12-16 palaa

Pohja
300 g juoksevaa margariinia tai pehmeää voita
3 dl sokeria
5 munaa
3 dl vehnäjauhoja
¾ dl perunajauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1½ dl maitoa
kostutukseen maitoa, kahvia, sitruslikööriä, punssia tms.

Täyte
4-5 dl paksua vadelmahilloa
tryffeliä

Tryffeli

200 g kookosrasvaa
300 g taloussuklaata
2 dl vispikermaa

---


1. Voitele 24-senttinen vuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

2. Vaahdota rasva ja sokeri. Jos käytät voita, anna sen pehmetä ensin huoneenlämpöiseksi. Lisää munat yksitellen koko ajan hyvin vatkaten.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti taikinaksi maidon kanssa.

4. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Jäähdytä ja leikkaa kolmeen osaan. Kostuta kukin kerros.

5. Valmista tryffeli sulattamalla kookosrasva kattilassa. Sulata suklaa paloina sekaan. Jäähdytä, mutta älä anna kovettua. Jos tryffeli ehtii kovettua, sen voi kuumentaa uudelleen ennen kerman lisäämistä.

5. Lisää kerma ja vatkaa seos kuohkeaksi. Seos kovettuu melko nopeasti.

6. Levitä vadelmahilloa alimmalle kakkupohjalle ja sen päälle reilusti tryffeliä. Täytä toinen väli samalla tavalla. Kostuta myös päällimmäistä levyä kevyesti.

7. Kuorruta koko kakku lopulla tryffelillä. Koristele haluamallasi tavalla.

Vinkki! Kakkupohjan voi valmistaa etukäteen pakastimeen. Kakusta tulee mehevämpi, jos sen täyttää edellisenä päivänä ja säilyttää muovipussissa jääkaapissa. Tällöin valmista ensin puolikas annos tryffeliä täytettä varten. Kuorruta kakku vasta tarjoilupäivänä toisella puolikkaalla tryffeliä, ettei se muutu harmahtavaksi jääkaapissa.

3 l (1 1/2 kg) mansikoita
1 l (noin 1/2 kg) raparperia pieninä paloina 
1 kg hillosokeria
1dl vettä



---

1. Mittaa kattilaan peratut, puolitetut mansikat, kuoritut raparperipalat ja vesi.

2. Kiehauta seos ja lisää hillosokeri varovasti sekoittaen.

3. Keitä 10 minuuttia keskilämmöllä, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä välillä sekoittaen. 

4. Kuori pinnalta vaahto ja tölkitä heti. Säilö jäähtyneet purkit viileässä, kuivassa ja pimeässä.

Kiisseli on kevyt ja makea herkku.

Kiisselin pohjaksi voi käyttää mitä tahansa hedelmiä tai marjoja, mitä löydät tuoretiskiltä tai pakastimestasi. Hyödynnä myös mehujen ja tuoremehujen jämät.

 

Tallimestarin kiisseli
5 dl karviaisia, raparperi- tai omenapaloja
8 dl vettä
5 rkl sokeria
Suurus
3 rkl perunajauhoja
2 dl vettä
Lisäksi
4 viipaletta kuivahtanutta hapanleipää
50 g voita
4 rkl sokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl kermaa

Pilko raparperit tai omenat pieniksi kuutioiksi. Marjat voi halkaista.

Kaada marjat tai hedelmät kattilaan, lisää vettä ja sokeria. Keitä pari minuuttia.

Tee suurus: sekoita perunajauhot veteen ja kaada tasaisena nauhana marjakattilaan, sekoita koko ajan. Anna kiisselin kiehahtaa vain sen verran, että pintaan pulpahtaa pari kuplaa.

Raasta kuiva hapanleipä hienoksi raastinraudalla tai monitoimikoneessa. Paahda leipäraaste voissa pannulla kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri ja kaakaojauhe ja jatka paahtamista muutama minuutti niin, että sokeri ja kaakao sulavat.

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lusikoi kermavaahtoa kiisselin päälle juuri ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle leipämuruja.