Kirjoitukset avainsanalla uni

Teknisesti ottaen oon nyt suorittanut unikouluni. Läpäisin tasokokeen!

Joojoo.

Paperissa niin seisoo. Mua vaivaa niin yhtikäs mikään.

Muu kuin se, että nukun huonosti, jos lainkaan. Ehe.

Mutta kuten muillakin koululaisilla näin kesän alkaessa, mullakin on todistus, että teknisesti suoritus on hyväksytty.

Ja se riittää.

Kai?

Oikeastaan olisin ansainnut hymytyttöpatsaan! Tai edes stipendin! Oli oikein erillinen maininta: Teknisesti hyvin onnistunut. Vaan ei. Sain jälleen toivotuksen jatkossakin kuorsata kotonani. Ja opetella nukkumaan paremmin!

Lääkitystä lääkäri ehdotti, jos tiukka paikka tulee. Vaikka murunen tabun kulmasta.

Ryhdyin oottamaan, yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin - Missä muruseni on?

Oon erityinen. Lähes harvinaisuus. Kuulun nääs siihen pieneen porukkaan, jolle se - mikä olikaan - joku lääkenappi - ei sovi. Haha.

Näillä mennään siis.

Väitetään, että nälkä kasvaa syödessä. Ei! Vaan univaje valvoessa! Lakanan poimuihin kätkeytyneen kunnianhimon ajamana saatan päätyä vielä vaikka unikorkeakouluun! Kun tuli tämä perusaste nyt hoidetuksi.

Vai tuleekohan se toisen asteen koulutus tälläkin alalla pakolliseksi?

Siihen asti

Kauniita unia!

 

Lainasanat tällä kertaa Jenni Vartiaiselta

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Matkustan ympäri Uudenmaan, 

laukkuuni happiviiksetkin saan

Napsahti lähete unitutkimukseen.

Ehdin jo miettiä, miten hiippailisin kotia kohti piuhat päästä viuhuen. Niin se viimeksi unilabrassa tehtiin. Käsissä ja jaloissakin roikkui piuhoja. Yöllä olin ihan solmussa niiden kanssa. Kun lopulta nukahdin hetkeksi, niin eikö vain ollut hoitaja nykimässä jotain piuhaa kainalon alta! Sellainen yö oli taannoin.

Vaan ei nyt. Onneksi.

Pikkuinen pakkelipussin kokoinen nyytti tyrkättiin käteen ohjelipareen kera.

- Tuot sitten huomisaamuna takaisin.

Jaaha. Jaaha.

Illalla pitää vyöttäytyä kojeeseen ja tsekata pari valoa. Siinä kaikki.

Niin iisii?

Kuvasta voi päätellä, oliko.

Haluatko, että kerron lisää?

Ei se mitään, kerron todennäköisesti kuitenkin.

 

Kommentit (0)

Haha. Huolihyrrä joutaa lasten lelukoppaan. Gigaluokan voimalaitos jauhaa huolia yötäpäivää. Tuotannosta aiheutuvalla hiilijalanjäljellä reissaisi maapalloa ympäri loputtomasti. Huoltoseisokista ei ole tietoakaan. Unikoulun rehtori oli päätynyt ääriratkaisuun. Nukkumiseen oli saatava joku roti.

Lääketiede on siitä vänkää, että lääkkeillä on aina myös sivuvaikutuksia. Joskus ihan muuta kuin käyttötarkoitus on ollut alunperin. Ihmispolo vain on siitä hankala, että yksilöllisenä kroppa ei aina toimikaan, kuten oletetaan tai yleensä. Kerrankin lääkkeen sivuvaikutuksen väitettiin vähentävän hikoilua. Ja hah. Se sai jokaisen huokosen valumaan hikeä. Ei sen niin pitäisi toimia! väitti lääkäri.

Nyt on tarkoitus uinua, vaikka lääke on kehitetty ihan muuhun. Apteekissa sanottiin, että kannattaa varata riittävästi aikaa nukkumiseen. Että nukutus tulee varmuudella. Ja tuntuu pitkään.

Silti viesti oli sillai positiivissävytteinen. Näillä nukkuu taatusti. Eikä heräile maailmaa pelastamaan. Saa pallo pyöriä radallaan ihan keskenään! Askel oli kevyt kotia kohti tallatessa. Ensi yönä nukutaan. Trallallallaa.

Unikoulussakin oltiin juhlatunnelmissa. Pokaalia kiillotettiin jo, samoin Selviytyjät; Yö Höyhensaarilla -jakson diplomia rustattiin.

Haha.

Jo alta tunti napin nielaisusta alkoi huipata. Äkkiä laiturille Höyhensaaren pikavuoroa jonottamaan.

Yö oli ihan peruskamaa. Melkein.

Heräilin kuten normaalistikin. Olo vain oli tavallista sumuisempi. Punkka tuntui keinuvan. Olo lähes etova. Eikö paatti pahalainen päässyt saarelle asti ollenkaan?

Aamu vasta mukava olikin. Ihan kuin juhlien jälkeen. Askel keinahteli kuin risteilyllä konsanaan. Portaat työhuoneelle kuin Lintsin Vekkulasta. Päässä ulisi ja suussa pingispalloja.

Puhetyöläiselle tosi kiva. Pakolliset hommat sai sentään tehtyä. Sohva kutsui. Vaikka keinuihan sekin.

Vasta iltapäivällä alkoi olla normiolo. Mihin tämä lääke alunperin olikaan - onko ihme, jos itsetuhoisuus saattaa lisääntyä? Jestas.

Mitäkö tänään opin unikoulussa?

Ihan heti en ajatellut lääkkeitä kokeilla uudestaan.

Vaikka unikoulun rehtori pohtii, josko sivuapteekin perustaisi. Taatusti uusi pakkauskoko eri lääkkeistä olisi sellainen 29 ja puoli tablettia. Eka annos valmiiksi puolitettu, hei. Asiakaspalvelua, jos mikä!?

Seuraavana yönä - nukuin. Ja heräilin.

Aamuseiskalta, juuri ennen vaipumista syvään uneen, kuulin paperin repeilevän.

Unikoulun välituntivalvoja siellä teki selvää diplomista.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Maisa täss, moiksis!

Ku olin tositositositosi pikkune, ni Mami kerto, ett vaikk meist ei koskaan tuu isoi, ni silti me ollaa koirii isolla Koolla.

- Ai niinku Krusseleita? mä kysyin.

Siskot nauro ja Mamiki.

Täh. En tajunnu.

Mami kerto, ett tositositositositosi hirmuhitsin kauan sitte me kuljettii niinku laumoiss. Ja ihmisetki. Porukoiss.

Porukoill oli iltapimeell ain notskit. Vähäks pelottavaa. Siis me elukat niinku pelätää tulta. Sehä jos leviää, ni henki voi lähtee. Nääs. Niinku metsäpaloiss. Vaikk.

Mutt siell notskill ne porukat teki safkaa. Jotai tositosi namii. Ekaks ku joku meist yritti mennä lähelle, saatto kyll tulla kivi otsalohkoon. Mutt sitt ne porukat hogas, ett meist vois olla hyötyyki. Ett vaikk jos notski sammu, ni me vartioitii, ettei muit elkukoit tulis mestoille.

New Deal?

Ai ei se. Lempeä on lukenu historiaa, se sano, ett se on joku eri juttu.

Silti. Hyvä diili se oli! Sillon iltanotskill. Tiätsä, me saatii safkaa ja ihmiset turvaa. Joojoo. Kato, meidän homma on suojella omaa laumaa. SE on koiran tehtävä. Mami sano.

Tiätsä. Ku ihmiset alkaa nahistuu, ne niinku alkaa nukkuu sellast koiranunta. Sillai meist on tullu vähä niinku samiksii. Musta ja mun laumasta. Lempeä kävi sitt lekuriss. Sill oli kai nuha tai joku ahistus. Vai oliks se sitt just se nahistus?

Tiätsä. Aattele vähä. Lekuri käski laittaa koiran pois makkarista.

Täh. En tajunnu.

Ei ollu kummone lekuri.

Jos ihmisell on nuha, me lämmitetää jalkoi. Jos sill on ahistus tai vaikk nahistuski, me mennää oikee piiiiiitkäks siihe kylkee kiinni. Sillai kato tiätsä, ett nuku sä vaa. Mä oon täss ja vartioin, hei.

Ku mä kerta oon Krusseli.

Tuli iha ikävä Mamin nauruu.

Kommentit (2)

Musta hattara
1/2 | 

Voi Maisa, oot niin oikeassa,te TODELLAKIN ootte terveyden edistäjänä; verenpaine laskee, kkun koiraa saa silittää♥️

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat