Mistä tietää, kestääkö avioliitto? Yllättävän paljon siitä kertoo puolisoiden ikä vihkimisen hetkellä.

Yleensä ajatellaan, että mitä nuorempana menee naimisiin, sitä todennäköisempi ero on. Ajatuksessa on itua: nuori pari on vanhaa epävarmempi taloudellisesta pärjäämisestään ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Nuorille ei sitä paitsi yleensä ole ehtinyt kertyä kokemusta parisuhteiden haasteista ja niistä selviämisestä.

Vanhempana naimisiin meneminen taas tuntuu fiksulta. Puolisot tuntevat itsensä ja toisensa paremmin. He ovat ehtineet oppia rakkaudessa saamistaan kolhuista ja tietävät, mitä haluavat.

Ei liian aikaisin, ei liian myöhään

Tilastojen mukaan odottaminen kannattaa, kun kyse on hyvin nuorista ihmisistä: 20-vuotiaana naimisiin menneet eroavat 50 prosenttia todennäköisemmin kuin 25-vuotiaana avioituneet. Sen jälkeen yhtälö mutkistuu.

"Naimisiinmeno 35-vuotiaana tai vanhempana on isompi riski kuin avioituminen myöhään kaksikymppisenä", sanoo sosiologian tutkija Nicholas Wolfinger Psychology Today -lehdessä. 

Todennäköisyyksien varaan laskevan kannattaa vaihtaa sormukset 28–32-vuotiaana. Ennen sitä avioeroluvut ovat pienimmillään, mutta 32-vuotiaasta ne alkavat taas nousta.

Tätä uutta löytöä kutsutaan nimellä Kultakutrin avioliittoteoria. Jos menet naimisiin liian aikaisin, ero on tilastollisesti todennäköisempi kuin myöhemmin. Jos odotat liian pitkään, olet taas samassa tilanteessa.

Syy ilmiöön on epäselvä, ja osittain kyse on tilastoharhasta. Wolfinger nimittäin arvioi, että yli 35-vuotiaiden erolukujen kasvua selittää osittain se, että yhä useammat valitsevat naimisiin menon sijaan avoliiton. Niitä ei lasketa tilastoihin, vaikka avoliitossa olevat parit menestyisivät todennäköisesti myös avioliitossa ja vähentäisivät siten koko ikäryhmänsä eroprosenttia.

Lähde: Psychology Today

 

Kysely

Minkä ikäisenä menit naimisiin?

20-25-vuotiaana
20-25-vuotiaana
39.2%
26-29-vuotiaana
26-29-vuotiaana
27.0%
30-34-vuotiaana
30-34-vuotiaana
17.0%
Alle 20-vuotiaana
Alle 20-vuotiaana
6.5%
41-45-vuotiaana
41-45-vuotiaana
4.5%
35-40-vuotiaana
35-40-vuotiaana
4.1%
51-60-vuotiaana
51-60-vuotiaana
0.6%
Yli 60-vuotiaana
Yli 60-vuotiaana
0.3%
46-50-vuotiaana
46-50-vuotiaana
0.3%
Ääniä yhteensä: 288

Älypuhelin on pahimmillaan parisuhteen kolmas pyörä. Jos toinen katoaa virtuaalimaailmaan silloinkin, kun pitäisi olla läsnä, hän on uskoton, sanoo Miikka Lundgren. 

Puolisolla on puhelin kädessä ruokapöydässä. Hän istuu koneella koko illan, joka ilta. Juttelusta ei tule mitään, kun silmät tapittavat ruutua. Hän ei näe eikä kuule minua.

Suunnilleen näin asiakas kertoo psykoterapeutti Miikka Lundgrenille. Tämä on kuullut samankaltaisen tarinan monta kertaa.

”Oman kokemukseni mukaan uskottomuus on yleisin syy hakeutua paripsykoterapiaan, mutta uskottomia ei olla vain ihmissuhteiden kautta.”

Uskottomuutta on se, että unohtaa toisen olemassaolon. Ettei enää välitä. Että antaa lähes kaiken aikansa ja kiinnostuksensa kolmannelle osapuolelle.

Pelkästään työlle.

Ainoastaan harrastamiselle.

Tai sosiaaliselle medialle.

Mobiililaitteelle saa olla mustasukkainen

Liittyipä uskottomuus mihin tahansa, se loukkaa ja satuttaa. Tietysti.

Harvemmin uskottomuudesta puhuttaessa käytetään sanaa ”häpeä”. Häpeä on kuitenkin Miikka Lundgrenin mukaan olennainen osa uskottomuuden kokemusta.

”Pari jakaa yhteisen häpeän, kumpikin omalta kantiltaan. He ovat kohdanneet asian, jonka eivät voineet kuvitella tapahtuvan, kun alttarilla vannottiin ikuista rakkautta.”

Silloin uskottiin, että yhteistä puhuttavaa ja tekemistä riittää loputtomiin. Ettei kumpikaan vetäydy virtuaalimaailmaan. Miksi vetäytyisi, kun on mahdollisuus olla yhdessä.

Voiko arki tarjota puolisolle enää mitään yhtä mielenkiintoista kuin loputon virtuaalimaailma?

Sitten yhtäkkiä huomaakin olevansa tilanteessa, jossa on mustasukkainen mobiililaitteelle!

”Ulkopuolisuuden ja kolmantena pyöränä olemisen tunteet voivat olla musertavia.”

Esimerkiksi tällaisia:

Kuulen, kun puolison Facebook piippaa ilmoittaessaan uusista viesteistä. Täytän tiskikonetta. Alkaa itkettää, vaikka tyhmäähän se on. Ei tämä arkinen elämä – ja arkinen minä! – voi tarjota puolisolle enää mitään yhtä mielenkiintoista kuin loputon virtuaalimaailma.

Päivitänkö Facea vai kysynkö, mitä kuuluu?

Kaikki roikkuvat päivittäin somessa, ainakin melkein.

”Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa. Roikkumisesta tulee uhka parisuhteelle vasta, kun toinen katoaa virtuaalimaailmaan silloinkin, kun pitäisi olla läsnä ja älylaitteesta tulee suhteen kolmas pyörä”, Miikka Lundgren sanoo.

Lundgrenin mukaan someen saatetaan paeta ahdistusta.

”Uskottomuus, tavasta riippumatta, johtuu siitä, että parisuhteesta nousevaa ahdistuneisuutta ei pystytä jakamaan kumppanin kanssa, vaan se puretaan kolmanteen.”

Jos pitäisi puhua jostakin tärkeästä (vaikkapa suhteen tilasta!), on houkuttelevampaa klikata auki vielä yksi verkkosivu.

Joskus on helpompi keksiä Facebookiin nokkela päivitys kuin kysyä, mitä toiselle ihan oikeasti kuuluu – ja kuunnella vastausta, joka ei välttämättä ole mieluinen.

Loukkaantuminen täytyy sanoa ääneen

Tunnen olevani tylsä, kun ei seura kelpaa. Mutta vielä enemmän tunnen olevani turhan valittaja ja vainoharhainen. Sehän on vain älypuhelin!

Itsensä saa tuntea loukatuksi, jos kumppanin huomio on jatkuvasti toisaalla, Miikka Lundgren sanoo.

Uskottomuudella voidaan ravistella rakkautta toiselta.

Mutta tunne pitää myös sanoa ääneen.

”Uskottomuudella voi yrittää myös ravistella rakkautta toiselta, joskus tietämättään, vaikka se ei hyvä keino olekaan.”

”Pettäjälle on tärkeää tietää, miten petetty reagoi asiaan.”

Entä, jos kysyisikin siltä vähän kumarassa ruudun ääressä istuvalta ihmiseltä, että jutellaanko. Ihan varovasti.

Asiat ehkä muuttuvat. Ehkä eivät.

Hokkuspokkustemppuja ei ole

Tässä vaiheessa artikkelia pitäisi kenties luvata jotakin rohkaisevaa, tai kirjoittaa vinkkilista siitä, miten suhteen saa taas saman tien toimimaan.

Toinen ei voi tietää, kuinka loukkaa, jos toinen ei kerro.

