1 pkt (400 g) pakastemurotaikinaa

Limettikiisseli
6 keltuaista
1 ½ dl limettimehua (noin 6 limetin mehu)
1 limetin pesty, raastettu kuori
1 3/4 dl sokeria
7 rkl kylmää voita

Marenki
4 valkuaista
1 dl sokeria

---


1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Tee ensin kiisseli. Mittaa keltuaiset, limettimehu ja limetin kuoriraaste paksupohjaiseen kattilaan. Lisää sokeri ja keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli paksuuntuu (noin 8-10 minuuttia). Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voita lusikallinen kerrallaan, koko ajan sekoittaen. Anna kiisselin jäähtyä.

3. Kauli sulanut murotaikina hieman ohuemmaksi ja nosta se voideltuun piirakkavuokaan tai irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Kaada pohjan päälle jäähtynyt kiisseli ja paista piirakkaa uunin keskiosassa 25-30 minuuttia.

4. Vatkaa valkuaiset kovahkoksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sokeri. Vatkaa seos kiiltäväksi.

5. Lusikoi marenki piirakan päälle ja jatka paistamista uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes marenki saa kauniin värin.

Vinkki! Limetit voi korvata mainiosti myös sitruunoilla.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.