35-vuotias Sanna Saastamoinen asuu Haapavedellä ja opiskelee media-assistentiksi Kokkolassa. Hän toivoi KK:n muuttumisleikistä apua erityisesti hiuksiin, iholle ja huuliin.
35-vuotias Sanna Saastamoinen asuu Haapavedellä ja opiskelee media-assistentiksi Kokkolassa. Hän toivoi KK:n muuttumisleikistä apua erityisesti hiuksiin, iholle ja huuliin.

Lomamatkalla tehty vaalennus muutti Sannan kiharat hiukset hattaraksi. Hän hakee vaurioituneisiin hiuksiin uutta eloa muuttumisleikissä.

Viime Turkin-matkallaan Sanna Saastamoinen ajatteli täydentää rentoutuneen lomaolonsa uudella hiustyylillä. Hän meni kampaajalle ja pyysi luonnonkiharoiden hiustensa värjäystä vaaleammiksi. Sannan oma ruskea hiusväri alkoi harmaantua jo parikymppisenä.

Lopputulos oli kuitenkin kaikkea muuta kuin haaveiden luonnollinen kesätukka. Vaalennuksen jälkeen hiukset olivat superblondit ja luonnonkiharat pörröttyivät kuivina ja koppuraisina. Sanna haluaisi välillä suoristaa hiuksiaan, mutta kaipaisi hiuksiin lisää kiiltoa, jotta ne näyttäisivät suorina hyviltä.

Meikkauksessa Sannan pulma on ollut lääkekuurin aiheuttama akne. Sen vuoksi meikkivoide ei tunnu pysyvän tai peittävän hyvin. Lisäksi Sannasta on vaikeaa meikata vaaleita kulmakarvojaan luonnollisesti. Myös huulet tuntuvat jäävän epäsymmetrisiksi.

Kampaaja ja meikkitaiteilija Muru Ritala tarttui haasteeseen ja valoi Sannaan toivoa. Vaikka kampaajakäsittely menisi kertaalleen pieleen tai näppylä harmittaisi aamukiireessä, hätä ei ole tämännäköinen.

Symmetrinen meikki

  1. Meikinpohjustusaine auttaa meikkiä pysymään hyvänä pitkään. Levitä meikkivoide sormin tai kostealla meikkisienellä, niin lopputuloksesta tulee luonnollinen.
  2. Laita vaaleisiin kulmiin kulmavahaa ja -väriä napakalla siveltimellä. Etene pienin vedoin ja vuorottele kulmia, niin meikistä tulee tasapuolinen.
  3. Saat aavistuksen eripariset huulet symmetrisiksi käyttämällä huultenrajauskynää. Aloita piirtäminen ylähuulten keskeltä. Hymyile rajatessasi, jolloin kynä levittyy tasaisesti. Väritä huulet kynällä kokonaan. Lopuksi laita huulipunaa.

Silkkiset hiukset

  1. Jos hiukset ovat kärsineet voimakkaasta vaalennuksesta ja ovat hyvin kuivat, käytä kosteuttavaa sampoota ja hoitoainetta. Älä kuitenkaan pese hiuksiasi liian usein.
  2. Kun haluat suoristaa kiharoita suoristusraudalla, suihkuta lämpösuojaa hiusten koko pituuteen. Siten raudan kuumuus ei lisää vaurioita.
  3. Jos haluat jättää hiukset kiharalle, suihkuta hiuksiin hoitosuihketta ja puristele hiuksia kosteina. Anna hiusten kuivua itsestään.

Katso kuinka Sanna muuttui!


Ennen muuttumisleikkiä Sannan hiukset olivat kuivat ja koppuraiset.
Lämpösuoja auttoi ennen suoristuskäsittelyä. Kunnollinen meikkipohja tasoitti Sannan ihoa.
 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/2017.

Vierailija

Sanna, 35, harmaantui jo parikymppisenä, lomavärjäys teki tuhoja – katso kuvat muuttumisleikistä!

Kuvat eivät ainakaan mulla toimineet, eli olivat niin suuria ettei pystynyt katsomaan. Iphonesta kyse... hiusväri oli tosi samanlainen kuin ennenkin, eikö juuri kun harmaata pukkaa kannata laittaa hieman vaaleampi väri, nythän tyvi on tumma, jolloin jokainen milli harmaata näkyy tosi selvästi. Malli kyllä kaunis, miksi ei ammattilainen osaa?
Lue kommentti

Iso osa meriin päätyvästä mikromuovista on peräisin kosmetiikasta. Luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kosmetologi Katja Kokko kertoo, miten ihon voi kuoria ekologisesti.

