Luokanopettaja Mirjam Rousu käyttää aina vedenkestävää ripsiväriä, sillä sen kanssa ei tarvitse pelätä värin leviämistä edes zumba-tunneilla.
Luokanopettaja Mirjam Rousu käyttää aina vedenkestävää ripsiväriä, sillä sen kanssa ei tarvitse pelätä värin leviämistä edes zumba-tunneilla.

Kauneuden ammattilaiset kertovat, miten saat meikin kestämään siistinä koko pitkän päivän.

Huulipuna

"Eniten huulimeikin kestävyyteen vaikuttava punan laadun lisäksi sen määrä huulilla. Jos huulipunaa on liikaa, se ”liukuu” helpommin pois. Uusin kikkani on käyttää tuubiin pakattua silmäluomenpohjustusainetta huulirajalle ennen huulten rajausta.

En ole kestopunien ystävä, koska ne tuntuvat usein huulilla kuivilta ja tuovat rohtuneisuuden esiin. Viimeisin huulimeikki-innostukseni ovat huulilakat, joilla saa kestopunaa heleämmän lopputuloksen. Huulikiiltomaisuudestaan huolimatta ne sopivat myös aikuiselle."

Laura Andersson, meikkaaja

Meikkivoide

"Ikä ja ihotyyppi ratkaisevat meikkivoiteen valinnassa. Mitä enemmän juonteita, sitä ohuempi meikkivoide. Tarvittaessa ongelmakohtiin voi lisätä peiteainetta.

Mattameikkivoiteet, jotka sopivat parhaiten rasvoittuvalle mutta myös normaalille iholle, ovat peittäviä ja pysyviä, eivätkä välttämättä vaadi puuterointia.
Erityisesti kuivaihoisten ongelma on meikkivoiteen ”katoaminen” päivän mittaan. Hilseilevän kuivalla iholla meikki ei pysy eikä näytä hyvältä. '

Ongelmaan auttaa ihonhoitorutiinien tarkistus. Kuorinta ja kosteusnaamio -yhdistelmällä kasvojen ihon saa nopeasti kuntoon, ja meikki pysyy paremmin. Kevyt irtopuuteri kiinnittää meikkivoiteen tekemättä meikistä pakkelimaista.

Meikkivoiteen jälkeen seuraavaksi tärkeintä on oikeiden pohjustustuotteiden valinta. Rasvoittuva iho vaatii mattapohjustuksen, kuivaihoinen hyötyy hehkua antavista ominaisuuksista, ja samea iho tarvitsee heleyttävää tuotetta. Pohjustustuote levitetään ennen hyvin imeytynyttä kosteusvoidetta ja meikkivoidetta.

Arvostan meikkivoiteessa myös kerrostuvuutta, joka mahdollistaa kevyen ja tarvittaessa myös peittävämmän pohjan."

Laura Andersson, meikkaaja

Ripsiväri

"Jos ripsiväri varisee, se on melko varmasti joko liian vanha tai sitä on liikaa. Ripsiväri kannattaa vaihtaa uuteen noin kolmen kuukauden välein ja  viimeistään puoli vuotta avaamisesta, vaikka tuotetta ei olisi juuri käytettykään.

Jos ripsiväri suttaantuu yläluomelle päivän mittaan, luomien pohjustus silmämeikinpohjustusaineella auttaa. Raskasluomisen kannattaa valita vesiliukoinen ripsiväri, sillä vedenkestävät maskarat tarttuvat herkästi yläluomeen rasvaliukoisuutensa vuoksi.

Vuotavista silmistä kärsivän ongelmat ratkeavat käyttämällä vedenkestävää tai lämpimällä vedellä lähtevää maskaraa.

Jos riesana on ripsivärin leviäminen levitysvaiheessa, ripsivärin harja on liian kookas tai massa liian paksua, kuten tuuheuttavissa ripsiväreissä. Pidentävät ripsivärit levittyvät ohuemmin ja siistimmin, ja niissä on kapeammat harjat."

Laura Andersson, meikkaaja

Luomiväri

"Parhaiten silmämeikin saa pysymään, kun käyttää voidemaista luomiväriä puuterimaisen alla. Käytä ensin luomelle valokynää tai peitevoidetta ja puuteroi kevyesti. Levitä sen jälkeen ohut kerros voidemaista, vaikkapa ihonsävyistä luomiväriä.

Lisää sitten haluamasi puuterimainen luomiväri luomelle.

Silmämeikki pysyy takuuvarmasti koko päivän, eikä kasaudu rasvaisillakaan luomilla, kunhan maltat levittää puuterimaisen luomivärin huolella niin, että se ikään kuin peittää voidemaisen pinnan.”

Riia Koivisto, meikkaaja-kampaaja

Kynsilakka

"Kynsilakka pysyy parhaiten, kun kynnen pinta on puhdas ja kuiva. Lakkaus aloitetaan aluslakalla, joka toimii kuin kaksipuolinen teippi. Se kiinnittyy alapuolelta puhtaaseen kynteen ja yläpuolelta kiinnittää värilakan.

Aluslakan jälkeen tulee kaksi ohutta kerrosta värilakkaa. Sitten odotellaan minuutti ja päälle vedetään nopeasti kuivattava päällyslakka.

Pikakuivattava päällyslakka on tarkoitettu niille, jotka eivät malta odotella lakkakerrosten kuivumista tarpeeksi pitkään.”

Marja Milsap, kynsiteknikko

Satu Reijonen, 32, asuu Liperissä puolisonsa ja 1-, 6- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa. Kotiäidin rakkaimpia harrastuksia ovat lenkkeily, kuntosali ja laskettelu. ”Arkena pukeudun farkkuihin ja neuleisiin, joiden värikirjo liikkuu mustan ja harmaan välillä.”

”Äidin univormu on usein toppapuku ja kalsarit", mietti Satu Reijonen ennen Kodin Kuvalehden muuttumisleikkiä. 

"Elän pitkälti perheemme taaperon, eskarilaisen ja koululaisen ehdoilla. Arki on täynnä toimintaa: lasten viemistä kouluun ja harrastuksiin, läksyjä ja ruuanlaittoa.

Arkena minulla ei juuri ole mahdollisuutta laittautua, mutta en sitä välttämättä kaipaakaan. Kun sitten tulee mahdollisuus meikata tai pukeutua paremmin, se tuntuu entistä ihanammalta.

Tärkeintä ihmisessä ovat sisäiset seikat, vaikka olenkin kiinnostunut kauneudesta. Muuttumisleikki oli upea mahdollisuus saada uusia ideoita ja omaa aikaa. Nyt oli hyvä tilaisuus kysyä muoti- ja kauneusvinkkejä, sillä työelämään palaaminen lähestyy.

Lapsiperheen arjessa kauniit vaatteet olisivat kuitenkin tiellä. Äidin univormu on usein toppapuku ja kalsarit.

Pidän kauniista vaatteista ja seuraan aktiivisesti muotia blogeista ja naistenlehdistä. Lapsiperheen arjessa kauniit vaatteet olisivat kuitenkin tiellä. Äidin univormu on usein toppapuku ja kalsarit.

Muuttumisleikiltä odotin ja sainkin pirteyttä. Ehkäpä se näkyy myöhemmin myös väripilkkuina vaatekaapissani."

3 vinkkiä kolmikymppiselle Sadulle

  1. "Sadun hiukset leikattiin long bob -tyyliseksi pitkäksi polkaksi. Entistä ryhdikkäämpi leikkaus kohotti hiuksia ja kirkkaampi väri raikasti koko olemusta." - Riia Koivisto, kampaaja ja meikkaaja
  2. "Kun huulet punaa hyvin, tyyli on heti tosi huoliteltu. Silloin arjen kiireissä ei tarvitse muuten meikata niin paljon." - Riia Koivisto, kampaaja ja meikkaaja
  3. "Koska Sadun tyyli on klassinen, halusin pukea hänelle rohkeasti kevään kukkivia kuoseja, liehulahkeita ja röyhelöitä. Hillitty olemus sai rempseyttä ja tyttömäisyyttä, joka sopii Sadun sädehtivään hymyyn." - Mirkka Siusluoto, muotitoimittaja

Katso kuvat Sadusta ennen ja jälkeen!


Satu seuraa muotia, mutta lapsiarjessa kauniit vaatteet olisivat enemmän tiellä.
Satu sai hiuksiin ryhdikkäämmän leikkauksen ja kasvoille raikkaan meikin.
 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 9/2017.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kotiäiti Sadun, 32, arkityyli raikastui muuttumisleikissä: katso upeat kuvat ennen ja jälkeen!

