Pizzapohja
6-12 palaa

3 dl vettä
1½ tl (noin 6 g) kuivahiivaa
noin 7 dl vehnäjauhoja tai 5 dl vehnäjauhoa ja 2 dl spelttijauhoa
½ tl suolaa
1½ rkl öljyä

Täyte
170 g sinihomejuustomurua
vajaa 1 dl kermaa
2 isoa päärynää
3 rkl mantelilastuja tai pinjansiemeniä

Siirappi
1½ dl valkoista balsamiviinietikkaa
1 dl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
2 kanelitankoa tai ½ tl jauhettua kanelia

---


1. Valmista pohja. Lämmitä vesi 42 asteiseksi.

2. Sekoita kuivahiiva ja suola jauhoihin ja kaada seos vähitellen nesteeseen. Lisää öljy. Vaivaa taikina kimmoisaksi, peitä leivinliinalla ja kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

3. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja kohota taikina halutessasi vielä kertaalleen kaksinkertaiseksi, jolloin saat todella kuohkean pohjan pizzallesi.

4. Kauli taikina leivinpaperin päälle uunipellin kokoiseksi ohueksi levyksi. Nosta taikinalevy papereineen pellille kohoamaan täytteen teon ajaksi.

5. Valmista täyte. Yhdistä sinihomejuustomurut ja kerma. Kuori päärynät, puolita ne ja poista siemenkodat. Leikkaa päärynät pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi.

6. Levitä sinihomejuustoseos pizzapohjalle ja asettele päälle päärynäviipaleet.  Ripottele pintaan mantelilastut ja nosta uuniin. Paista 250 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia, tai kunnes taikina on kypsää ja sen reunat ovat kullanruskeat.

7. Valmista sillä aikaa siirappi. Pane kaikki siirapin ainekset kattilaan ja keitä seosta hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes se on tiivistynyt noin 1/3 osaan. Nosta sivuun ja anna jäähtyä. Poista kanelitangot. Mikäli siirappi on jäähtyessään liian paksua, notkista seos pienellä tilkalla vettä tai sitruunanmehua. Tarjoa siirappi lämpimän tai jäähtyneen sinihome-päärynäpizzan kanssa.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.