Sellainen olisi kuitenkin huijausta. Lundgren sanoo vain yhden lyhyen ja hyvän ohjeen:

”Puhuminen kannattaa aina. Se ei ole helppoa, mutta keskustelun taitoa voi myös opetella.”

Toinen ei voi tietää, kuinka loukkaa, jos toinen ei kerro.

 Asiantuntijana psykoterapeutti (Valvira) ja perheterapeutti (VET) Miikka Lundgren

Moni odottaa, että kumppanin pitäisi olla kaikkea, mitä ihminen elämältään tarvitsee: puoliso, paras ystävä, kotiapulainen, elämän tarkoitus. Kumppani ei kuitenkaan voi olla vastuussa toisen onnellisuudesta. Rakastaa hän voi.

Tee minut onnelliseksi. Ole paras ystäväni, syvällisin keskustelukumppanini, rakastajani, kodinhoitajani, turvani, puuttuva palaseni, elämäni tarkoitus.

Kuulostaako kohtuuttomalta toivomuslistalta?

Juuri noin suuria moni puolisoltaan kuitenkin odottaa – usein huomaamattaan.

Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras ystäväsi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja.

"Kumppanilta ei kannattaisi vaatia ihan kaikkea, vaan parisuhdetta kannattaa hiukan säästellä ja suojella omilta tarpeilta ja vaatimuksilta", sanoo pariterapeutti Marjo Ehn.

"Puoliso voi olla vain puolisosi. Hänen ei tarvitse olla myös paras ystäväsi sekä kaikkien harrastustesi ja intohimojesi jakaja."

Vaaditko kuin lapsi?

Ihminen, joka vaatii kumppaniltaan kohtuuttomia, ei ole itsenäistynyt parisuhteessaan. Hän takertuu, janoaa huomiota ja kuvittelee, että puolison on täytettävä kaikki hänen tarpeensa.

Kuulostaa lapsen käytökseltä. Sitä se onkin.  

"On hyvin yleistä, että ihminen taantuu parisuhteessaan lapsen tasolle ja etsii puolisostaan hyvää vanhempaa, sitä turvallista äitiä tai isää, jota ei koskaan saanut", Marjo Ehn sanoo.

"Epäitsenäinen ihminen kuvittelee, että hänen onnellisuutensa on puolison vastuulla, vaikka eihän se niin ole: puolison tehtävä on vain rakastaa. Onnellisuudestaan vastaa jokainen itse."

Aikuisellakin on lupa vaatia huomiota ja hellyyttä, heittäytyä välillä pieneksi ja heikoksikin.

Aikuisellakin on lupa vaatia huomiota ja hellyyttä, heittäytyä välillä pieneksi ja heikoksikin. Ero on siinä, että lapsi on vaatimuksissaan rajaton.

Lapsi uskoo, että vanhemmat ovat olemassa vain ratkoakseen hänen ongelmiaan ja täyttääkseen hänen tarpeitaan, kuten alkuvuosina ovatkin. Kohtuuttomuus on lapsen oikeus ja tapa pysyä hengissä, mutta parisuhteessa se ei enää toimi.

Jos toinen vain muuttuisi, niin...

Mistä sitten voi tunnistaa, että käyttäytyy suhteessa kuin uhmaikäinen? Esimerkiksi puhetavasta. Jos aloitat lauseesi aina sanoilla 'sä et ikinä' tai 'miksi sä aina', se on yleensä merkki taantumisesta.

"Jos olet jatkuvasti tyytymätön puolisoosi ja vain kitiset ja jankutat, on syytä havahtua", Ehn sanoo.

Vastuun omasta onnellisuudestaan voi vierittää kumppanin harteille ajattelemalla vaikkapa näin: Jos tuo toinen vähän muuttuisi, olisi tuollainen eikä tällainen, silloin minäkin ehkä voisin olla onnellinen.

Vain itsenäisellä ihmisellä on myötätuntoa ja voimia auttaa myös muita.

Jos suhteesta tuntuu aina puuttuvan jotain, pysähdy miettimään. Vaaditko puolisoltasi jotain, mitä kenenkään on mahdoton antaa? Pysyvää mielenrauhaa, ongelmatonta elämää, ihmepelastusta?

