Kirjoitukset avainsanalla raha

Tiedätkö, mitä tarkoittaa 0-tuntisopimus? Aika moni ei tiedä – ei ole kuullutkaan.

0-tuntisopimuksella työnantaja ei sitoudu takaamaan minimityöaikaa per viikko. Eikä siten myöskään minimituloja. Tai ylipäätään tuloja. Siksi työntekijällä olisi oltava jokin suunnitelma b.

Käytännössä taskussani on tuollainen 0-soppari. Valtiolla. Siis sinäkin siellä, lukijani, osallistut palkkakustannuksiini. Siis silloin, kun työaikaa kertyy. Mietipä sitä.

Ruinaan sitten roposia myös ammattiliitoltani. Muilta työssäkäyviltä. Ettäs kehtaan.

Samaan aikaan toisaalla valtionhallinnossa ollaan sitä mieltä, että on ihan oikeus ja kohtuus, että kaikenlaiset aktivointitoimenpiteet kohdistuvat myös meihin, tällaisiin työtä kaikin! keinoin vieroksuviin tallaajiin.

Ihan totta. Oli Alli pyllähtää pyrstölleen liiton kirjettä tavatessa, jossa kerrottiin riittävästä aktivoitumisesta ensimmäisen tarkastelujakson aikana. Hei, kiitos ilmoituksesta. Enpä olisi itse älynnyt olleeni. Aktiivinen. Luulin, että töissä. Ja tämähän tapahtui A1-mallin tultua voimaan.

Vaan ei. Tuntiduunarina oon samalla myös osa-aikatyötön. Siinä se. Eläköön byrokratia.

Entä kun se A2 pamahtaa päälle?

Omaehtoista työnhakua? Hei, mitä muuta se tähän asti on ollut!? Ikään kuin työnhakijat olisivat tähän asti odottaneet kädet ristissä työtarjouksia? Luuleeko joku oikeasti, että kautta aikain ihmiset olisivat työllistyneet ainoastaan TE-toimistojen ansiosta? Työtarjouksia on mennyt ihan hasardisti joillekin useasti, toisille ei milloinkaan. Kuinka monta tällä menetelmällä työllistynyttä sinä tunnet?

Sitä oon pienesti pohtinut, että millaista työtä tässä sitten hakisi yhtä paikkaa per viikko? Ettei paukkuisi huomautukset, sanktiot ynnä muut karenssit. Kun kaikille ei riitä edes osa-aikatyötä, niin miten sitten kokoaikaista?

Oon työtön yleensä vain arkipyhinä ja viikonloppuina. Niin ja sitten pitkin päivää – aina silloin, kun en tee työtä. Vaikka lounas- tai kahvitauollahan sitä voisi tehdä jotain muuta työtä. Tai jotenkin niin? Kuka nyt taukoja tarvitsisi?

Ihan totta. Lisäropoja saadakseni jokaiselle viikonpäivälle on oltava jokin merkintä. Arkisin työtunteja kertyy miten milloinkin. Tuntityössähän palkka kertyy vain tehdyiltä tunneilta. Arkipyhät ynnä muut ”työtön” -hetket tarkoittavat tuntiduunarille nollaa euroa. Se ei taida kaupan kassalla maksuksi kelvata?

Kun entisessä elämässä työnantajaa ei kiinnostanut työpanokseni lainkaan eikä nykyinenkään lupaa täyttä viikkoa, niin että onko niitä sellaisia työnantajia, jotka nyt ykskaks arvostaisivat työtäni maksamalla jopa viikonloppu- ja pyhälisiä?

Mutta että sitten muun ajan olisi siinä toisessa osa-aikatyössä. Entä milloin sitä sitten olisi pois töistä? Vaan ei kai sekään kaikille kuulu. Tai jotenkin niin? Kuka nyt vapaata tarvitsisi?

Ja muuten. Maksan yhteisiä veroeuroja siinä missä muutkin työssäkäyvät. Jäsenmaksunkin maksan. Joka kuukausi. Eivätkä ne ole 0-euroja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuoden toinen kuukausi on lyhyydessään mukava. Pieni, pyöreä, lumenvalkoinen helmi kuukausien jonossa. Päästään nopeammin kevääseen ja siitä kohti kesää.

Tammikuu hujahti sen ihmeemmin ajattelematta. Tipattomana. Vuoden viimeisenä päivänä oikein odotin tammikuun alkavan. Onpa hyvä, ettei tarvitse oluttakaan juoda ollenkaan! Saavat sisuskalut huilata. Oli jotenkin kumman pyöreä ja muhkurainen olo.

Myöhemmin tajusin palleroisuuden johtuneen fonduen kanssa nakerretusta kukkakaalista. Hahhaa.

