Viikon päästä se taas tapahtuu.

Tällä kertaa siniristilippua kuitenkin heilutellaan ylpeänä. Mepä keksittiin se! Kukaan muu ei olisi älynnyt. Varmaan ikinä!

Että viisarien veivaaminen on .... Niin just.

Onpa hienoa, että piskuinen Suomi on vihdoin saanut äänensä kuuluviin. Johan tässä tärkeät asiat onkin hoidettu. Kuten kurkkujen käyryysasteikko saatu standardisoitua ja metsä- kuin peltoalojen mittakepit aseteltu paikoilleen. Kauankos ollaankaan oltu yhtä yhteistä ja onnellista Eurooppaa?

Onhan noita isojakin asioita ratkaistavaksi. Tunti sinne tai tänne. Mitä välii?!

Todellakin on välii.

Ainakin itselleni tuottaa vaikeuksia niin syksyllä kuin keväälläkin viisarien heiluttelu. Saa olon raskaaksi viikoiksi. Eikä ole kuvittelua. Se on. Raskasta. Ja se tuntuu. Pitkään.

Yökukkujalle jo tunnin varastaminen on katastrofi. Aina. Ja se varastaminen tapahtuu molempiin suuntiin. Joojoo.

Aattelepa ite.

Kesää kohti -sääntö. Niin iisi. Niin onkin. Muistisääntönä. Siihen se iisiys sitten jääkin.

Keväällä yö jää tuntia lyhyemmäksi. Jos normiyö on neli- viisituntinen, sitten se yhtenä yönä viisaria heilauttamalla jää vaikkapa kolmeen tuntiin. Eiiiiiiiiii! Huonouninenkin ymmärtää, mikä on kertakaikkiaan liian vähän.

No mitä. Syksyllähän se tunti annetaan takaisin. Muka.

Illanvirkkuna sitä ei edes älyä, katsoo vain ihmeissään - ahaa, Nuori Morse loppui jotenkin aikaisin. Hmmm. Mitäs muuta töllöstä vielä tulisi? Tai sitten pitää vielä lukea. 

Kellohan on oikeastaan vasta vähemmän kuin mitä se näyttää. Eihän vielä voi mennä nukkumaan. Kun ei vaan nukuta. Ja on kuitenkin taas aamuyöstä  vahtivuoro maailmaa vartioidessa.

Aamulla koira läpsyttelee korviaan. Ei muuten uskoisi, että russelin korvista saa sellaisen äänen aikaiseksi. Outo.

Ja mitäpä se ymmärtäisi viisareista. Saati digitaalisista, vilkkuvista numeroista. Koira, se on elukka. Sen mielestä herätään, kun on aamu.

Puolisko? Kuuluu aamukukkujiin. Ja keikkuu kelloja kääntelemässä jo varhain. Vuosikymmenten vuorotyön totuttama kroppa ja koppa eivät pienistä hätkähdä. Onnekas.

Outo ja onnekas yhdessä lähtevät reippaina tervehtimään kuin varkain saapunutta aamua.

Pakenen tyynyn alle. Lopulta herättyäni kello näyttää ihan eri aikaa kuin sisäinen koneistoni. Kroppa, humiseva koppa ja kummasti tykyttelevä sydän vaativat jälleen päiviä, jopa viikkoja, tasaantuakseen rytmiin.

Jäädäänkö pysyvästi kesä- tai talviaikaan?

Aivan sama!

Ihan kumpaan vain!

Kunhan se turha veivaaminen loppuu!

Pliiiis!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat