Miten sujuu parisuhde, kun toinen puhuu kaikesta ja toinen vaikenee?

Taas se pälätys alkaa.

Mies on palannut töistä, sulkenut juuri ulko-oven takanaan. Nainen on ehtinyt kotiin vähän aikaisemmin. Hänen tilityksensä käynnistyy heti: Työkaveri on niin hankala. Esimies on ihan pihalla. Ihmiset ajavat, miten sattuu. Teini murjottaa taas. Arvaa, oliko kiva tulla kotiin ja kompastua eteisessä sinun treenikassiisi? Miltä luulet minusta tuntuvan, kun olen nähnyt vaivaa, että koti olisi nätti, ja sinä levittelet kamojasi kilpaa murrosikäisen kanssa? Voisit muuten joskus vastata, kun sinulle puhutaan. Jos sen verran minua arvostaisit.

Sekunnin tai kaksi mies miettii, mistä oikein on kysymys. Työkaverista, pomosta, liikenteestä, teinistä vai siitä saamarin kassista, joka kieltämättä jäi lattialle, kun aamulla oli ensin kiire vessaan ja sitten töihin?

Vai siitä, että hänen pitäisi puhua? Niin varmaan pitäisi, mutta mitä ja miten ja onko pakko juuri nyt? Kun oikeasti ­haluttaisi töiden jälkeen vain olla, edes ensimmäiset 20 ­minuuttia. Möllöttää hetki hiljaa ilman, että tarvitsisi ottaa kantaa mihinkään.

"Sulla taitaa olla kuukautiset", mies murahtaa ja katoaa läppärinsä taakse.

Kuuntele, älä neuvo

"Kyllähän se tavallisin kuvio on, että nainen puhuu ja mies on hiljaa. Sen näkee vastaanotollani", perheterapeutti Milja Utukka-Jokinen sanoo.

Sekä puhujalla että vaikenijalla on kuitenkin sama tavoite: he haluavat ratkaista arkeen ilmaantuneen ongelman. Kumpikin tekee sen tavalla, jonka on oppinut omista kokemuksistaan, lapsuuden perheeltään ja edeltäviltä sukupolvilta. Moni mies vaikenee jo kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa.

"Poika kärsii isän vaikenemisesta, mutta silti hän huomaa aikuisena olevansa samanlainen. Perinne jatkuu, kun muuhun ei ole keinoja. Ei ole sanoja sille, miltä mielessä ja ruumiissa tuntuu."

Puhuminen voi tuntua vaikealta senkin vuoksi, että se tekee kipeää. Se nostaa mieleen tunteita, joita ei hallitse ja jotka tuntuvat pelottavilta ja hävettäviltä.

Tai sitten miehellä on huonoja kokemuksia niistä harvoista kerroista, kun hän on päättänyt avautua. Kun hän kertoi siskosta, joka puhuu hänestä pahaa selän takana, ja veljestä, jonka kanssa pitää aina kilpailla kaikessa, mitä teki nainen? ­Alkoi neuvoa, että kyllä sinun nyt pitää sanoa siskollesi sillä tavalla ja veljellesi tällä tavalla.

"Ei mies toimintaohjeita halunnut. Hän toivoi, että puoliso kuuntelisi."

Mitä vähemmän mies puhuu, sitä raivokkaammin nainen hyökkää ja vaatii keskustelua. Valtataistelu on valmis.

"Kumpikaan ei pääse siihen, että oikeasti he kaipaavat toisiltaan jotain ihan muuta. Läheisyyttä, huomiota. Tai ihan vain sitä kuulemista."

Huomaa rakkauden teot

Puhumisen taidossa on sukupolviero. Keski-ikäisillä ja vanhemmilla miehillä on ollut keinonsa paeta keskustelua − jos ei muuten niin vetäytymällä hakkaamaan halkoja. Nuorilla ei ole enää halkopinoa. Heidän on ollut pakko avata suunsa.

Vanhemmille miehille onkin usein luontevampaa osoittaa tunteet teoilla.

"Näkyy se omassakin elämässäni. Kun mies laittaa minulle aamulla puurolautasen valmiiksi, se on merkki, että olen tärkeä ja minusta välitetään", Milja Utukka-Jokinen sanoo.

Ammatti-ihmisenä hän on silti sitä mieltä, että välillä olisi hyvä myös puhua. Jos molemmat pitävät jääräpäisesti kiinni omasta ongelmanratkaisukeinostaan, tuloksena on kaksi ­onnetonta ihmistä, jotka eivät keskustele enää millään lailla.

"Mutta jos mies haluaa hyvitellä käytöstään tai kertoa ­välittämisestään tekemällä hyviä tekoja, miksei niitä voisi ­ottaa vastaan sellaisina? Rakkauden töinä."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2013.