Älä valita edes mielessäsi – tulet onnellisemmaksi

Totuus kirpaisee: Valitan kymmeniä kertoja päivässä. Kun myöhästyn bussista. Kun pudotan puhelimen katukiveykseen. Kun työpaikkaruokalan vaihtoehdot tympivät.

Uskon, että suuria suruja kuuluukin puida, mutta olen alkanut pohtia, kannattaisiko arkimarmatukset pitää sisällään.

Päätän kokeilla valitusvapaata viikkoa. En urputa mistään ja katson, mitä mielessäni tapahtuu. Kun kerron ideasta poikaystävälle, hän riemastuu: viikko ilman kuittailua leivänmuruista ja eksyneistä sukista.

Tiedän, että siitä tulee hankalaa.

Negatiivisuus aiheuttaa stressiä ja uniongelmia.

Kohtaan ongelman heti ensimmäisenä aamuna. En osaa sanoa, mikä kaikki lasketaan valittamiseksi. Herään väsyneenä ja vatsaani särkee, joten kiroan mielessäni maanantait ja aamu-unisuuteni. Lasketaanko ajatus valittamiseksi, vaikka en sano sitä ääneen?

Lasketaan, tietää Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Minna Huotilainen.

”Ei ole väliä, sanooko asian ääneen vai ei. Negatiivisten asioiden miettiminen aktivoi samoja alueita aivoissa kuin niistä puhuminen”, Huotilainen sanoo.

Päänsisäinen kiukuttelu alkaa helposti toteuttaa itseään: alamme siis toimia niin kuin ajattelemme.

Negatiivisuus vaikuttaa myös pulssiin ja verenpaineeseen sekä lisää stressiä, mikä taas aiheuttaa uni- ja ruuansulatusongelmia. Oireista syntyy helposti noidankehä: kun ei nuku, valitettavaa keksii helpommin.

Varo vahinkovalitusta

Valittaminen on usein sosiaalisten tilanteiden liima ja helppo tapa kertoa olevansa kaverin puolella.

”Suomalaisessa kulttuurissa on vaikeaa puhua neutraaleista tai positiivisista asioista. Kehua osataan, mutta oman elämän kivuudesta puhuminen on outoa”, Minna Huotilainen sanoo.

Huomaan itsekin, että valitus on lipsahtaa usein juuri porukassa. Mauton lounas ja kehno sää yhdistävät. Joudun miettimään, mistä muusta puolituttujen kanssa voisi puhua. Valitukseton viikko vaatii keskittymistä.

”Elämme usein automaattiohjauksella. Valittaminen ei ole tietoista vaan automaattista. Kun netti pätkii, valitamme, vaikka emme edes tarvitsisi nettiä juuri silloin. Valitamme tavan vuoksi.”

Suurin osa purnaamisesta on Huotilaisen mukaan ikävyyksien luettelemista. On eri asia huomata epäkohta ja tehdä sille jotain. Vääryyksiin ja epäkohtiin tarttuminen kannattaa, tavan vuoksi valittaminen ei.

Valittaminen ei vähennä kipua

Mitä pidempään olen valittamatta, sitä enemmän muiden valitus ärsyttää. Turhaudun, kun ystäväni saa upean työpaikan, mutta kääntää uutisen ahdistukseksi elämänmuutoksesta. Minun tekisi mieli kilistellä samppanjalaseja hänen puolestaan.

Lähes jokainen tuntee jonkun, joka valittaa liikaa.

Opiskeluaikoina tapasin tyypin, josta muistan vain negatiivisen asenteen. Luennoitsijassa oli hänen mielestään aina jotain vikaa ja illanvietossa tylsää. Kun kaveriporukassa muistelemme opiskeluaikoja, kaikki muistavat Sen Valittajan. Haluaisitko itse olla se, joka tulee mieleen marmattamisesta?

Lakko saa miettimään, miksi oikeastaan valitat.

Viikon aikana tajuan, että kuulostan usein vaivojaan vatvovalta vanhukselta. Ei ole päänsärkyä tai vatsakipua, jota en muistaisi mainita. Tajuan, ettei voivottelu poista kipua, pikemminkin päinvastoin.

”Valituslakkoa on hyvä kokeilla, koska se herättää miettimään, miksi oikeastaan valittaa ja mitä muuta voisi sanoa”, Minna Huotilainen sanoo.

Kun valitan vähemmän, tekee useammin mieli sanoa jotain positiivista. Toivotan kaupan kassalle hyvää viikonloppua ja kehun poikaystävää komeaksi. Kun herään poran jyrinään, yritän muistaa, että mitä enemmän työmiehet huhkivat, sitä nopeammin julkisivu valmistuu.

Joskus pieni mielenilmaus puhdistaa oloa. Yhtä usein on helpottavaa keskeyttää murhemaraton ja sanoa ystävälle, että puhutaan jostain iloisemmasta. Vatvomista vaativat surut tunnistaa kyllä. 

Perspektiiviä saa myös miettimällä, mitkä asiat muistaa vielä kymmenen vuoden päästä.

Todennäköisesti ei ainakaan bussia, joka kurvasi pysäkiltä nenän edestä.