Isästä tuli Pappa reilut 35 vuotta sitten. Isolla Peellä. Iso-Papaksi ylennys tapahtui sitten 2010. Tontilla oli puita, joita tarvittaessa kaadettiin. Sitten oli Papan puita. Niihin ei koskettu.

Joinain keväinä Papan puusta saatiin kymmeniä, kymmeniä litroja koivun mahlaa. Sokerivedeltä se maistui. Ei sen kummempaa. Mutta terveellistä. Kuulemma.

Koivun suurten oksien alla on juotu monet kahvit, syöty kesän grilliherkut. Sen suojaan on paettu milloin sateelta, milloin paahteelta. Pihan ainoa kunnollinen keinuoksa on kannatellut isojakin kuormia. Voin todistaa. Hehee.

Toisinaan on katseltu puunrunkoa pitkin ylös taivaalle. On siinä aika pahoja halkeamia. Pahkuroitakin. Pappa tohti toivoa, jos puu saisi elää sen ajan, mitä isäntäkin. Saihan se.

Puolisko taas - on niitä puunkaatajii. Pitää saada valoa ja avaruutta. Entinen merenkulkija kaipaa kai yhä aavaa ulappaa - näkymää silmänkantamattomiin.

On kuunneltava järkeä. Säätilat muuttuvat äkäisemmiksi niin maalla kuin merellä. Ei kannata koetella onneaan liian pitkään. Metsuri käynnillään vahvistaa jo päätetyn asian. Silti vähän surettaa.

On taputettava karheaa kylkeä. Halattava vielä kerran.

Vaan oli se sentään pihan komistus. Vai mitä?

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat