsi leseillä, pähkinöillä tai seesaminsiemenillä.

8. Paista uunissa, leipiä alatasolla 175-200 asteessa koosta riippuen 25-40 minuuttia ja sämpylöitä ylätasolla 225 asteessa 10-15 minuuttia tai kunnes leivonnaiset ovat kypsiä ja saaneet kauniin paistovärin. Leipä on kypsä, kun se pohjaa kopautettaessa kuulostaa ontolta. Älä paista leipiä kuiviksi!

Paista tämän ohjeen leipiä 200 asteessa uunin alatasolla 25-35 minuuttia.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.