Monen kuorinta-aineen pikkuruiset rakeet ovat muovia. Ne päätyvät purnukasta ensin lavuaariin, sitten jätevesiin ja lopulta kalojen ja merilintujen ruuaksi. Miten ihon voi kuoria ympäristöystävällisemmin?

”Helpoin tapa on valita sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikassa mikromuoveja ei käytetä”, sanoo luonnonkosmetiikkaan erikoistunut kosmetologi Katja Kokko.

Sertifioidun luonnonkosmetiikkatuotteen tunnistaa siitä, että purkin kyljessä lukee esimerkiksi Ecocert, BDIH, NaTrue, Cosmos tai ICEA.

”Muussa tapauksessa on tulkittava tuotteen INCI-listaa. Siihen tavallisen pulliaisen tieto harvoin riittää”, Kokko sanoo.

Jos INCI-lista eli tuotteen ainesosaluettelo on itselle hepreaa, suomalainen CosmEthics-sovellus auttaa. Se skannaa tuotteen viivakoodin ja kertoo, mitä kemikaaleja tuote sisältää. Sovellukseen voi myös listata, mitä ainesosia haluaa välttää.

Mitä muovin tilalle?

Luonnonkosmetiikkakuorintoja on kahdenlaisia:

  • Mekaanisissa luonnonkosmetiikkakuorinnoissa on kuorivia rakeita. Ne tehdään usein jauhetuista kasvin osista – esimerkiksi aprikoosin kivestä, kookoksesta tai jojoba-rakeista.

    Mekaaniset kuorinnat sopivat parhaiten normaalille tai sekaiholle. ”Mekaanista kuorintaa ei voi käyttää herkälle, ohuelle tai tulehtuneelle iholle. Jos on esimerkiksi tulehtunut akne tai kivuliaita näppyjä, mekaaninen kuorinta voi ärsyttää”, Kokko sanoo.

  • Entsyymi- ja hedelmähappokuorinnat kuorivat ihoa kemiallisesti. Entsyymikuorinnoissa käytetään esimerkiksi papaija- ja ananasuutetta,  hedelmähappokuorinnoissa taas hedelmähappoja, kuten maito- tai glykolihappoa.


Tekisinkö kotikuorinnan?

Kuorintoja voi tehdä myös itse, esimerkiksi suolasta ja öljystä, mutta kasvojen iholle Kokko ei kotikosmetiikkaa suosittele.

”Kasvojen ihoa pitää kuoria erittäin hellävaraisesti. Sokerit ja suolat rasittavat ihoa mekaanisesti”, Kokko sanoo.

”Kasvojen ihoa pitää kuoria erittäin hellävaraisesti.”

Vartalolle kotitekoiset kuorinnat käyvät hyvin. Öljy kosteuttaa ihoa, eikä kuorinnan jälkeen tarvitse laittaa erikseen kosteusvoidetta.

Vartalokuorintaan voi sekoittaa esimerkiksi näitä aineksia:

  • suolaa tai sokeria
  • kylmäpuristettua kasviöljyä, kuten oliivi-, manteli- tai kookosöljyä 
  • hunajaa, kuivattua savea tai vaikka vaniljatangon sisuksen.

Hedelmähapot piristävät soluja

Katja Kokko suosii itse hedelmähappokuorintoja, koska ne paitsi kuorivat ihoa myös vilkastuttavat solujen uusiutumista, kosteuttavat ja tasapainottavat ihon ph:ta.

Hedelmähappokuorinnan jälkeen iho saattaa hieman punoittaa. Jos reaktio ei kestä kauaa, siitä ei kannata huolestua. Kuorinnan jälkeen iho kannattaa käsitellä rauhoittavalla naamiolla.

”Aina kun käyttää kemiallisia happokuorintoja, iho saattaa helahtaa punaiseksi ja pistellä. Sen täytyy kuitenkin mennä ohi”, Katja Kokko sanoo.

Jos iho reagoi voimakkaasti, kuorinta saattaa olla liian vahva. Kuorinnan happopitoisuuden olisi hyvä olla alle 5–6 prosenttia.

”Jos pitoisuus on liian korkea, kuorinta voi vaikuttaa itseään vastaan. Iho voi saada ärsytysreaktion tai alkaa kuivua.”

”Jos iho on hyvässä kunnossa, miksi sitä pitäisi kuoria?”

Paussi on joskus hyvästä

Kuorinnasta on hyvä pitää taukoa kokonaan, jos kärsii perioraalidermatiitista eli suunympärysihottumasta, rosaceasta tai aknesta.

