15 palaa

Taikina

1½ dl oliiviöljyä
3 dl sokeria
3 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
1 tl inkiväärijauhetta
1 dl mantelirouhetta
2 omenaa raastettuna

Kuorrutus
50 g sulatettua voita
200 g tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
4-5 dl tomusokeria

Pinnalle
1 dl mantelirouhetta

--- 


1. Vatkaa oliiviöljy ja sokeri kuohkeaksi kulhossa.

2. Lisää joukkoon huoneenlämpöiset munat yksitellen koko ajan vatkaten.

3. Sekoita kuivat aineet ja mantelirouhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita taikinan joukkoon lopuksi omenaraaste.

4. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun 2-litraiseen irtopohjavuokaan. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa noin 1 tunti 20 minuuttia, kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista. Irrota kakku vuoasta hieman jäähtyneenä.

5. Valmista kuorrutus sekoittamalla sulatetun voin joukkoon tuorejuusto, vaniljasokeri ja tomusokeri. Sekoita sen verran, että kuorrutuksesta tulee tasainen. Halkaise kakku puoliksi. Levitä puolet kuorrutteesta kakun väliin. Aseta toinen kakkulevy päälle. Levitä loput kuorrutteesta kakun pinnalle ja reunoille. Ripottele päälle mantelirouhetta.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.