Saunan jälkeen maistui 0-olut ihan hyvältä. Teatterireissulla alkoholiton siideri. Hmmm. Sidukkaa juon harvemmin, mutta tämä nyt oli lasillinen omenamehua. Tyyriimpää vain. 4,50 euroa.

Siitäpä sujuvasti kitukasvuisen kavioeläimen kulkureittiä  - aasinsiltaa - myöten päästään helmikuun aiheeseen. Euroihin.

Ajattelin tsekata, paljonko on paljon. Kirjaan kuukauden ajan ruokamenot. Ja kuinka monta euroa säästetään tarjouksilla, ale-lappusilla ym. Vai säästetäänkö? Ans kattoo.

Kotitalouden määritelmään kuuluu: käyttävät tulojaan yhdessä, ruokailevat yhdessä. Hmmm. Pankki käyttää ja omii nimiinsä aika paljon rahojamme joka kuukausi vaan enpä samaan ruokapöytään sentään kutsuisi.

Ruokakunta sen sijaan on Kelan määritelmä. Meillä se on vaihteleva. On satunnaisia jääkaapin tuulettajia, kun viikoittain pöytään pelmahtaa talouden ulkojäseniä. Siten jääkaapin saranoiden kulutuskin vaihtelee. Paljon. Joskus ihan ennakoimattomasti.

Kyökkivastaava on toisinaan ihmeissään, mihin ryhtyisi. Silloin voi auttaa Pekka Töpöhäntä -elokuvasta mieleen jäänyt viisaus: ”Jos sull on kaks nakkii ja laitat ne kahtia, ni mitä sää saat?”

Tiedätkö sinä vastauksen?

Kommentit (0)

Äidillä ei ollut ajokorttia. Hän sanoi, että hankkii sen, kun autot ajavat itsestään. Eipä ehtinyt äiti sitä näkemään. Isä sen sijaan ajeli tyytyväisenä viimeiset vuotensa automaattivaihteisella autolla. Ajokortin voimassaolo oli kirjattu kesään 2017 asti, elonpäivät ehtyivät vain pari vuottaa aiemmin.

Mahdanko itse ehtiä huristella sellaisella ihan keskenään ajelevalla? Tarkoitan, että olisivatko ne hintaluokaltaan sellaisia jokamiehen/naisen saavutettavissa? Ajokorttini on voimassa vuoteen 2031.

Robotiikkaan päästään ottamaan lähituntumaa muutenkin. Työssäkäyvillä on jo sellaisia työ”kavereina”. Ei ajatus sinänsä oudolta tunnu. Oon keskustellut kaikenlaisten laitteiden, autojen ja tietokoneidenkin kanssa jo vuosikymmenet. Jutellut, kannustanut, rapsuttanut korvan takaakin. Jos oon oikein vaikean tehtävän mennyt antamaan. Helpottanut siten koneraasun tuskaa. Niin kuin työelämässä kuuluu auttaa. Tai no, kaikki ihmiset ei ehkä siitä korvanrapsutuksesta niin ilahdu.

Lehdestä luin, että pääkaupungissa terveyskeskusasiakkaat pääsevät pian tervehtimään Pepperiä. Voi että. Onkohan tapaaminen yhtä juhlallinen kuin jos presidenttiä kättelisi?

Arvokas se tulee ainakin olemaan. Pepperin hintalappu on 55 000 euroa. Ja käyttökustannukset 1000 euroa/kk.

Hitsi. Ennen kuin toi summa olisi käytetty, ehtisin nykyisillä kuukausituloillani tervehtimään asiakkaita eläkkeelle asti. Joojoo! Maksan muuten tuloistani veroja yhteiseen kassaan. Mites toi Pepper?

Suomi on robotille vaikea kieli. Mulle ei olisi, osaan sijamuodotkin jo valmiiksi. Tosin saatan olla epäluotettava. Voisin saada flunssan, eikä ääni kulkisikaan. Toista se on koneella. Ei mitään kurlailuja. Mikrosiru vaihtoon ja taas hommiin. Vaikka yötäpäivää. Niin iisii.

En taida pärjätä rekryssä Pepperille. Mutta varmaan ennen työsuhteeni päättymistä ehdin saada nykyiseenkin hommaan jonkun Pepperin työkaverikseni. Siinä sitten haastatellaan toisiamme päivät pitkät.

Siitä muuten tulee hauskaa. Etätyössäkään ei tarvitse olla enää yksin. Opin alta aikayksikön Pepperin äänenpainot. Toistelemme uudestaan ja uudestaan toisillemme: "En ymmärtänyt kysymystä. Voitko toistaa?"