"Parhaiten suhde toimii silloin, kun siinä on kaksi itsenäistä ihmistä, jotka ovat innostuneita toisistaan ja haluavat olla toistensa tukena", Marjo Ehn sanoo.

"Rakkaus vaatii tervettä itsekkyyttä. Se tarkoittaa sitä, että kannattelet itseäsi myös parisuhteessa, pidät huolta tarpeistasi etkä pidä puolisoasi itsesi jatkeena. Vain itsenäisellä ihmisellä on myötätuntoa ja voimia auttaa myös muita."

Hanki myös ihan oma elämä

Jos haaveilet onnellisemmasta parisuhteesta, yritä innostua ensin itsestäsi.

Kaksi ihmistä ei riitä toistensa elämänsisällöksi.

"On varmaa, että kaksi ihmistä ei riitä koskaan toisilleen koko elämänsisällöksi. Eikä tarvitsekaan riittää", Marjo Ehn sanoo.

"Parisuhde on aivan liian hauras yksikkö kestämään yksin. Jotta suhde pysyisi elossa ja intohimoisena, molempien on kehitettävä itselleen myös oma, kiinnostava elämä."

Oma kiinnostava elämä tarkoittaa arkisia asioita: ystäviä, harrastuksia, mielekästä työtä.

Marjo Ehn on huomannut, että moni pari eroaa juuri siinä vaiheessa, kun olisi aika itsenäistyä.

"Se on surullista ja usein turhaa, sillä erillistymisvaiheen yli voi päästä myös yhdessä. Toisaalta jos suhteeseen liittyy esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa eikä kumppani ole valmis hakemaan apua, on erottava. Eroaminen voi olla vaivalloista ja tuskallista, mutta se vaiva on silloin vain nähtävä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 15/2017.

  1. Keskity itseesi. Muista, että itsensä kehittäminen ei ole itsekästä vaan hyvinvointisi ja parisuhteesi kannalta välttämätöntä.
  2. Kuuntele puhetapaasi. Jos moitit kumppaniasi jatkuvasti, mieti, kumpi teistä on vastuussa onnestasi: hän vai sinä?
  3. Anna tilaa. Pidä kiinni ystävistäsi ja harrastuksistasi. Kannusta kumppaniasikin pitämään. Parisuhteenne tarvitsee sitä. 
  4. Hyväksy epätäydellisyys. Kukaan ihminen, rakaskaan, ei voi tehdä sinua täydellisen ikionnelliseksi. Ei tarvitsekaan.
  5. Nauti. Kumppanisi ei olisi pakko olla rinnallasi, mutta siinä hän vain on. Iloitse suhteestasi, vaali ja juhli sitä!
Malla

Puoliso ei ole vastuussa kaikista tarpeistasi – hänen tehtävänsä on vain rakastaa

Oman kokemuksen mukaa "sä et koskaan..." alkavat moitteet johtuu siitä, että toinen parisuhteessa ei koskaan oma-aloitteisesti tee mitään kodin siisteyden eteen vaan aina pitää pyytää. Eli voisiko olettaa, että molemmat siinä parisuhteessa osallistuisivat yhteisen kodin, lasten, lemmikkien, ajoneuvojen ym hoitoon ilman että toinen on se kodin projektipäällikkö ( tahtomattaan ja pakosta) joka koordinoi kaiken. Ja toinen on se vapaamatkustaja, joka tekee mahdollismman vähän. Eli ne pyynnöt ja...
Lue kommentti
Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Puoliso ei ole vastuussa kaikista tarpeistasi – hänen tehtävänsä on vain rakastaa

Malla kirjoitti: Oman kokemuksen mukaa "sä et koskaan..." alkavat moitteet johtuu siitä, että toinen parisuhteessa ei koskaan oma-aloitteisesti tee mitään kodin siisteyden eteen vaan aina pitää pyytää. Eli voisiko olettaa, että molemmat siinä parisuhteessa osallistuisivat yhteisen kodin, lasten, lemmikkien, ajoneuvojen ym hoitoon ilman että toinen on se kodin projektipäällikkö ( tahtomattaan ja pakosta) joka koordinoi kaiken. Ja toinen on se vapaamatkustaja, joka tekee mahdollismman vähän. Eli...
Lue kommentti