Mitä ajatuksia oivallus sinussa herätti?

Kehitysjohtaja Juha Lakkala, 53, on soittanut viulua puolitoista vuotta. Musiikin kuuntelu rentouttaa, mutta vielä parempi olo tulee, kun itse soittaa.

"Kiinnostuin viulusta epätavallisella tavalla: innostuin ensin viulun rakentamisesta. Olin silloin 50-vuotias. Monella iskee viidenkympin villityksenä halu ostaa moottoripyörä. Minä taas pohdin, että jos tekisin viulun.

Väsäsin viulua kansalaisopiston kurssilla. Kun olin tehnyt sitä vuoden verran, tajusin, että haluan osata myös soittaa viuluani sitten, kun se jonain päivänä valmistuu. Minun tahdillani siihen menee vielä noin vuosi – arviolta noin 150 tuntia.

Siispä ostin nettikirppikseltä risan viulun, korjailin sitä ja aloitin viulutunnit Helsingin työväenopistossa. Harjoittelemme kerran viikossa loistavan opettajan johdolla noin kymmenen soittajan porukalla – soitamme siis kaikki yhdessä ja yhtä aikaa. Joka harjoituskerralla tulee uusi kappale. Soitamme kansanmusiikkia, klassista ja iskelmiä."

Jännitys tuntuu käsissä

"Nyt olen soittanut puolitoista vuotta ja yllättynyt omista kyvyistäni. Olen soitellut kitaraa nuorena, mutta en ikinä voinut kuvitella, että osaisin joskus soittaa viulua. Ilo oppimisesta on minulle tosi iso juttu.

Iso ahaa-elämys on ollut, miten monipuolinen ja vaativa soitin viulu on. Mutta melkein mitä tahansa voi näköjään oppia, kun on innostunut ja jaksaa harjoitella.

"Kun harjoittelen viulunsoittoa olohuoneessa, kissa pakenee yläkertaan."

Kun harjoittelen viulunsoittoa olohuoneessa, kissa pakenee yläkertaan. Lapset eivät valita, mutta eivät he kuuntelemaankaan tule.

Olen yllättynyt myös siitä, miten fyysistä viulun soittaminen on. Rentous on soittamisessa a ja o, mutta aloittelija helposti jännittää kroppaansa. Minulla jännitys tuntuu käsissä ja olkapäissä. Liikunnasta on apua: käyn kuntosalilla, pyöräilen, juoksen ja kuljeskelen metsässä."

"Olen ajatellut, että itse tehty viulu olisi hieno perintö lapsenlapsille, jos sellaisia tulee", Juha Lakkala sanoo.
"Olen ajatellut, että itse tehty viulu olisi hieno perintö lapsenlapsille, jos sellaisia tulee", Juha Lakkala sanoo.

Puhdistavat kyyneleet

"Viululla pystyy ilmaisemaan tunnetiloja, mutta niiden esiin saaminen ei ole helppoa. Soundin säätäminen on hyvin kokonaisvaltainen juttu. Koko ihmisen pitää olla siinä mukana. Tunne on tärkein asia: pitää saavuttaa sama tunnetila, joka sävellyksessä on.

En ole tunneihminen, joten yllätyin, miten voimakkaita tunteita saatan kokea, jos soitan jotain oikein liikuttavaa. Natalia Baklanovan Romance nostaa jopa kyyneleet silmiin. Se on puhdistavaa.

Puolen vuoden välein pidämme orkesterimme kanssa soittajaiset työväenopistolla. Yleisönä on tuttuja ja sukulaisia. Kappale saa aivan eri tavalla syvyyttä, kun ykkös-, kakkos- ja kolmosviulut soittavat eri kuvioita. Yhdessä soittaminen on myös turvallista, koska yksittäiset virheet eivät kuulu niin selvästi.

"Joka harjoittelun ja joka soittotunnin jälkeen on aina valtavan rentoutunut ja hyvä olo. On niin hyvä tehdä jotain, mikä on vastapainoa työlle."

Joudun usein pakottamaan itseäni harjoittelemaan. On niin paljon muutakin, mitä haluaisin tehdä: urheilla, kokata ja olla lasten kanssa.
Soittotekniikkaa täytyy kuitenkin treenata, jotta se menee lihasmuistiin. Joka harjoittelun ja joka soittotunnin jälkeen on aina valtavan rentoutunut ja hyvä olo. On niin hyvä tehdä jotain, mikä on vastapainoa työlle.

Työni kehitysjohtajana on henkisesti aika vaativaa. Soittaessani unohdan työt, sillä keskityn aivan muihin asioihin. Aivot saavat lepoa.
Soittaminen on ennen kaikkea hienoa, mutta on minulla myös tavoite. 60-vuotisjuhlissani aion osata soittaa brittiläisen suosikkini Electric Light Orchestran kappaleita vierailleni."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 08/2017.

Juhan viuluviikko

Maanantai

Työpäivän jälkeen hiihtoa, ei soittoa.

Tiistai

Viulunrakennusta 3 tuntia kansalaisopiston kurssilla.

Keskiviikko

Puoli tuntia soittoa illalla olohuoneessa klo 19-19.30: Scarborough Fair, Romanssi, Love Me Tender, El Condor Pasa ja Habanera oopperasta Carmen.

Torstai

Viulukurssi työväenopistossa, 45 min. Tekniikkaharjoituksia, kaanon Rosen Fra ja My Heart Will Go On elokuvasta Titanic.

Perjantai

Kävelylenkki ja ruuanlaittoa: tein mustatorvisienirisottoa ja naudan ulkofileepihviä. Ei soittoa.

Lauantai

Hiihtoa, ei soittoa.

Sunnuntai

Puoli tuntia soittoa, josta puolet tekniikkaharjoitusta ja sen lisäksi keskiviikon setti kerran läpi.

Marraskuussa ulkona voi erottaa nyt noin kolme väriä: mustan, harmaan ja tummanharmaan. Tässä KK:n lukijoiden vastaisku: auringonkukkia, sateenkaarivarjoja ja pupu pallomeressä!

Pyysimme Kodin Kuvalehden Facebook-sivulla kuvia väriläiskistä loppusyksyn pimeyteen. Esimerkiksi nämä ilahduttivat KK:n FB-kavereita:

Suvi Vikholmin ja Nina Kuuselan kuvissa loistavat auringonkukat.

Carita Ritolaa ilahduttaa itse virkattu, vihreä matto. Sanna Reunanen lisää ripauksina muuten vaaleaan sisustukseen pirteän pirskahtelevia värejä, kuten limenvihreää.

Jaana Aartomaan keittiön pöydällä on herkullisen värinen asetelma. Itse kasvatetut tomaatit ja yksi kurpitsa loistavat oransseina.

Mirkka Harmainen hankki väriä syystalveen Hai-kumppareilla. Kirsi Kemppainen tallustelee pirteän pinkeissä saappaissa.

Lotta Saine kuvasi upean värikkäät callunat.

Hannele Halmetojaa inspiroivat kutomista odottavat langat.

Vanhat värikkäät Arabia-kupit viehättävät Minna Kalliolaa.

Mari Korhosen keltainen lukunurkkaus houkuttelee istahtamaan. Kirsi Laukka ikuisti hehkuvan keltaiset siivoushanskat. 

Sini Myllylä kokosi hauskan liukuvärisen kranssin yhden ja saman vaahteran pudottamista lehdistä. Melkoinen värisuora!

Tiina Koskisen toimisto räiskyy kaikissa sateenkaaren väreissä.

Loppuun vielä söpöilykuva: Pupu pallomeressä! Kuvan lähetti Anja Räsänen.

KK kiittää, nyt taas jaksaa paremmin kohti joulua!