Ei päästä puusta pitkään. Mutta palkka juoksee. Mulle tuntipalkka. Ja Pepperille se ylläpitokulu. Ollaan saavutettu samapalkkaisuus. Vihdoin.

Eläköön teknologia ja tasa-arvo! ;)

Kommentit (0)

Väitetään, ettei ideologisesti työtön haluakaan töihin. Se on karkeasti ja väärin yleistetty. Meitä ihmisiä on niin moneen junaan ja osa vasta valmistelee asemalle lähtöään. Tosin eihän niistä junistakaan nykyään enää tiedä, kulkevatko ja jos, niin mihin aikaan. Henkilökuntapulan väittävät piinaavan. Hyvät tyypit vasta hakusessa? Tavalliset älkööt vaivautuko, hei.

Näillä vuosirenkailla on kokemusta ehtinyt kertyä työstä ja sen viereltä. Viimeksi mainittu tuli pyytämättä. Ja yleensä sen, mitä teen, teen täysillä ja tehokkaasti. Siksikö työttömyydestäkin tuli kokemusta reippaasti kertayrittämällä?

Voisin esiintyä pitkäaikaistyöttömyyden kokemusasiantuntijana. Ja teenkin niin. Vaahtoan täällä niidenkin puolesta, jotka vaikenevat. Jotkut eivät halua. Jotkut eivät jaksa. Vaahdota.

Toisia ei oikeastaan kiinnosta. Koska ne on vaan ne jotkut muut, joille sellaista tapahtuu.

Silti. Ja siksi.

Rutisen päätöksistä ja toimenpiteistä, joita tulee vastaan työelämän reunamilla. Reunallahan tässä ollaan. Kallion viistolla pinnalla. Allina kalliolla.

Kun ei ole kokonaan työtön, muttei kokoaikaisesti työssäkään. Byrokratia on kankeaa eikä maalaisjärkeä saa käyttää. Koska voimassa oleva laki. Kertoi TE-toimiston virkailija. Samoihin lakipykäliin vedotaan työttömyyskassassa.

Jo nyt saadakseni palkkaa, kirjaan työaikani viiden minuutin tarkkuudella. Sekä järjestelmään että käsin kalenteriin. Sellaiseen paperiseen. Noh. Se on ihan itselleni myöhempään käyttöön. Järjestelmään kirjaan lisäksi mitä eri tehtäviä teen kulloisellakin aikavälillä. Joka päivä.

Lisätyöstä teen kaksi kertaa kuukaudessa ilmoitukset kahtena eri tiedostona. Liitteeksi vielä erikseen järjestelmästä työaikaraportti, mikä näyttää puutaheinää. Mutta se on oltava. Vasta sitten se osa palkastani lähtee hyväksyntäkierrokselle. Ihan totta, kierrokselle. Ei riitä yksi puumerkki. Sen verran isot tulot on kyseessä. Hah.

Millä tarkkuudella sinä raportoit työstäsi? Että saat palkkasi?

Teen näistä työaikakirjauksista vielä toisinnon minuuttien tarkkuudella työttömyyskassaan. Tässä kohtaa astuu kuvaan paperikalenteri, josta tarkistan ne tunnit ja minuutit. Taas. Palkkatodistukset haen ensin järjestelmästä, nimeän, tallennan, lähetän kotikoneelle, nimeän, tallennan, nimeän vielä uudelleen ja toimitan edelleen liiton kassaan. Joka kuukausi. Maksan jäsenmaksuni. Että olen oikeutettu ansioturvaan.

Vai olenko? Saan erilaisia päätöksiä. Joka kuukausi.

Mitä pienemmät tulot, sitä tarkemmin pitää työaikaa raportoida ja todistella. Jännä juttu.

Vaikka teen osan työstä toisessa kaupungissa, en ole oikeutettu työmatkakorvauksiin. Koska teen sitä vain satunnaisesti. Koska omavastuu. Tulkitseeko verottaja minut työttömäksi vai työlliseksi? Työllisyyttä edistävän koulutuksen ajalta voi saada lyhyeltäkin ajalta matkakorvauksia. Mutta entä työllisyyttä edistävän työllisyyden ajalta?! Hmmm. Byrokratia on.

Yleistäen ideologisesti työtön ei siis mene töihin, koska kokee työn turhaksi tai se ei kannata taloudellisesti.

En ole aina ihan varma työni mielekkyydestä. Siitäkään, onko tämä kaiken ylenmääräisen raportoinnin väärtti. Eikä se taida olla taloudellisesti kovin kannattavaa.

Näin ollen Allin rautaista logiikkaa käyttäen: saatankin olla vain ideologisesti työllinen.

Heh-he.

Kommentit (2)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat