Oletko omasta mielestäsi hyvä tyyppi? Vai päinvastoin: tunnetko itsesi usein epävarmaksi ja muita huonommaksi? Omaan itsetuntoon voi vaikuttaa.

Itsetunto on paljon pysyvämpi asia kuin sen hetkittäiset heilahtelut. Siksi myös sen muutokset vaativat työstämistä ja aikaa. Tutustu itseesi lempeästi ja voit löytää sisältäsi uutta vahvuutta.

Ota käyttöön nämä viisi ajatusta.

1. Kuuntele sisäistä ääntäsi.

Älä anna muiden määrätä tahtiasi. Muista, että olet itse itsesi ohjaaja. Käytä aikaa itsesi kuuntelemiseen ja selvitä, mitä oikeasti haluat.

Mieti, mikä sinua häiritsee sosiaalisissa tilanteissa. Missä tilanteissa lamaannut ja miksi? Missä taas koet onnistumisen elämyksiä?

Katkaise huonouden kehä, jossa sätit itseäsi epäonnistumisista. Usein ihmiset ylläpitävät itse huonouden tunnettaan.

2. Tunne itsesi ja taustasi.

Itsetunto muovautuu lapsuudesta alkaen. Sen parasta rakennusainetta on myönteinen, kannustava kasvatus.

Myös kouluvuodet suuntaavat kehitystä: opettajien ja koulutovereiden palaute vaikuttaa paljon siihen, millaisena näkee omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Aikuisiänkin vaikeat kokemukset, kuten työttömyys, uupumus tai avioero, voivat rapauttaa itsetuntoa.

Kysy itseltäsi, mistä heikko itsetuntosi johtuu. Millaisia kokemuksia mieleesi kumpuaa? Miksi tunnet itsesi muita huonommaksi?

Onnistumisen kokemukset pönkittävät itseluottamusta. Niitä saa esimerkiksi antoisista ihmissuhteista ja hyvästä palautteesta.

3. Keskity siihen, missä olet hyvä.

Itsetunto kytkeytyy myös muihin persoonallisuuden ominaisuuksiin. Erityisesti se vaikuttaa optimismin muotoutumiseen. Millaisena näet itsesi vaikuttaa siihen, miten suhtaudut maailmaan ja omaan tulevaisuuteesi.

Kysy itseltäsi, missä olet oikeasti hyvä. Milloin osasit tehdä jotain hyvin? Se, mihin keskitämme huomiomme, alkaa kasvaa. Kun itsetuntosi on vahva, asetat itsellesi vaativia haasteita. Niistä selviytymällä vahvistat jälleen kuvaa omasta arvostasi ja siitä, että pärjäät.

Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, ajattelevat puolestaan, että asiat eivät suju ja etsivät onnistumisten jälkeenkin tapahtumista kielteisiä piirteitä.

Itsetuntoa on hankala vahvistaa, jos omilla selitysmalleillaan ruokkii uskoa omaan huonouteensa. Keskustelu puolison, luotettavan työkaverin tai ystävän kanssa voi auttaa näkemään omia vahvuuksia.

4. Ole itsellesi lempeä.

Heikkoon itsetuntoon liittyy usein voimakas taipumus verrata itseä muihin, samoin tarve saada hyväksyntää muilta ihmisiltä. Tämä näkyy käyttäytymisessä. Epävarma ihminen nojautuu helposti toisten mielipiteisiin eikä luota omiin ajatuksiinsa.

Itsetunnon heikkous voi näyttäytyä myös pakonomaisena suorittamisena: oma arvo ansaitaan ulkoisilla suorituksilla. Tämä on selkeä riskitekijä työuupumukselle ja väsymiselle. Tarkasta asenteesi ja mieti, mitä voit realistisesti ajatellen vaatia itseltäsi.

Heikkoon itsetuntoon liittyy myös herkkyys kritiikille. Kun epävarma ihminen  kohtaa epäonnistumisia, hän lamaantuu helposti. Tällöin esimerkiksi työsuoritusta koskeva kritiikki yleistyy leimaamaan koko minuutta.

Kielteiset tulkinnat, vertailu ja huonommuuden tunteet hankaloittavat toisten kanssa toimimista. On vaikeaa olla toisten seurassa, jos kokee itsensä jatkuvasti muita huonommaksi. Ole itsellesi lempeä ja usko, että muut pitävät sinusta.

5. Uskalla olla itsekäs.

Ihmisen persoonallisuus, kuten myös siihen kuuluva itsetunto, voi muuttua myös aikuisiällä. Tämä vaatii yleensä isoja myönteisiä tai kielteisiä muutoksia elämässä. Jos tunnet kärsiväsi heikosta itsetunnosta, anna itsellesi aikaa asian käsittelyyn. Sinä olet itsellesi tärkein.

Ole rakentavalla tavalla itsekäs ja ota aikaa lempeään itseesi tutustumiseen ja tilanteiden analyysiin. Huomaa osaamisesi ja arvosta itseäsi oikealla tavalla.

Asiantuntijana toimi psykologian tohtori Anne Mäkikangas.

Anja saa tavata lapsenlapsiaan vain pari kertaa vuodessa. Eevan taas odotetaan olevan käytettävissä koko ajan. Kumpikin miettii samaa: miten ottaa lapsen kanssa puheeksi, millainen isoäiti haluaisi olla.

Anjan, 77, kirjahyllyssä on tyttären hääkuva. Jääkaapin ovessa ovat kahden lapsenlapsen päiväkotikuvat. Anja katsoo kuvia joka päivä monta kertaa, siksi ne esillä ovatkin.

Hän on tavannut lapsensa ja lapsenlapsensa viimeksi kymmenen kuukautta sitten.

Suomessa on yli miljoona isovanhempaa. Heistä 20 prosenttia ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa.

”Kamalasti olivat lapsenlapset kasvaneet, varsinkin pienempi. Olisivat voineet viipyä pidempäänkin kuin pari tuntia, mutta heillä oli kiire. Olivat turhan hätäisiä.”

Hetken on hiljaista. Sitten Anja sanoo: tuli itku, kun lähtivät.

”Mutta kävivät edes.”

Suomessa on yli miljoona isovanhempaa. Alkuviikosta KK kertoi, että heistä jopa 20 prosenttia ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa.

Se on valtava määrä.

”Joskus yhteydenpidon puuttuminen johtuu isovanhempien korkeasta iästä ja sairauksista tai pitkistä välimatkoista", sanoo perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuustiimistä.

Mutta usein syy on karumpi. Se, ettei lapsi halua pitää yhteyttä. Tai se, ettei isovanhempi halua pitää yhteyttä.

”Yritän olla puuttumatta liikaa”

”Soittelen aina välillä ja kyselen, mitä kuuluu, mutta pelkään, että soitan huonoon aikaan”, Anja sanoo.

Hän toivoo, että tytär soittaisi joskus itse ja antaisi puhelimen lapsillekin, valitsisi oikean numeron.

Syitä siihen, että yhteydenpito vähenee, on Minna Oulasmaan mukaan paljon.

Yhteiskunnassa odotetaan automaattisesti, että kun tullaan isovanhemmaksi, hoivatunteet heräävät.

Aikuisella lapsella tai hänen puolisollaan saattaa olla mielenterveydellisiä ongelmia. Isovanhemmat voivat olla eri mieltä herkuista, kurituksesta tai tietokoneen käytöstä, melkein mistä tahansa arkisesta asiasta – eivätkä epäröi kertoa mielipidettään.

Tilanteet, joissa vanhemmat eroavat, ovat haastavia. Joskus taas äidin tai isän kokemukset omasta lapsuudestaan voivat aiheuttaa sen, ettei hän halua omien lastensa kokevan samaa kohtelua.

”Olen yrittänyt olla puuttumatta liikaa lapsen perheen elämään. Ei meillä ole ollut ongelmia koskaan”, Anja sanoo.

Hän näyttää mietteliäältä.

”Lupaan olla käytettävissä, vaikka ärsyttää”

Eeva, 72, ei ymmärrä Anjaa. Hänelle riittäisivät mainiosti tapaaminen lastenlasten kanssa pari kertaa vuodessa ja valokuvat jääkaapin ovessa.

Mutta puhelin soi koko ajan. Ehditkö hakea lapset tänään päiväkodista? Sopiiko lauantaina tulla yökylään?

Jos sanoo ääneen, että haluaa vihdoin nauttia myös omasta ajasta, saa varmasti paheksuntaa niskaansa.

”Yhteiskunnassa odotetaan automaattisesti, että kun tullaan isovanhemmaksi, alkaa hössötys ja hoivatunteet heräävät. Ajatellaan, että isovanhemman pitää olla epäitsekäs ja auttaa kaikessa”, Minna Oulasmaa sanoo.

Aika usein Eevaa ärsyttää tai rasittaa. Mutta joka kerta hän lupaa olla käytettävissä.

”Jos sanoo ääneen, että haluaa vihdoin nauttia myös omasta ajasta, matkustella, seurustella uuden tai entisen kumppanin kanssa, opiskella, luoda uraa tai tehdä itselle tärkeitä ja mielekkäitä asioita, saa varmasti paheksuntaa ja tuomitsevuutta niskaansa”, Oulasmaa sanoo.

Jotkut isovanhemmat haluavat pitää etäisyyttä myös siksi, että oma vanhemmuus on ollut hyvin rankkaa. Lapset ovat olleet sairaita tai erityistä tukea vaativia, heistä on kenties joutunut olemaan vastuussa yksin. Tai omat iäkkäät vanhemmat ovat kenties vielä elossa ja tarvitsevat hoitoa, voimavarat ovat rajalliset.

Eeva tahtoisi lähteä Italiaan kuukaudeksi, mutta ei uskalla ajatella asiaa kunnolla.

”Lapset miettisivät varmasti, että olen itsekäs.”

Mikä on lapsen etu?

Anja ja Eeva ovat isovanhempia, tarkalleen ottaen mummi ja mummu, mutta kumpikin tuntee olonsa hankalaksi ja riittämättömäksi.

Päsmäröinkö liikaa? Olenko liian kiltti?

Kumpikin heistä rakastaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan paljon.

”Jokainen tilanne on omanlaisensa, mutta jokaisessa tilanteessa on hyödyllistä nähdä se, miksi kumpikin osapuoli toimii, kuten toimii”, Minna Oulasmaa sanoo.

Mitkä ovat motiivit käyttäytymisen takana? Mitä kumpikin osapuoli voisi tehdä toisin, jotta yhteispeli sujuisi paremmin?

Näitä tarvitaan: kyky arvioida itseään, joustavuus ja halu selvittää syntynyt konflikti.

”Useimmiten kumpikin näkee asiat vain omalta kantiltaan ja toisen käytös on kummallista tai ärsyttävää. Monen on todella vaikea tarkastella omaa toimintaansa ja virhe nähdään vain toisessa.”

Oulasmaa toivoo, että näitä asioita vaalittaisiin: Kyky arvioida itseään, itsetuntemus, joustavuus, halu yhteistyöhön ja halu selvittää syntynyt konflikti. Se, että pystyy aidosti näkemään lapsen edun.

”Moni ajattelee tapaamisoikeutta aikuisen etuna, aikuisen oikeutena, vaikka asiaa pitäisi tarkastella lapsen näkökulmasta: mikä on lapselle tässä meidän tilanteessamme kaikkein paras ratkaisu.”

 Uskaltaisinko sanoa, mitä ajattelen?

Toimivat suhteet edellyttävät puhumista. Puhuminen on usein hyvin pelottavaa.

Uskaltaisinpa kertoa lapsilleni, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta. Mutta entä, jos rikon sen kaiken hyvän, jota välillämme kuitenkin on? Jos yhteys lapsenlapsiin katkeaa kokonaan? Jos en osaa pukea sanoiksi sitä, miltä minusta tuntuu? Jos kuulostan kohtuuttomalta?

Eeva sai tarkan listan lastenlasten lahjatoiveista.

Joulu lähestyy.

Eeva on ostanut jo aika monta pakettia lapsenlapsilleen, hän sai tarkan listan toiveista. Anjakin on paketoinut lahjat ajoissa, jotta ehtii lähettää ne postissa.

Eeva on pyydetty lapsenvahdiksi tapaninpäivänä. Hän jätti sen vuoksi varaamatta Tallinnan-matkan, jota oli suunnitellut.

Hän ei aio kertoa, että tuntuu tympeältä.

”Ehkä joskus myöhemmin.”

Anja on päättänyt kysyä, ehtisikö tytär lapsineen tulla joulupäivänä syömään tai kahville. Välimatkaa on vain parikymmentä kilometriä.

Eevan nimi on muutettu. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä.
 

Vierailija

”Uskaltaisinpa kertoa, mitä oikeasti toivon isovanhemmuudelta” – Anja saa olla mummi vain pari kertaa vuodessa, Eeva liikaakin

Kuulostavat todella oudoilta ja inhottavilta molemmat tilanteet. Etenkin tuo, missä lapsi käy kerran vuodessa tapaamassa vanhempaansa (lastensa mummoa) pari tuntia. Aika yksipuoliselta kuulosti tuo näkemys - eiköhän tuollaiseen etäisyyden ottamiseen ole aina joku syy. Toinen tapaus kuulostaa siltä, että voi olla lapsen puolelta ihan ajattelemattomuutta ja mummon puolelta liikaa kiltteyttä. Ihmettelenpä sellaista ihmistä, joka loukkaantuu toisen kieltäytyessä lapsenvahtivelvollisuudesta koska on...
Lue kommentti

Missä lapset ovat aattona? Miten aika riittää kaikille? Bonusäiti Miia kertoo, miten uusperheen jouluaikataulut heidän perheessään ratkaistaan.

Uusperheen joulussa on paljon hyvää: Kun koteja on kaksi, lasten pitkät lomat on helpompi järjestää. Läheisten (ja lahjojen) määrä vain lisääntyy.

Huolia aiheuttavat usein aikataulut. Missä lapset ovat aattona? Mihin pukki tilataan? Riittääkö aika kaikille? Entä miten aikataulupalapeli ratkaistaan, kun elämässä on useampi kuin yksi uusperhe?

Kysyimme bonusäiti Miialta, 30. Miian perheeseen kuuluvat mies ja tämän 7-vuotias tyttö. Myös tytön äidillä on uusperhe. Joulun aikaan nähdään lisäksi molempien vanhempia, Miian miehen veljiä ja Miian kummityttöä perheineen. Myös Miian isällä on uusperhe.

1. Uusperheet ovat tuoneet elämääsi lauman uusia ihmisiä. Miten aika riittää jouluna kaikille?

”Mietimme joulua lapsen kannalta. Hän on aattoillan meidän kanssamme ja aattopäivän äitinsä luona. Vaikka olemme kaikki hyvissä väleissä, joulun aikataulujen sopiminen stressaa molempia perheitä. Olemme miettineet, voisiko joka toinen joulu olla tulevaisuudessa hyvä järjestely.  Kumpikin perhe voisi suunnitella jouluaan rauhassa.

Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen. Olemme tasa-arvoisia. Jonkinlainen jako on vain pakko tehdä.

”Yritämme ajatella, että kummankaan perheen menot eivät ole arvokkaampia kuin toisen.”

Tänä jouluna kokoonnumme isäni ja hänen vaimonsa luo. Kysyin isältäni ja hänen vaimoltaan, mitä mieltä he olisivat, jos mieheni äiti ja nuorempi veli tulisivat myös. Molemmat ottivat avoimin mielin kaikki vastaan.

Nyt isälle tulevat anoppini ja mieheni veljen lisäksi minun kummityttöni ja hänen äitinsä eli äitini sisko, oma siskoni ja hänen miehensä, isäni uusperheen mukanaan tuoma bonussisko ja hänen poikaystävänsä. Kaikki eivät tunne toisiaan, mutta hienointa onkin uuden rakentaminen.”

2. Yhteisjoulu on ihana ajatus, mutta mitä tehdä, kun kaikki eivät tunne toisiaan?

”Joulu on läheisten aikaa, ja silloin puhutaan paljon perheestä. Mietimme ensin, miltä muista tuntuu viettää joulua ihmisten kanssa, joita he eivät tunne. Isäni ei esimerkiksi ole koskaan tavannut mieheni veljiä.

Olemme miettineet ohjelmaa, joka puhkaisee jäykkyyden kuplaa. Hankimme joulurekvisiittaa, hassuja silmälaseja ja päähineitä, ja otamme yhteiskuvan ne päässä. Kaikki voivat olla hassuja ja omanlaisiaan.

Teemme myös itse piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella.

Ihaninta tässä joulussa on, että pääsemme näkemään poikkeuksellisen monta ja niin monelle tärkeää ihmistä. Hienointa on, että me mieheni kanssa tuomme kaikki yhteen.”

"Teemme piñatan, jota lapset ja ehkä aikuisetkin pääsevät mäiskimään. Sen jälkeen kukaan ei jaksa ujostella."

3. Iskeekö koskaan ulkopuolisuuden tunne? Miten siitä pääsee?

”Mieheni tyttö oli 5-vuotias, kun tapasimme. Minulla ei ollut omia lapsia, enkä ollut vielä ajatellutkaan koko asiaa. Kun kävimme ensimmäisillä kahveilla, mies kertoi, että hänellä on pieni tytär.

Muistan suhteen alkuajoilta lauseen ’eihän tässä mitään, ostetaan vain tytölle sänky tänne minun luokseni’. Se oli vaaleanpunaisten linssien läpi katsottu ajatus. Todellisuudessa uusperheessä tarvitaan paljon hyväksyntää ja omasta yksityisyydestä luopumista.

”Tunsin paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.”

Minulle aikuisen rooli oli kasvun paikka. Siihen liittyi ulkopuolisuuden tunteita ja kaikenlaisia pelkoja. Jos me saamme lapsia, rakastaako mies heitä yhtä paljon? Haluaako hän lapsia enää, kun se on jo koettu? Tunsin myös paineita huolehtijan roolista, vaikka ei olisi tarvinnut.

Puhuimme mieheni kanssa vaikeistakin tunteista, kuten ulkopuolisuudesta. Lisäksi luin paljon kirjoja uusperheen muodostumisen vaiheista. Se ei välttämättä tapahdu vuodessa tai viidessäkään. Vie aikaa, kun uusperheen identiteetti syntyy ja roolit muotoutuvat.

Kirjat antoivat vertaistukea. En ollut yksin ajatusteni kanssa. Se helpotti.”

4. Kun aikaa on rajallisesti, joku pahoittaa kuitenkin mielensä. Mikä avuksi?

”Toki sukulaiset kyselevät, mutta he ymmärtävät, että suunnitelmia ei voi tehdä niin, että kaikki ehtivät nähdä kaikkia. Aikataulujen sumpliminen ei ole hankalaa, se pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.

”Aikataulujen sumpliminen pitää vain hyväksyä. Lasta ei aina saa kaikkiin meidän perheen tärkeisiin juttuihin mukaan.”

Meillä on se ajatus, että ilman riitaa kun selvitään, on hyvä. Jos näyttää, että jostakin tulee ongelma, teemme kaikkemme, ettei tulisi.

Olen ollut kova stressaamaan, mutta miehelläni on sellainen ihana ajatus, että elämä otetaan vastaan sellaisena kuin se tulee. Tämä on luovimista: miten parhaaksi on ja mikä on milloinkin tärkeää.

Yleensä kaikki asiat järjestyvät jotenkin. Auttaa, kun yrittää ajatella asioita hyvän kautta. Minusta on ihanaa, että on paljon paikkoja, joissa käydä – verrattuna siihen, ettei olisi.”