Jenna kirjoitti: Siis voi hyvän tähen! Miten te saatte upeista leideistä entistäkin upeampia?! Mikä ihana freesi lookki, hiukset ja vaatteet ja koko mimmi! Ja miten ihmeessä tällaiseen muuttumisleikkiin pääsee mukaan, mistä löytyy arvontakuponki?! ;) Hei nimimerkki Jenna, kiitos kivasta palautteesta! Mekin ihastelemme, miten upeita muodonmuutoksia kauneusalan ammattilaiset saavatkaan aikaan. Etsimme jatkuvasti malleja erilaisiin juttuihimme, joten täytä mielellään hakemus tästä linkistä: https...
Lue kommentti

TOIMITUKSESSA TESTATTU. Juttusarjassa KK kokeilee kosmetiikkatuotteita. Ensikertalainen keski-ikäinen testasi muhkeat paperiset perhosripset.

Tuote: 

Paperself-merkkiset paperiset irtoripsikoristeet.

Lupaus:

Paperself kertoo olevansa maailman ensimmäinen taiteellisten paperiripsien valmistaja. Yritys lanseerasi irtoripsensä Suomessa marraskuussa 2017. Niissä yhdistyy kiinalainen paperinleikkaustaide ja moderni muotoilu. Yhdestä irtoripsiparista saa ainakin kolmet piristeet leikkaamalla paperiripset osiin.

Testaus:

Keski-ikäiselle pikkujoulut ovat helposti bilevuoden kohokohta, joten niiden kunniaksi päätin kokeilla elämäni ensimmäisen kerran irtoripsiä. Enkä mitä tahansa ripsiä vaan paperisia perhosia.

En varauksettomasti välitä nykyisestä muhkeiden ripsien trendistä. Hurjimmat näkemäni uhmaavat painovoimaa ja vastaavat tuuheudeltaan hammasharjaa. Itse olen rutinoitunut pikameikkaaja mutta laiska kokeilemaan uutta. Ripsilisiä en ole kokeillut koskaan – jopa aikoinaan häissäni kieltäydyin kunniasta.

Paperself-pakkaus sisältää yhdet ruhtinaallisen kokoiset ripset. Ne eivät välttämättä sovi kerralla luomille, vaan ne voi leikata haluamaansa mittaan. Maltillisesti haaveilin yksistä, reilun sentin mittaisista paperiperhosista silmänurkkiini. Ripsiliima on hankittava erikseen.

Ensivaikutelma: huh!

Hämmästelen, miten ihmeessä pystyn kohdistamaan hentoiset paperikuviot yläluomilleni, kun rajauskynäkin töppösormissani mutkittelee. Vastoin pakkauksen ohjetta en pursottanut ripsiliimaa hentoisen irtoripsen vaan sormeni päälle, koska yliannostuksen vaara oli ilmeinen. Sipaisin sitä irtoripsen alapinnalle kuin Erikeeperiä askarrellessa. Myös asettelussa luotin sormituntumaan.

Olikohan moukan tuuria, mutta onnistuin kahdesti! Irtoripsi oli kätevää kohdistaa rajauskynän viivaan, jotta sen musta pohja ei erotu liikaa. Liiman ollessa märkää ripseä saattoi vielä tuuppia hiuksenhienosti paikoilleen, mutta sen jälkeen se kiinnittyi nopeasti ja tukevasti.

Tältä se tuntui:

Mikä iloinen yllätys: ripset eivät tuntuneet juuri miltään. Vaikka perhoset olivat omia ripsiäni paljon pidemmät, en nähnyt sivusilmällä mitään ylimääräistä tai saanut roskan tunnetta luomilleni. Edes räntäsade ei niitä hetkauttanut. Moni kehui perhosia ja hämmästeli ensikertalaisen tuuriani. Oli se ripsien ansiota tai ei, juhlat olivat hauskimmat pitkään aikaan ja tanssin varpaani muussiksi.

Jääkö käyttöön?

Rohkaistuin. Kunhan juhla on suuri tai juhlamieli riittävän korkealla, liimaan taatusti taas silmäkulmiini perhoset tai porot, sillä sellaiset jäivät paketista käyttämättä. Yhdelle käyttökerralle ei siis tule isoa hintaa.