”Silloin ihon pitää antaa rauhoittua”, Kokko sanoo.

Tervettäkään ihoa ei kannata kuoria useita kertoja viikossa. Pari kertaa kuussa riittää hyvin.

”Jos iho on hyvässä kunnossa, miksi sitä pitäisi kuoria?” Kokko sanoo.

”Välillä kuorimisesta voi pitää pitkiäkin taukoja. Ihon luonnollinen uusiutumisprosessi kestää 28 päivää. Sitä ei kannata jatkuvasti häiritä.”

Lastentarhanopettaja Päivi Kirjavainen, 48, asuu Raumalla ja on kolmen teini-ikäisen pojan äiti. Muuttumisleikissä hän sai maanläheisiä meikkineuvoja. "Kävin saman tien ostamassa BB-voiteen, ja meikistä tuli huolitellumpi."

Päivi Kirjavaisen rohkeat rock-hiukset pääsivät oikeuksiinsa meikkivinkkien ja uuden kampauksen ansiosta.

Kolmen teinipojan äiti toivoi muuttumispäivältä uutta potkua päivittäiseen laittautumiseensa. Hän tunnustaa, että oma naiseus on tuntunut jäävän pitkäksi aikaa lasten jalkapalloharrastusten, hikisten treenivaatteiden pyykkäyksen ja lastentarhanopettajan työn jalkoihin.

"Tunnen itseni nukkavieruksi. Entinen upea blondi on muuttunut värittömäksi hiirulaiseksi", Päivi puuskahtaa.

Päivin työ ei vaadi meikkaamista tai laittautumista. Hän pyöräilee töihin ja ulkoilee paljon. Koska meikkaus ei ole rutiinia, se ei tunnu Päivistä sujuvalta. Arkimeikki syntyy ripsivärillä, kulmavärillä ja huulikiillolla. Joskus hän saattaa laittaa luomiväriä.

"Minulla on kokeileva kampaaja, joka ehdottaa kaikkea uutta, esimerkiksi tätä sinistä metallisävyä."

Meikatessa Päivin isoin haaste on meikkipohja. Kuivan ihon vuoksi siitä ei tahdo tulla siistiä, vaan meikkivoide jää paakuiksi. Myös sävyn löytäminen on vaikeaa.

Päivi viihtyy lyhyissä hiuksissa, mutta vaihtelunhaluisena muuttaa niiden tyyliä usein.

"Minulla on kokeileva kampaaja, joka ehdottaa kaikkea uutta, esimerkiksi tätä sinistä metallisävyä."

3 vinkkiä meikkiin

  1. Kuivaihoisen helppo meikkipohja syntyy BB-voiteella, joka myös kosteuttaa. Vaikka ihosi olisi punakka, älä tee paksua meikkipohjaa. Se vain korostaa pintakuivuutta ja juonteita.
  2. Älä säiky tummaa rajausväriä, vaikka olisit luonnostasi vaalea. Se tuo silmät esille kauniisti.
  3. Kauniinmuotoisia huulia ja heleää ihoa korostaa raikas huulipunan sävy. Näytät viimeistellyltä.

3 vinkkiä hiuksiin

  1. Väri säilyy hiuksissasi pidempään kauniina, kun käytät värjättyjen hiuksien sampoota.
  2. Kiharat hiukset ovat luonnostaan kuivat. Muista hoitaa niitä kosteuttavilla tuotteilla.
  3. Helpoin kampaus syntyy, kun pesun jälkeen laitat kiharahiusten muotoilutuotetta, puristelet hiuksia ja annat kuivua. Sileään kampaukseen suihkuta ensin kampausnestettä ja föönaa pyöröharjalla sileäksi. Viimeistele muotoiluraudalla.

Katso vaihtokuvasta, miltä Päivi näytti ennen muuttumisleikkiä!


Päivin haaste on kuivan ihon meikkipohja.
Päivin sininen rokkitukka pääsee pöyhittynä oikeuksiinsa.
 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2016.

Kultakutri

Kolmen teinin äiti Päivi, 48, sai astetta rohkeamman rokkitukan – katso kuvat ennen ja jälkeen!

Olen eri kysyjä kuin tuo vierailija, mutta ihmettelin myös ennen-kuvan puuttumista. Pallosta vetämällä tulee kuva naisesta, jolla on samanlainen sininen tukka, lyhyemmän näköisenä tosin. Ehkä se on se ennen ja uusi tukka on nyt tuo pidempi tuossa kuvassa, jossa naisella on sininen poncho. Mitään kovin kummoista eroa en näe, paitsi toisessa tukka on kammattu pystyyn.
Lue kommentti